Miten väsytetään pihakoira

Meillä makaa täällä kaksi pihakoiraraatoa, laiskaa lahnaa, puhkiväsynyttä tyttöä. Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan...

Tytöt oli vähän sukuloimassa

Kuva kertoo näistä neljästä koirasta ne oleellisimmat asiat:

• Bertta tähystelee lintuja tai muita kivoja pikkusaaliita jahdattavaksi
• Armilla on keppi
• Inkku kantaa kiveä
• Kerttu meinaa pudota ojaan

Päivään kuului siis kunnon pihakoiramaista ohjelmaa jokaisen makuun

Inkku kanteli kiviä, tai pitäisikö sanoa että RAAHASI kiviä

Mä en voi ymmärtää että millaiset niskalihakset (ja niskajumit) tuolla koiralla mahtaakaan olla!

Metsässä oli ihan mieletön sammalmatto, sellainen minne kivi upposi humpsahti oikein syvälle...



...sieltä piti sitten kaivella turpeet pöllyten


Metsässä voi myös haistella kaikkea ihanaa, vaikka ketun ja hirven jälkiä


Koska metsässä on puita, on siellä myös keppejä!


(mulla on muuten Armista varmaan 100 tälläistä kuvaa, mutta tää nyt vaan on Armin jokapäiväistä elämää, eikä sille sitten muuta voi...)

Välillä voi myös pysähtyä vähän kuulostelemaan


Ja jopa tähystääkin vähäsen


Neiti Kerttu Kesäheinä <3


Armipa osaa yhtäaikaa tähystää ja poseerata!

Koko ajan oli joku koirista juoksentelemassa joko kilpaa tai itsekseen, ihan omaksi ilokseen

Kerttu ja Bertta kisailee


Armin tyylinäyte


Armi juoksee kaikken parhaiten silloin kun sillä on keppi suussa


Lälläslää, etpäs saa!


Sitten Armille kävi moka, se heilautti naaman takas meno suuntaan, no sinne samaan suuntaan singahti sitten keppikin...

Näiden kuvien perusteella voisi päätellä että juokseva pihakoira ei välttämättä ole se kaikkein elegantein luojan luoma otus... =)

Kerttukin juoksi TOSI LUJAA!

Kerttu höperehti myös kaikkia  muita Kerttumaisia höperöitä juttuja

Otti mutahoitoa varpaille kyntöpellolla


...ja ihasteli kaunista kuvaansa siellä samaisella pellolla...


...ja pellon pientareella


On pikkaisen jyrkkä ojanpenger, aika taitavasti täytyy yrittää laittaa tassua toisen eteen


Inkku on ihan varma että ojan pohjalla on ihan varmasti mahtava varasto isoja kivenmurikkaJÄRKÄLEITÄ!

Koska juoksemista ei voi koskaan harrastaa liikaa, jatkettiin sitä vielä pallon kanssa pihalla

Heitä jo!


Iän ja kokemuksen viisastuttama Inkku...


...ottaa ensin takapakkia...

...ja alkaa sitten jo käännähtää...


No nyt, nyt se lähtee, ihan kohta....


PERÄÄN!


Kuvasta puuttu se joka vei pallon... ja muut näyttäis olevan vähän ihmeissään että minne sitä sitten seuraavaksi suuntais...


Koko jengi koolla taas


Kerttu on aina niin iloinen :)


... ja Armi vekkuli ja lennokas :)


Pallo on päätynyt Inkulle joten Armi ei voi muuta kun heittäytyä nöyräksi ja mielistellä pentumaisesti mammaansa...


Armi tosin osaa paremmin huijata kuin nöyristellä


Mitään en oo koskaan sulta vienyt...

Ja sitten taas sama uudestaan!

Hei me LENNETÄÄN!


Koska koolla oli kuitenkin 3 sukupolvea, päätti koirat leikkiä vähän kotileikkejä leikkimökissä


Loppuun siis vielä kuvat illan ihanista ja vieraanvaraisista emännistä

Bertta-sisko-täti


Ja Inkku-äiti-mummo

Inkku on muuten ihka ensimmäinen pihakoira jonka olen koskaan tavannut, ja ihan ehdottomasti myös nappisilmäisin ikinä näkemäni pihakoira. Ja tällaisia tummakasvoisia nättinaamoja toivoisin myös siitä meidän seuraavasta pentueesta :)

Lahden KV

Meillä meni tuo Lahden kansainvälinen näyttely aikas lailla putkeen =) Oikeasti meni kyllä ihan yli odotusten, meidän jengi pärjäsi niiin hienosti että en vieläkään oikein meinaa tajuta sitä. Armi oli ROP, Touko VSP ja Aatos PU2. Täytyy nyt nauttia ja fiilistellä kunnolla, tämä on kyllä sellainen Once in a Lifetime -juttu että huh huh!

Villiniityn Adalmiina ROP Pihapolun Akseli VSP

Meidän kaunis äityliini ja sen komia poika!

Tuomari oli tanskalainen Kresten Scheel. Armihan on jo periaatteessa eläkkeellä näyttelyhommista, mutta jos Suomeen saadaan arvostelemaan joku kiinnostava tuomari rodun alkuperämaista, niin pyrin viemään Armin näytille suunnilleen kerran vuodessa. Tämän Lahden näyttelyn valitsinkin ihan siis tuomarin vuoksi.

Tuomari selvästikin tykkäsi pihakoirista (no kukapa ei tykkäisi). Hän katsoi koiria tarkaan, liikutti niitä hyvin, lausui pitkän arvostelun ja kertoi vielä koirasta suullisestikin. Sain lukea muutaman koiran arvostelun (muidenkin kuin pihapolkulaisten), ja niistä lausunnoista kävi kyllä selväksi että tuomari arvosti hyvin liikkuvaa koiraa. Sehän on toisaalta itsestään selvää, oikean rakenteen omaava, terve ja reipas koira useimmiten liikkuu vaivattomasti ja rennosti, ja usein koiran epätäydellisyys huomataan viimeistään sen liikkuessa kehässä.

Nuortenluokan uroksista Touko liikkui selvästi parhaiten, ja taisi olla ainoana häntä pystyssä heilumassa. Molemmat meidän pojat kyllä käyttäytyivät kehässä varsin mallikkaasti, ovat selvästi kasvaneet sen pahimman pentusähläyksen ohi. Armilla sujui myös hienosti, malttia on jo riittävästi pitkiinkin seisotuksiin. Kaikista ihaninta oli kyllä kun nostin Armin pöydälle ja tuomari kysyi: How old is your gorgeous baby?

Armin, Toukon ja Aatoksen arvostelut löytyvät kotisivuilta.

Koska me Armin kanssa jäätiin ryhmäkehään, oli päivästä tulossa pitkä. Onneksi Aatos & co. asuu Lahdessa niin päästiin kylään kuluttamaan aikaa, syömään ja rentoutumaan. Ihanassa keväisessä ilmassa poksautettiin kuohari ja grillattiin, ja koirat vietti laatuaikaa pihalla.

Kas näin Armi valmistautuu ryhmäkehään :)

Turkin kauniina ja mielen virkeänä pitää savimutamulta -kylpy, höystettynä ruohonsiemenillä! En muuten pessyt, enkä edes pyyhkäissyt koiraa ennen ryhmäkehään menoa, Armi oli puhtoinen ja loistavanvalkoinen taas hetken päästä, vaikka olikin välillä mutakökkäreinen, ruohonvihreäläikikäs ja siemenissä. Olen aina ihmetellyt tätä pihakoirien itsepuhdistusmenetelmää =)

Äiti ja poika hempeilee

Tuo visiitti Aatoksen luo teki kyllä hyvää. Pihakoirakehä oli 10 aamulla ja ryhmät alkoi vasta klo 16. Joskus on ollut samanlainen aikataulu ja sekä emäntä että koira on kyllä niin nuutuneita sitten iltapäivällä että isosta kehästä ei meinaa tulla mitään. Nyt oltiin ihan pirteinä ja reippaina edustamassa =) Kuten tavallista, sijoitusta ryhmäkehässä ei tullut, kokemus oli toki hieno.

Näyttelyn järjestelyihin oli panostettu kunnolla, kehät oli isoja, tilat avarat, valoisat ja sopivan lämpöiset. Palkintoihin oli panostettu kuitenkin parhaiten, ROP-palkinnoksi sai valita pokaalin sijasta myös Musti ja Mirri lahjakortin, kahvimukin tai ihanan Bukowskin koiran. Eipä ollut vaikea valinta...

Armi väsyneenä palkinnon kanssa


Seuraavaan kuvaan kysyin Armilta "Kuka tulee?!"


Muistin vihdoin ottaa ruusukkeenkin mukaan kuvaan


Niin hieno pose!


On ne söpöjä molemmat

Tätä lelua en kyllä mitenkään raaski antaa koirien leikkeihin! Sovittiinkin Armin kanssa että hauvan saa Elias. Lapsi oli tosi riemuissaan isosta ja pehmoisesta lötköpötköstä.

Mahtaakohan näistä omistussuhteista silti vielä tulla vähän kiistaa...

Jotta päivästä saatiin mahdollisimman täydellinen, oli Armille sovittu treffit, ja nekin sujui päivän teeman mukaan, loistavasti! Armi ja Capu tapasivat ensi kertaa, ja molemmat olivat hillityn kiinnostuneita toisistaan. Minä ihastuin Capuun kovasti; ihana pikkumusta! Näistä saadaan kyllä nättejä pihakoirapentuja. Yhdistelmästä lisää Pihapolun kotisivuilla.

Nybygårds Personliga Per "Capu"


Suuret kiitokset taas kaikille! Toukolle ja Katjalle, Aatokselle, Hannalle ja Harrille, Capulle ja Annalle! Teitte tästä päivästä ihanan ja ikimuistoisen! Oli tosi kiva jutella myös muiden pihisten kanssa, nähdään taas jossakin =)