Juhannus mökillä

Kuten varmaan suurin osa suomalaisista perheistä, mekin vietettiin juhannusta mökkeillen. Luumäen Hongistonmäelle meitä kokoontui koko meidän jengi, ja lisäksi isäni ja äitini. Reissu sujui koirien kannalta ihan mahdottoman hyvin! Käytöksessä ei ollut moitteen sanaa; koirat pysyivät tontilla, eivät haukkuneet vanhempiani eivätkä naapurimökeiltä ja vastarannalta kuuluvia ääniä.

Armin juhannus sujui tutuissa merkeissä; uimista, leikkiä pallon ja keppien kanssa, sekä sonninkorvien piilotusta. Poikkeuksena aiempiin mökkireissuihin, yksikään noista toimista ei mennyt överiksi. Uimassa käytiin luvalla ja hillitysti. Armi leikki palloilla ja kepeillä omatoimisesti eikä kertaakaan räkyttänyt tai kometanut ketään leikkimään kanssaan. No, tuo korvienpiilotus meni kyllä vähän yli mun ymmärryksen, mistään ei meinannut löytyä tarpeeksi hyviä piilopaikkoja, joten niitä korvia piilotettiin varmaan ainakin kahteen sataan eri paikkaan... :)

Nesteytys pelaa omatoimisesti

Neidit tähystäjät

Keppi on paras lelu

Ja maukkain

Kertunkin juhannus sujui ihan mallikkaasti...

Tähystellen ulapalle

Ja rennosti juoksennellen

Mutta sitten jossain vaiheessa huomasin että jokin ei ole ihan kunnossa. Kerttu viihtyi vähän liiankin hyvin saunan terassilla. Ensin ajattelin että no onpa se rauhakseen, Kerttu the Perskärpänen onkin osannut asettua aloilleen ja ottaa rennosti. Vähän ajan päästä katsoin tarkemmin ja aloin seurata Kertun puuhia...

Kerttu vaivutti itsensä ihan transsiin siellä saunankuistilla ampiaisten pörinässä. Se kuunteli keskittyneesti, käänteli päätään, huojui hitaasti puolelta toiselle, teki pieniä tasajalka hypähdyksiä ja tanssi yksinäistä balettiaan. Saattoi kulua vartti, puolikin tuntia ennen kuin tajusin mennä "herättämään" sitä. Ja todellakin koira tarvitsi ihan tosissaan herättää tuosta koomasta, ja vetää ulos kuplastaan. Koira joka yleensä reagoi hienosti tavalliseen rauhalliseen puheääneen ja uskoo pienen pientäkin purkin rapsahdusta, piti purkittaa tosi voimakkaasti hereille. Aina tilaisuuden tullen kun silmä vältti, se yritti terassille uudestaan. Jos ehdin kieltää sitä viimeistään rappusilla, se palasi kiltisti takaisin ja keksi muuta tekemistä, mutta jos myöhästyin, oli koira käytävä ihan vieressä herättelemässä.

Kerttuhan on pienestä pitäen ollut sellainen pöppiäisten napsija, lenkillä aina haukkailemassa ötököitä suuhunsa, mutta enpä olisi kyllä ikinä uskonut että se kehittää itselleen niistä tuommoisen pakkoneuroosin. Uusimmassa Koiramme-lehdessä on artikkeli koirien pakkoneurooseista ja ensin ajattelin että ylireagoin tuohon Kertun touhuun, kun olin justiinsa lukenut sen jutun, mutta tarkemmin seurattuani, ja  muutamien koirien käytösongelmista tietävien ihmisten kanssa puhuttuani tulin siihen tulokseen että kyllä se meidän henkisesti monivammainen Kerttu on kehittänyt itselleen vielä yhden ongelman lisää... Ihan sääliksi käy pikku-raasua. Toivottavasti tästä ei nyt tule pysyvä tapa.

Osasyynä Kertun hämmentävään käytökseen oli varmasti stressaava paikka ja tilanne (ollut mökillä yhden kerran aiemmin, ja nyt tällä toisella kerralla seurueessa oli isäni joka ei pidä koirista ja pelkääkin niitä). Kerttu varmaankin "rauhoitteli" itseään, ja kun pääsi kuplaansa sisään, siellä oli turvallista heijata. Kotona takapihalla mökkireissun jälkeen oli ihan "normaali" määrä ötököitä, ja Kertun käytös oli ihan normaalia, eli napsi niitä ohimennen, mutta pysyi muuten ihan toimintakuntoisena ja kuulolla virkeässä tilassa. Olipahan kertakaikkisen hämmentävä kokemus.

Loppujen lopuksi tästäkin juhannuksesta jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen hyvät muistot, iloiset ja onnelliset koirat ja ihmiset. Jokainen päivä on uuden oppimista varten, vaikka välillä se saattaakin olla jotain kummallista ja pelottavaa. Tarkkailkaa koirianne, olkaa rehellisiä itsellenne ja rakastakaa täydestä sydämestä!

Uusi "harrastus"

Meidän tytöillä on nyt uusi harrastus, jos sitä nyt siksi voi kutsua.

PeVi-koirien kanssa laumalenkkeily.

Kaikki lähti silloin joku aika sitten kun Armille piti tehdä se kurinpalautus. Se oli oikeestaan meidän eka PeVi-lenkki, ja sen jälkeen on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti tavattua muuta samankaltaista koiraporukkaa. Joko me sovimme tapaamiset meidän "salaisella foorumilla" ja muutamien kanssa ollaan muuten vaan vaihdettu yhteystietoja, ja tapaamme sitten pienemmällä porukalla.

Mä en ole koskaan kokeillut joogaa tai mitään muita mentaalisia mielenhallinta- ja hyvänolonhankinta -juttuja, mutta voisin vaikka vannoa että PeVi-lenkkeilystä tulee vähintäänkin yhtä rauhallinen, seesteinen ja maailmaa syleilevän hyvä olo. Jokainen koira ja emäntä (miksei isäntäkin, niitä vaan ei vielä ole näkynyt kuin yksi) tietää mitä tehdään missäkin tilanteessa. Koirat ovat rentoja ja kuuliaisia, ne ei rieku eikä nahistele. PeVi-koirat ei rymyä eikä tee sakinhivutusta, ne ei karkaile. Ne ei kulje nenä toisen hanurissa eikä haastele kisailemaan. Ne jolkottelee lähistöllä kuka missäkin. Kunnioittavat toisiaan ja luottavat toisiinsa, omistajiinsa ja toistensa omistajiin.
Ja nyt en sitten missään tapauksessa tarkoita etteivätkö "tavallisetkin" koirat osaisi kaikkea tuota, mutta tunnelma näillä lenkeillä on ihan eri, kuin muiden koirien kanssa tavatessa. Ja taustalla on kuitenkin koko ajan se "mörkö", että suurin osa on entisiä ongelmakoiria.

Meidän ihan ihanin lenkkikaveri on Inka. Ollaan käyty yhdessä metsissä samoilemassa jo useamman kerran, ja joka kerta nautittu ihan suunnattomasti.

Eka kerta yhdessä Veturin vieressä "vuorella"

Toka kerta Korialla puretulla junanradalla

Eilen käytiin taas Inkan kanssa lenkillä, tällä kertaa Pilkanmaassa ja Rekolassa. Lenkin lopuksi ihan kuin tilauksesta vastaan tuli kaksi muutakin PeVi-koiraa, joten saatiin aikaiseksi oikein kunnon laumalenkki.

Lenkin lopuksi mentiin vielä mattolaiturille uimaan.

Inka odottaa kun Armille heitellään keppiä

Koirille tekee oikein hyvää istua odottamassa kun toinen koira saa tehdä jotain sellaista jota itsellä tekisi kovasti mieli. Koska Armi oli porukan vanhin ja dominoivin, se sai leikkiä ensin. Kyllä tuli sitten Armillekin vuoro istua ja odottaa kun Inkalle heitettiin keppiä. Armilla teki tosi tiukkaa hillitä itsensä, ja aika kovasti sitä piti huomauttaa ja komentaa, mutta lopulta se asettui ja malttoi mielensä. Erittäin hyvä mielenhallintatreeni!

Molemmilla uimareilla lupa kahlailla

Koko poppoo rannassa

Inkalla on myös "pikkusisko" jota kävimme tervehtimässä. Kertun mielestä pentu oli ällöttävä, Armin mielestä täysin arvoton. Mun mielestä tosi lutunen :)

Meidän koirien mielestä tommosta hömppäluuraa ei tarvi edes noteerata

(Inkan kaikki kuvat @Rosa)

Ollaan me toki lenkkeilty muidenkin kanssa.

Sakke ja Upi Kertun kanssa

Kerttu kävi ihan itsekseen ilman Armia Saken ja Upin kanssa radalla. Näiden herrojen kanssa Armi pöllytettiin silloin kurinpalautuksessa.

Siinä oli Kertulla sietämistä kun Sakke haki keppiä niin että hiekka pöllysi...

Eka isompi laumalenkki vietettiin kuuden koiran kokoonpanolla.

Kalle, Niksu, Luna, Armi, Kerttu, Jojo

Kuuliaiset tytöt ihan vapaaehtoisesti lähellä

Toinen isompi lenkki oli viime viikolla, siellä mukana "10 narttua, mukaanlukien omistajat" yhden osallistujan sanoja lainatakseni... :)

Kertun ja Armin kanssa Luna, Pixi ja Miina

Eikä kukaan hermostunut, vaikka a) yks oli väärällä parkkipaikalla b) useammalla oli PMS c) yks meinas olla nenä kahen hanurissa d) yks meinas komentaa yhtä joka meinas provosoida e) mettästä kuului yks hemmetin vihainen "Perkele!" jonka kaikki kymmenen narttua tunnisti heti =D
(sori, tää oli vähän sisäpiiriä, mutta ymmärtäköön ken ymmärtää...)

Tälläkin reissulla käytiin uimassa

Seuraava lenkki on jo suunnitelmissa ja aioin nauttia ja oppia siitä ihan yhtä paljon kuin näistä aiemmistakin. Jokainen tapaaminen on kertaamista ja uuden oppimista. Luotto omiin koiriin kasvaa kerta kerralta ja joka kerta jännittää vähemmän. PeVi-koirien kanssa on niin turvallista lenkkeillä; jokaisella on samat keinot hoitaa ongelma (tosin sellaista ei ole vielä koskaan tullut). Mikähän siinäkin oikein on jujuna, että PeVi-koira tunnistaa aina vastaantulevan PeVi-koiran... osittain varmaan johtuu siitä, että omistaja pystyy kohtaamaan nämä koirat rennosti ja luottavaisesti, ja se välittyy koiraan. Voi kun tuon saman fiiliksen saisi vielä joskus kaikkien vastaantulijoiden kanssa! Olemme jokaisella lenkillä pohtineet näitä samoja juttuja yhdessä: "Mistä saada lisää itsevarmuutta "tavallisten" koirien kohtaamiseen". Olemme toivoneet että "Voi kun nyt tulisi vastaan "tavallinen" koira, niin meillä olisi hieno näytön paikka, ja saisimme tukea toisistamme". Meillä ainakin kupla puhkeaa kun lenkki on loppu, ja kotona on sama turvattomuuden tunne kuin ennenkin. Pitäisi ihan tosissaan saada tehtyä itsekseen muutama mallikelpoinen ohitus ja täysi luotto omiin koiriin, niin sitten tämä ihana mielenrauha säilyisi ja kasvaisi...

Jaa mitä mahtaa koirat olla mieltä tästä uudesta harrastuksesta? Armille on varmaan ihan sama miten ja missä ja kenen kanssa me lenkkeillään. Kerttu ei selvästikään nauti näistä ryhmälenkeistä samalla tavalla kuin esim. minä, mutta uskon että silläkin on muutaman kerran lenkin aikana ihan mukava ja miellyttävä olo. Kertulle tämä sosiaalinen paine on todella rankkaa, mutta kerta kerran jälkeen se on kuitenkin ollut reippaampi ja luottavaisempi; sekä minuun että itseensä. Epävarman koiran mieli kääntyy hyvin hyvin hitaasti, mutta esim. eilen Inkan kanssa Kertullakin häntä nousi heilumaan rennosti ja kyyry asento suoristui ja kroppa rentoutui. Lenkin jälkeen molemmat koirat oli ihan uuvuksissa, eikä siis vähiten sen vuoksi että lenkki kesti kaksi ja puoli tuntia, vaan ihan vaan siksi että sosiaalinen paine oli niin kova.

Seuraava iso askel Kertulla on oppia hassuttelemaan muiden koirien ja ihmisten läsnäollessa, ja Armilla taas päinvastoin, sen on opittava lisää itsehillintää toisten koirien hassutellessa. Inka ja Piliksen toiset PeVi-koirat näyttivät meille eilen joella että miten leikitään sivistyneesti Hippaa! ja se mekin aiotaan seuraavaksi harjoitella :)