Kertun kanssa mentiin heti pahvilabyrinttiin, eikä se ois millään malttanut alkuun keskittyä istumaan ja odottamaan. Tätä istu-odota käskyä ollaan kotona siis harjoiteltu tosi paljon, ja sujuu aika hyvin. Tosin, nyt Kerttu on fiksoitunut siihen, että oikeasti tarvitsee odottaa vain silloin, jos nami laitetaan ensin pakasterasiaan... :) Jos rasiaa ei ole, saa paikalta karata... Mutta tuo on ihan huima harppaus kahden viikon takaisesta lähtötilanteesta, jolloin koira ei istunut paikallaan hetkeäkään jos mä edes pikkuisen liikahdin.
Sain tehtyä Kertulle pari tosi hienoa etsintää. Näin alkuun se odottaa labyrinttihuoneen ovella josta vielä näkee koko huoneen, ja paikan jonne namin vien ja piilotan. Jossain vaiheessa yritän saada sen istumaan viereiseen huoneeseen siten että se ei nää piilotuspaikkaa. Kerttu toimii labyrintissa tosi järjestelmällisesti. Se lähtee nenä maassa hakemaan (varmaankin vielä minun jälkiäni pitkin) ja käy jokaisen nurkkauksen ja mutkan läpi. Jos ei meinaa löytyä niin se palaa takaisin luokseni ja lähetän sen etsimään uudestaan. Ihan joka kerta Kerttu ei kyllä pysynyt odottamassa, vaan lähti perään kun vein rasiaa piiloon. Paikalleen palautuksen jälkeen malttoi sitten hienosti odottaa, eikä samalle namille tullut kahta karkausta. Ihan viimeisenä otin aika ison riskin; menin labyrinttihuoneen ihan perimmäiseen nurkaan ja piilouduin itse ison pahvilaatikon sisään. Laatikon suuaukko oli nurkkaan päin, joten Kertun piti oikeasti tehdä työtä löytääkseen minut ja hirveän kasan namia. Tassujen rapinasta päätellen tyttö tuli vauhdilla, ja suoraan oikeaan paikkaan, ja oli ratkiriemuissaan kun löysi minut! Ihana taitava Kerttu!
Toisessa huoneessa laittelin namirasioita lyhyisiin agiputkiin, matalille pöydille, ahtaaseen luolastoon, korkeille rappusille. Tarkoituksena ei siis ollut etsiä, vaan rohkaista Kerttua menemään erilaisiin paikkoihin. Yhtään epäröintiä ei ollut missään kohtaa. Ihan lopuksi päätettiin treeni irroittelemalla oikein kunnolla, mulla oli patukat mukana ja tehtiin vähän vietin purkua. Kerttu säntäsi salamana patukan perään ja alkoi ravistella sitä ihan tosi mielellä. Vedettiin ihan kunnolla kilpaa, Kerttu paranteli otetta, nytkähteli ja ravisteli, jopa hieman ärisi mulle. Ihan huippua miten se on tässä hommassa kehittynyt! Muistelen aina noita meidän ekoja patukkatreenejä, joissa Kerttu oli ihan lukossa ja hämillään. Se otti patukan hellästi pikkuetuhampaiden väliin, ja pudotti sen kun katsoin sitä päin, eikä ollut toivoakaan että olisi voinut pitää patukasta kiinni samalla kun mulla on käsi toisessa päässä... Tästä ollaan pikkuhiljaa saatu itseluottamusta nousemaan jo tähän tilanteeseen. Ihan perinteistä vietinpurkua Kerttu ei vielä osaa, sitä ei vielä voi juoksuttaa kahden patukan kanssa, eikä sitä voi puruttaa kahdella patukalla, vaan jostain syystä se patukka joka sillä on suussa sillä hetkellä on se paras, eikä se toinen patukka kiinnosta pätkääkään. Mutta usko että pikkuhiljaa tämäkin saadaan vietyä ihan loppuun asti.
Armi oli ekaa kertaa hallilla, ja mietin etukäteen että mikä mahtaa olla sen oma juttu. Pahvilabyrintistä Armi ei oikein syttynyt. Tai siis sillä ei riitä kärsivällisyys kunnolliseen etsimiseen. Armihan osaa suht hyvin tuon istu-odota käskyn, ja sainkin helposti vietyä namirasioita piiloon. Armin etsintä ei ollut ollenkaan johdonmukaista, se kävi vaan pari metriä haahuilemassa tuolla labyrintissä nenä pystyssä, ja jos mitään ei löytynyt niin ei sitä kiinnostanut lähteä enää uudelleen. Mä kun olin luullut että Armi-Alati-Ahne-Ja-Nälkäinen olis motivoitunut näihin hommiin ihan kympillä!
Armin kanssa tehtiin myös toisessa huoneessa vähän putkia, pöytiä ja rappusia, mutta suurimmaksi intohimoksi osoittautui se tennispallomeri (tää ei kyllä yllätä yhtään) =D
Valitsin satojen pallojen joukosta yhden, hieroin sitä käsien välissä ja merkkasin sen pienellä näkyvällä merkillä (jotta tunnistan sen vielä itse), ja nakkasin muoden joukkoon. Tää oli Armille niin piis of keik! Ekana lisättiin vaikeutta siten että piti istua paikallaan heiton ajan (ihan sikavaikeeta!) ja sitten vasta luvan kanssa sai lähteä etsimään. Kun oikea pallo tuntui löytyvän joka kerta eka iskulla, piti vaikeuttaa vielä vähän. Altaan laidalla oli vanha autonrengas, ja nakkasin oman ja pari hämypalloa sinne sisälle.
Pallot kierähti ärsyttävän hankalasti tuonne renkaan ulkolaidalle, ja Armi sai tosissaan tehdä töitä että sai sieltä oikean pallon hampaisiinsa. Pallot kun karkasi sitä mukaa pitkin reunoja, kun niitä yritti pyydystää :) Jossain vaiheessa oikea tekniikka löytyi ja merkattu pallo palautui minulle. Ihan viimeisenä otettiin yks tosi vaikee, laitoin renkaan sisään vielä lisäesteen.
Itseasiassa just nyt tätä kirjoittaessani tajusin että Armi löysi pallon tosi monta kertaa ja Toi Sen Joka Kerta Minulle Takaisin! Jota ei siis todellakaan tapahdu ikinä. Yleensähän pallon saatuaan Armi ottaa ja nappaa sen, juoksee edes takas ja tuo pallon just ulottumattomiini ja alkaa räksyttää. Nyt pallo tipahti suoraan käsiini ja hallissa kuului vain pientä innostunutta vikinää. Voi hyvänen aika!
Armikin sai lopuksi patukkaleikkejä. Se vei voiton jopa tuosta pallonetsimisestä. Kai se vaan on niin että rottakoiralle kaikista palkitsevinta on saalistus ja tappo! Meillä meinasi Armin kanssa vähän aika loppua kesken, enkä saanut sitä ihan tarpeeksi kylläiseksi, mutta aika hyvin se lopuksi kuitenkin rauhoittui ja menetti kiinnostuksensa patukoihin. Joskus täytyy varmaan Armin kanssa ottaa koko puolituntinen pelkää vietinpurkua, niin saisin siltä kerrankin kunnolla kaikki halut tyydytettyä ihan loppuun asti. Kun kävin isossa hallissa kirjaamassa meidän tunnin vihkoon, en voinut vastustaa kiusausta tehdä Armilla vielä ihan vähän sivuja, paikkamakuuta ja pitkiä luoksetuloja. Oli ihan pakko kokeilla miten ne joskus kauan sitten tahkotut asiat on vielä muistissa. Ihan loistavasti oli!
Mulla on niin hienot koirat!
