Sivut

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hyvänmielenhaaste

11.06.2012 - 16:22
Sain joku aika sitten haasteen Haltiatytöiltä ja Jaanalta.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.

Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Koska tämä on Armin ja Kertun blogi, listaan asioita jotka liittyvät koiriin tai ainakin siihen lähelle, muut onnelliset asiat jääköön nyt tämän listan ulkopuolelle.

1. Lyhyesti ja ytimekkäästi kohtaan yksi: ARMI ja KERTTU

2. Armin sosiaalisuus.  Kun talossa on kaksi koiraa, tulee niitä herkästi verrattua keskenään, ja koska Kerttu on hieman varauksellinen, korostuu Armin hyvä luonne ja sosiaalisuus entisestään kun vertailukohteena on arempi koira.

3. Kertun edistyminen. Kerttu harppoo valtavin askelin kohti parempaa tulevaisuutta. Koiran henkisen kehityksen seuraaminen on mielenkiintoista, palkitsevaa ja jopa liikuttavaa.

4. Koirien suhtautuminen meidän omaan ihmislapseen. Voisiko kukaan tai mikään rakastaa poikaa enempää kuin Kerttu

5. Vapaana kirmailevat koirat. On hienoa seurata miten vaivattomasti ja vallattomasti terverakenteinen pihakoira liikkuu niin takapihalla, pellolla kuin pöpelikössäkin.

6. Hihnapakko, ainakin nyt seuraavat kolme viikkoa, Armilla nimittäin alkoi juoksut.

(tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla kohtaan kuusi)

7. Armille on tulossa juhannussulhanen, ja sen lemmenloman tuloksena odotan kovasti pikkuisia pihakoiranpentuja.

8. Koiran riemu! Miten voi pieni pihis olla onnellinen kun isäntäväki tulee kotiin, koiran jälleennäkemisen riemu on yhtä suuri, olitpa sitten poissa koko päivä tai kävitpä viemässä roskat kahdessa minuutissa.

9. Tekemisen ilo! Pihakoira jaksaa touhuta ja tekee tikustakin asiaa ettei aika käy pitkäksi, ei koiralla eikä omistalla. Armin työnä on tosin tehdä haloista hammastikkuja ja sitten asiaa siitä tikusta.

10. Koirankujeet. Jotta elämä ei kävisi liian onnelliseksi ja auvoiseksi, keksii koirat kaikenlaisia jekkuja ja kujeita. Niitä hetken harmiteltuaan ei taas voi muuta kuin nauraa kekseliäille höppänöille.

En tiedä ketkä kaikki ovat jo haasteen saaneet, mutta laitan sen eteenpäin seuraaville pihakoirille:

Tarmo
Alma
Kåre & Viggo
Saga
Pikseli




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tassunjäljistäsi!