Sivut

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Ollako vai eikö olla?

Siinäpä vasta kysymys. Olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa, että onko Armi tiineenä vai ei. Olisi niin helppoa huomata ihan selviä tiineyden oireita;  väsymystä, hellyydenkaipuuta, rauhallisuutta, nisien kasvua... Mutta tosi asia vaan on se että nuo kaikki samat vaivat pätee myös ihan tavalliseen juoksujen jälkeiseen valeraskauteen.

JOS Armi on tiineenä, on tänään kaksi viikkoa täynnä. Ajattelin että lasken viikot ja lasketun ajan keskimmäisestä astumispäivästä eli torstaista 22.6. Kahden viikon päästä päästään ultraan. Olin alkuun ajatellut että en käyttäisi Armia tutkan alla, mutta jotenkin nyt tuntuu kuitenkin paremmalle vahvistaa asia ihan virallisesti. Ja jos pentuja on tulossa, on niiden arvioitu syntymisaika viikolla 34 eli elokuun loppupuolella.

Tällä hetkellä koirat viettää ihan tavallista elämää; käydään normaalisti lenkeillä, syödään normaalisti, leikitään ja riehutaan ihan niinkuin ennenkin. Kuukauden päästä tarvii varmaankin hieman alkaa muokkailla Armin ruokavaliota energiatihemämmäksi ja alkaa antaa ruokaa useammin päivässä. Silloin täytyy myös miettiä pitääkö lenkkejä keventää.

Ainut mikä meillä poikkeaa normaalikesästä taitaa olla se että mökille ei Armi nyt pääse. Tietääkseni ei ole kovinkaan suotavaa että odottava narttu uisi ja puljaisi järvessä koko ajan; suurin riski taitaa olla bakteerivaara. Tosin Armin kohdalla on myös toinen riski, neidin uimatyyli kun on vähintäänkin arveluttava; pallo tipautetaan laiturilta veteen, annetaan virran viedä sitä pari kolme metriä ja sitten hypätään itse perään. Mahaplätsillä. Vähintään 3 tuntia, mieluiten koko päivä.

Tämä kuva on edelleenkin yksi  mun lempparikuva, mun mielestä siinä vaan on se jokin


Oikeastaan on ihan hyvä että koirat eivät olleet juhannuksena mökillä mukana, saunan katon väliin oli nimittäin muuttanut tällaisia tyyppejä:

Näädänpoikasia
Enpä tiedä millainen kahakka olisi syntynyt koirien ja noiden pikkupetojen välille. Tai saatikka emon. Nuo on kyllä äärettömän suloisia mun mielestä, tulee ihan koiranpentukuumetta :) Eläinlapsi vaan on aina niin hellyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tassunjäljistäsi!