Sivut

torstai 20. syyskuuta 2012

Maailma avartuu

Tällä viikolla pentusten maailma on avartunut reilu neliön kokoisesta pesälaatikosta ainakin olohuoneen kokoiseksi, joillakin vieläkin suuremmaksi.

Tästä yli vaan (Omppu)
Hyvin sujuu Mustillakin
Pennut on tosi rohkeita, se suorastaan syösyivät laatikosta ulos, ja tutkimaan olohuonetta. Kukaan ei jää syrjään kyyhöttämään tai piipittämään vaan joka nurkka, kolo ja lattialla oleva esine tai ihminen tutkitaan tarkasti. Laitoin olohuoneen lattialle vanhan maton, ettei pikkuisilla tassuilla olisi niin liukasta.

Tutki sä sieltä niin mä meen tänne (Snadi ja Omppu)
Myy
Nyt mahtuu paremmin painimaan Kertunkin kanssa
Kerttu, kaiken se kestää :)
Armilla on menossa joku koulutustuokio
 Armi ja Kerttu ovat taas pitkästä aikaa alkaneet leikkiä myös keskenään. Kyllähän siinä olikin pari kuukautta väliä.

Pidetään huoli ettei pienet jää jalkoihin
Pennut ovat leikkisiä ja kokeilevat hampaitaan mieluusti toisiinsa

Pojat painii ja Omppu menossa mukaan
Omppu riepottaa Myytä
Kaverin lisäksi pennut alkavat kiinnostua leluista

Snadi vaanii pikkuista nallea
Sain kiinni!
Mustin naama ja Murren pylly
Pojat taas yhdessä ja saman lelun kimpussa
Tällä kertaa saaliin itselleen vei Murre
Omppuakin leikittää
Ja Snadia
Ja poikia :)
Pentujen mielenkiinnon kohteeksi ja hampaisiin päätyy myös kaikenlaista muutakin, eikä välttämättä aina niin soveliaita juttuja...

Vanha (ja varmasti likainen) lampaantalja on vastustamaton

Samoin isäntäväen takapihatöppöset

Ja huomaattekos ketkä siellä on molemmilla kerroilla pahanteossa...? Omppu ja Musti!

Lattialta löytyi myös lapsi.

Rauhallista ja hallittua tutustumista...
...puolin ja toisin.
Pari viikkoa sitten mietiskelin että voi kun pennut nyt vähän edes liikkuisi, niin saataisiin otettua muutakin kuin vain köllöttelykuvia. Nyt alkaa se vaihe että toivon pentujen olevan edes hetken paikallaan, että saataisiin muutakin kuin vauhtiviirukuvia...

Tytöt melkein poseeraa
Omppu, Snadi ja Myy
Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua että Omppu on se joka ei väsy koskaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tassunjäljistäsi!