Sivut

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Pevi-pihisten laumalenkki

Viimeviikolla saatiin kasaan oikein laumallinen pevi-pihiksiä.Vuoden sisällä pevi-koulutuksessa meidän tyttöjen lisäksi on käynyt Taisto, Jojo, Edi ja Remu. Ja meidän Ronda on saanut sellaisen semi-pevi -koulutuksen, jotta pärjää meidän tyttöjen kanssa paremmin.

Tapaamispaikka sovittiin kauppakeskus Veturin pihalle, ja siitä sitten lähdettiin kiertämään Niivermäki.

Taisto, Jojo, Ronda, Kerttu, Armi, Edi ja Remu

Mukana siis 3 narttu ja 4 urosta, joista 2 pallittomia. Sopu säilyi justiinsa niin hyvin kuin näillä laumalenkeillä voi odottaa; kukaan ei härkkinyt toista, jokaisella oli oma tila johon muut eivät luvatta saaneet tulla, minkäänlaista voimienmittelöä ei nähty, ei hampaita eikä pahaa silmää. Muutama pikkumurina huomautuksena silloin kun se oli aiheellista.

Jonossa


Ronda hääräsi aina tuolla poikien keskellä
Ronda oli tosiaan meillä muutaman päivän oppimassa vähän kuria, kunnioitusta ja itsehillintää. Mietin alkuun että arvaanko ottaa sitä ollenkaan mukaan tuonne pevi-lenkille, mutta siellähän se meni ihan yhtä hyvin kuin muukin porukka. Hieno tyttö!



Käpyjä ja keppejä se pistelee ihan niinkuin äitinsäkin
Tällä kertaa oli Armin vuoro käydä turvekylvyssä
Taisto ja Ronda
Taisto ja Edi

Veljekset tutustuu, Remu ja Taisto
Edi ja Jojo

Remu Kettunen

Taisto palvoo emäntää <3

Koko komppania!
Haluaako joku muu pihis vielä tunnustaa olevansa samaa joukkoa, ja liittyä meidän lenkkiseuraksi ensi kerralla?

2 kommenttia:

  1. Aikamoinen joukko teitä oli koolla ja hienosti näemmä meni!
    Katseeni kiinnittyi ketjukaulaimiin, hih! Ostinpa äskettäin meidänkin pojille messinginväriset ja halvalla lähtivät=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan meitä hieno joukko, todellakin! Ketjukaulain on oiva kapistus oikein käytettynä. Meidän tytöt ei enää niitä tarvitse, paitsi silloin tällöin muistutuksena.

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!