Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Enkeleitä matkassa

Eilen illalla sain tekstarin: "Soita! Rondaa sattui!"

Hui kamala, mitä on tapahtunut? Ronda ja Sanna olivat olleet tekemässä iltatallia ja ottamassa poneja sisälle, kun osa poneista oli vauhkoontunut kovassa myrskyssä. Ronda oli jäänyt ponien jalkoihin tallottavaksi, eikä ihan tarkkaan tiedety että miten pahasti oli käynyt, pikkuisia naarmuja näkyi siellä täällä ja mahassa oli isompi vekki; noin viisisenttinen palkeenkieli joka alkuun näytti pintaviillolta sekin, mutta tarkemmin tutkiessa oli sentin matkalta sen verran syvä että siitä näkyi mahan sisälle asti. Mutta kyllähän sen tietää kuka jää kakkoseksi kun 500kg ja 5,5kg joutuu törmäyskurssille. Koira oli ilmeisen shokissa koska ei edes kiljunut, eikä siitä juurikaan vuotanut edes verta. Juoksi talliin omalle paikalleen lampaantaljalle ja tapitteli sieltä silmät päässä seisoen.

Lähdin heti puhelun päätyttyä Rondan luo ja siitä lähdimme Paulin (Rondan isäntä) kanssa viemään potilasta päivystävälle eläinlääkärille, joka sattui siis olemaan melkein tunnin ajomatkan päässä. Ronda oli hipihiljaa takatilassa häkissä, mutta päätettiin että ei pysähdytä matkalla tarkastamaan että miten siellä voidaan, vaan mahdollisimman nopeasti yritetään saada koira hoitoon. Kyllä tuossa matkan aikana ehti käydä mielessä vaikka mitä diagnooseja ja kauhukuvia... Pari minuuttia ennen lääkärin vastaanottoa alkoi mulla kamala vapina ja pintahengitys.

Lääkäri tutki heti Rondan päällisin puolin ja sanoi perusasioiden olevan kunnossa. Hengitys- ja sydänäänet normaalit, ikenet punaiset, ei arista oikeastaan mistään. Eli ei kylkiluita poikki, ei ilmarintaa, ei suurta sisäistä verenvuotoa eikä sisäelinvammoja. Koska Rondalla on juoksu, ja peräpuolesta tietystikin tipahteli verta, ei virtsarakon repeämään voitu sulkea pois, ja tuollaisessa tällissä se on hyvinkin mahdollinen tapaturma. Tällä päivystävällä lääkärillä ei ollut vastaanotolla ultraa eikä röntgeniä, ainoastaan lääkkeitä ja side- ja ompelutarvikkeita, joten tarkemmat tutkimukset jäivät aika vähälle sinä yönä. Ronda kuitenkin rauhoitettiin ja haavat vatsan alla ommeltiin kiinni. Vuorotellen avustettiin lääkäriä Paulin kanssa, ja vuorotellen käytiin vähän pihalla puhaltelemassa ja hengittelemässä syvään kylmää, raikasta ja myrskyistä pakkasilmaa... Tikkejä tuli kahteen kerrokseen, ensin piti ommella vatsakalvo (jos nyt oikein ymmärsin) kiinni ja sitten päällisnahka siihenpäälle. Niskaan piikit kipulääkettä, kortisonia ja antibioottia, sekä pari desiä nesteytystä. Kehotus käydä seuraavana aamuna jossain klinikalla kuvauksissa että sisäisiä vammoja tai tihkuvuotoa ei ole. Herätyspiikki ja matkalle kotiinpäin. Siinä vaiheessa tuli toinen vapina, kun jännitys laukesi...

Yön Ronda vietti häkissä vilttiin käärittynä kauluri päässä ja ohjeiksi saatiin vielä tarkkailla hengitystä ja ikenien väriä, aamulla sai varovasti mennä pissille ja sekin hihnassa ja pissi piti tarkistaa että onko verta mukana. Tarkastuskäynti ja ultraääni Univetiin saatiin heti aamu yhdeksältä ja tunnin päästä sainkin hyviä uutisia Sannalta, mitään vakavampaa ei ole käynyt, vatsassa ei ole mitään rikki sisäpuolella, kylkiluut (ja kaikki muutkin luut) on ehjät, haava on siisti, nestettä ei ole kertynyt, sisäistä verenvuotoa ei ole, virtsarakko on ehjä, samoin kohtu. Pieniä naarmuja tosiaan on siellä täällä; päässä, kintereissä, hännässä on ihan kunnon lovi (siitä saatiin varmuuden vuoksi tapaturmatodistus), ja toinen kylki on hieman turvoksissa. Antibioottia ja kipulääkettä, ja tikkien poisto vajaan kahden viikon päästä. Aika näyttää että kasvaako tuonne haavakohtiin arpikudosta tai kiinnikkeitä, ja ovatko ne mahdollisesti este jalostuskäytölle, mutta tällä hetkellä ennuste on hyvä, oikeastaan paras mahdollinen. Kun miettii että mitä kaikkea olisi voinut tuossa yhteentörmäyksessä tapahtua...

Sen verran haluan sanoa että Ronda on alusta asti opetettu tosi hyvin talli- ja hevoshommiin. Se kunnioittaa poneja, ei juoksentele tarhoissa eikä mene karsinoihin. Pitää kohteliasta etäisyyttä poneihin ja on varovainen. On siis ihan mysteeri että miten tämä kaikki pääsi käymään. Tapaturma on varmaankin monen onnettoman sattuman yhteissumma, myrsky tosiaan sai ponit pillastumaan ja säntäilemään miten sattuu, ja Rondalta varmaankin katosi suuntavaisto siinä samalla. Suurimmat haavat on myös hieman erikoisessa paikassa, nivusissa. Eli tästä olen päätellyt että Ronda on joko alistunut poneille ja heittäytynyt seljälleen niiden eteen, tai sitten kaatunut siinä rytäkässä ja sitä kautta saanut kaviosta vatsaansa.

Täytynee varmaan toimittaa Rondalle joululahja hieman etuajassa. Ronda on toivonut pukilta jotakin kivaa aktivointilelua talvi-iltojen ratoksi, ja just nyt toive tulee enemmän kuin tarpeeseen. Univetin lääkäri määräsi Rondalle häkkilepoa kahdeksi viikoksi, pieniä ja rauhallisia pissilenkkejä hihnassa eikä yhtään riehumista. Helpommin sanottu kuin totetutettu tuollainen pakkolepo, varsinkin kun perheessä asuu mm. 4 lasta, toinen (iso) koira, 3 kissaa (jotka on Rondan ihan parhaita riehukavereita)... No, kaksi viikkoa on toisaalta niin mahdottoman lyhyt aika, että kyllä se ihan varmasti onnistuu huilailla. PMV-näyttelyhän meiltä nyt jää väliin, mutta siitäkään en kyllä ala murehtimaan, pääasia on nyt että rakas pikku-Rontti on kunnossa! On sillä koiralla kyllä taitavat suojelusenkelit!

Pääsiskö täältä jo pois, kysyy Ronda Univetin tutkimusten jälkeen


6 kommenttia:

  1. Enkelit oli kyllä matkassa. Pikaista paranemista Rondalle ja rauhallista toipilasaikaa!
    Voin kyllä kuvitella ettei helppoa tule olemaan tuo häkkilepo.

    VastaaPoista
  2. Voi kauhistus! Voi pikku-murua! Onneksi oli onnea onnettomuudessa ja suojelusenkeli matkassa... Tsemppiä paranemiseen ja paljon rapsutuksia Rondalle. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa että Rondalla ei käynyt pahemmin, ja nopsaa se pari viikkoa menee. :)
    Pikaista toipumista Rondalle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille myötätunnosta! Oli kyllä ihan oikeasti ihme, että näin vähällä päästiin!

    VastaaPoista
  5. Hui kauhistus!! :o
    Täältä myös rauhallista ja pikaista parannusta Rhondalle.
    Etukäteis, pikkujoululahja, varmasti piristää pientä :)

    VastaaPoista
  6. Aina voi sattua ja tapahtua, onneksi ei niin pahasti käynyt.
    Pikaiset paranemiset potilaalle!

    VastaaPoista

Kiitos tassunjäljistäsi!