Juhannusviikon rakkaustarina

24.06.2012 - 10:50

Meille saapui juhannusviikoksi kauan odotettu vieras; Nybygårds Personliga Per "CAPU"

Koirilla oli muutama päivä aikaa tutustua ja kosiskella toisiaan kunnolla ennen kuin Armilla alkoi herkkupäivät.

Kukas toi tyyppi oikein on?

Capu on vallan mahtava pihakoiramiekkonen! Tosi herrasmies sekä Armia ja meitä muita kohtaan. Lempeä, pehmeähkö, rauhallinen. Osaa lukea tilanteita tosi hyvin ja toimia sen mukaisesti, ja osaa olla myös tosi hyvin tuon meidän 9kk vauhtihirmun kanssa. Tyyppi on siis ihan cool vaikka se tipautetaan viikoksi vieraaseen ympäristöön, veiraiden ihmisten keskelle, ja ainoa kiva asia sen elämässä viikon ajan on tuo ihanainen tyttökoira. Tai siis toki mekin oltiin sille kivoja; noin mukavalle koiralle on helppoa olla kiva!

Capu tuli meille taas pari päivää "liian aikaisin", ihan niinkuin Rivekin kaksi vuotta sitten. Minusta on ollut ihan mahtavaa kun olen saanut molemmilla kerroilla Armin sussut meille kylään tarvittavaksi ajaksi. Saavat sitten koirat oikeasti tehdä tuttavuutta, kosiskella, liehitellä ja flirttailla, ja oikea aika astumiselle löytyy helpommin. Capu ei yrittänyt juuri ollenkaan liian aikaisin vaikka Armi itseään kovasti tyrkyttikin heti viikon alussa jo. Ja sitten kun aika oli oikea, käytiin asiaan tyynen rauhallisesti ja päämäärätietoisesti. Kyllä ne urokset vaan osaa vaistota että milloin on se hetki. Ja Arminkaan ei siis tarvinut karjahdella tuolle ollenkaan, kun ei ollut koko ajan hanurissa hääräämässä... :)

Nalkissa on ja pysyy, juuri niin kauan kuin on tarvis

Tuon verran annoin koirille apua; pidin Armia pikkaisen paikallaan kun se meinasi välillä vähän riuhtaista itseään irti. Ei mitenkään pahasti, ja olisi varmaankin pysynyt tuossa ihan ihan itsestäänkin, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei kumpaakaan sattuisi. Minusta on vieläkin vähän käsittämätöntä että miten nuo koirat taipuu tuolla tavalla, uros ensin laskeutuu selästä nartun viereen ja nostaa sitten jalkansa sen selän yli ja tyypit kääntyy tuolleen pyllyt vastakkain.

Koirat ei juuri esileikkejä harrastele, mutta enpäs ollut muistanutkaan että millaisen riemuhepulin Armi saa aina astumisen jälkeen. Lueskelin äsken noita vanhoja juttuja, ja siellähän se oli, se Armin riemuhepuli =) Koira meni taas kuin pikakelauksella puoli tuntia, ja tällä kertaa sulhanen osallistui hepulointiin vähintään yhtä innokkaasti :)

Jälkileikkejä

Tämä taitaa olla ainut kuva jossa Armi pomottaa, muuten se meni kyllä niin että Armi kieriskeli matolla ja Capu hääräsi siinä ympärillä

Supisupi... ja sit se sano... sipisipi...

Tyypit näyttää niin onnellisille :)

 

Kun melkein viikon verran noita koirian katselin ja seurailin, tulin siihen tulokseen että kyllä ne vaan on sopusuhtainen pari. Capu on sentin tai peri Armia korkeampi, mutta tietysti leveämpi ja miehekkäämpi. Rakenteeltaan molemmat on hyvin samankaltaisia; tanakoita, hyvät etuosat, mahtavan malliset päät ja lyhyet ja leveät kuonot. Capulla on tosi vankka luusto näin pieneksi koiraksi, eikä Armikaan nyt ihan hentoinen ole. Mahtaa tulla tasalaatuisia pentuja :) Luonteenkin puolesta sopivat hyvin yhteen, tai ennemminkin täydentävät toisiaan, Capu varmasti tasoittaa tuota Armin vilkkautta ja dominanssia. Jos kävisi niin onnellisesti että saataisiin molempien koirien parhaat puolet vaikka edes yhteen pentuun niin siitä tulisi kyllä ihan priima =)

Saanks mä olla vähän väskä, tuumaa Capu viimeisenä aamuna

Nyt sulhanen on siis palautettu ja Kerttu saatu takaisin kotiin. Tuhannet kiitokset Annalle että saatiin Capu lainaan, voit olla ylpeä koirastasi kaikin puolin! Nyt vaan tassut ristiin että saadaan ihania pikkuisia parin kuukauden päästä.

Kerttu tosiaan oli "mummolassa" Inkun ja Bertan luona tämän viikon. Kiitos Helille hoidosta! Kerttu ei ole koskaan ollut erossa sekä minusta että Armista, joten tilanne oli sille aika rankka. Mutta voi sitä pienen koiran onnea kun hain sen kotiin. En kyllä muista että olisin koskaan nähnyt Kerttua yhtä iloisena. Armi oli tietysti täynnä virtaa, mutta Kerttu oli kotiin päästyään ihan úberväsynyt. Se oli jopa niin väsynyt, että karjaisi Armille ihan tosissaan kun Armi koko ajan hääräsi ja härkki siinä ympärillä kun toinen yritti nukkua. Kerttu, joka ei ikinä ole Armille ääntään korottanut. Nyt on kuitenkin taas rauha maassa ja päästään palailemaan tavalliseen arkeen. Luultavasti menen Armin kanssa heinäkuun lopulla ultraan, en luota itseeni vielä sen vertaa että osaisin katsoa onko niitä vauvoja tulossa vai ei. Siihen asti pyritään viettämään ihan normi kesää, uimareissuja lukuunottamatta.

Nuoripari

17.06.2012 - 20:16 

 

Meidän nuoripari on nyt tutustunut

 

Villiniityn Adalmiina & Nybygårds Personliga Per

Capu on kohteliaan kiinnostunut Armista, ja Armi on tyypillinen nainen; leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Ainakin vielä tässä vaiheessa... Luulenpa että ei mene montaakaan päivää kun Armikin alkaa olla juonessa mukana. No, tyypeillä on koko juhannusviikko aikaa kehitellä fiiliksiä, eiköhän se siitä, ajan kanssa, toivon mä.

Hyvänmielenhaaste

11.06.2012 - 16:22

Sain joku aika sitten haasteen Haltiatytöiltä ja Jaanalta.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.

Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Koska tämä on Armin ja Kertun blogi, listaan asioita jotka liittyvät koiriin tai ainakin siihen lähelle, muut onnelliset asiat jääköön nyt tämän listan ulkopuolelle.

1. Lyhyesti ja ytimekkäästi kohtaan yksi: ARMI ja KERTTU

2. Armin sosiaalisuus.  Kun talossa on kaksi koiraa, tulee niitä herkästi verrattua keskenään, ja koska Kerttu on hieman varauksellinen, korostuu Armin hyvä luonne ja sosiaalisuus entisestään kun vertailukohteena on arempi koira.

3. Kertun edistyminen. Kerttu harppoo valtavin askelin kohti parempaa tulevaisuutta. Koiran henkisen kehityksen seuraaminen on mielenkiintoista, palkitsevaa ja jopa liikuttavaa.

4. Koirien suhtautuminen meidän omaan ihmislapseen. Voisiko kukaan tai mikään rakastaa poikaa enempää kuin Kerttu

5. Vapaana kirmailevat koirat. On hienoa seurata miten vaivattomasti ja vallattomasti terverakenteinen pihakoira liikkuu niin takapihalla, pellolla kuin pöpelikössäkin.

6. Hihnapakko, ainakin nyt seuraavat kolme viikkoa, Armilla nimittäin alkoi juoksut.

(tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla kohtaan kuusi)

7. Armille on tulossa juhannussulhanen, ja sen lemmenloman tuloksena odotan kovasti pikkuisia pihakoiranpentuja.

8. Koiran riemu! Miten voi pieni pihis olla onnellinen kun isäntäväki tulee kotiin, koiran jälleennäkemisen riemu on yhtä suuri, olitpa sitten poissa koko päivä tai kävitpä viemässä roskat kahdessa minuutissa.

9. Tekemisen ilo! Pihakoira jaksaa touhuta ja tekee tikustakin asiaa ettei aika käy pitkäksi, ei koiralla eikä omistalla. Armin työnä on tosin tehdä haloista hammastikkuja ja sitten asiaa siitä tikusta.

10. Koirankujeet. Jotta elämä ei kävisi liian onnelliseksi ja auvoiseksi, keksii koirat kaikenlaisia jekkuja ja kujeita. Niitä hetken harmiteltuaan ei taas voi muuta kuin nauraa kekseliäille höppänöille.

En tiedä ketkä kaikki ovat jo haasteen saaneet, mutta laitan sen eteenpäin seuraaville pihakoirille:

Tarmo
Alma
Kåre & Viggo
Saga
Pikseli

Juoksuja odotellessa

Olen täällä odotellut Armin juoksuja alkavaksi jo jonkin aikaa. Juoksut on nyt suunnilleen kaksi viikkoa myöhässä, ja jännityksellä odotan että kuinka kauan Armi niitä vielä pihtailee... Nyt kun olisi tosi kyseessä, niin menee varmaan sinne keskikesälle saakka... No hyvää kannattaa odottaa vai miten se nyt meneekään, mutta kyllä täällä oltaisiin jo ihan valmiita sussuttelemaan! :)

No mitä me ollaan tehty täällä juoksuja odotellessa? Vietetty ihan tavallista koira+lapsiperheen arkea. Lenkkeilty pääasiassa vaunujen kanssa ja jopa käyty leikkipuistossakin koirien kanssa. Yllättävän nätisti koirat odottavat tolpan juurella Eliaksen touhutessa hiekkalaatikolla. Pari kertaa viikossa pyrin lähtemään lenkille koirien kanssa ihan kolmisin, ja silloin mennään metsään vapaana kirmailemaan. Onneksi tässä ihan lähellä on paljon hyviä pöpelikköjä joissa päästää koirat irti. Naapurin hoffi-pentuun ollaan tehty tuttavuutta aidan takaa ja pari kertaa pihalla muutenkin, nyt olisi suunnitteilla yhteistä metsässä hillumista joku päivä. Armin kanssa ollaan käyty myös pyöräilemässä, ja sujui ihan mallikkaasti. Voi hyvänen aika miten tuo mamma tykkääkin juosta! Tätä pyöräilyä ajattelin jatkaa niin kauan kuin se järkevälle ja turvalliselle tuntuu, hyvä kunto ja kestävyys kun ovat tärkeitä tiineellekin nartulle ja varsinkin sitten synnytyksessä. Yhden kerran olen tehnyt koirille tonnikalajälkeä takapihalle Pihauksen ohjeiden mukaan, ja nyt on kova palo lähteä kokeilemaan "oikeaa" verijälkeä metsään. Tähän avuksi on lupautunut Hanna, ihanan Aatoksen mamma. Loppuviikosta mennään kyläilemään Imatralla Ekan luona. Ihana nähdä pitkästä aikaa! Pihapolun pentuset on ilmoitettu myös Kotkan näyttelyyn, joten jos vaan saan "vapaata" kotoa niin suuntaan sinne kannustamaan Toukoa ja Aatosta.

Tein tässä joku aika sitten mönkään menneen kokeilun ruokinnan kanssa. Olen miettinyt pääni puhki että miten ruokkisin Armin tiineyden ja imetyksen aikana, että uskallanko jatkaa raakaruoalla vai siirrynkö mamma-ajaksi takaisin nappulaan. Viikon kokeilu riitti kertomaan että raa'alla jatketaan. Voitteko kuvitella että vain viikon kestäneen nappulakuurin aikana Armi plösähti, alkoi kapsutella ja haista kauttaaltaan pahalle, ja jätettä tuli ihan hurjat määrät. Äkkiä vaihdoin takaisin tuttuun ruokavalioon ja koira kuntoutui nopeasti. Kipaisin heti DogStockiin kyselemään tiineen nartun ruokintasuunnitelmaa ja sainkin ohjeita. Olin ajatellut kantavan nartun raakaruokinnan olevan ihan tähtitiedettä ja ydinfysiikkaa, mutta terveellä maalaisjärjellä tässä mennään eteenpäin :)

Meillä on käynyt kovasti porukkaa tutustumassa Armiin, Kerttun ja rotuun yleensäkin. Pihakoira on vieläkin yllättävän vieras tuttavuus monelle, ja minä niin mielelläni kerron rodusta muille siitä kiinnostuneille ihmisille. Pentukyselyitä tulee ihan koko ajan ihania ihmisiä käy kylässä. Pihakoirakasvattajien onneksi taitaa olla edelleen niin, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Saa niin sanotusti "valkata parhaat päältä", mitä tulee uusiin koteihin. Yhden nartun olen ajatellut laittaa sijoitukseen. Haluaisin nimittäin jatkaa tätä kasvatustyötä vielä jossain vaiheessa tulevaisuudessa, ja tällä hetkellä meidän perheeseen ei kolmatta koiraa mahdu. Armin geenit on näillä näkymin kuitenkin siirtymässä eteenpäin ainakin yhden poikalapsen ansiosta, minusta on niin hienoa että yhtä meidän uroksista on jo kysytty jalostukseen eräälle tosi ihanaisille pihisneitoselle.

Kertun kunoutuminen jatkuu. Koska noita pennunkatsojia ramppaa viikoittain, on Kertunkin pakko tottua niihin. Varoittelen aina kaikkia vieraita etukäteen Kertusta ja pyydän anteeksi sen huonoa käytöstä... No yllätys on ollut kerta kerralta suurempi kun mitään huonoa käytöstä ei ole ollutkaan. Tai no toki Kerttu haukkuu hieman enemmän kuin Armi, ja tekee tuttavuutta vasta hetken perästä, ja on kaikin puolin hillitympi kuin äitinsä, mutta osaa se sentään jo käyttäytyä! Suurin osa vieraista on tosin ollut aikuisia, mutta pari lapsiperhettäkin on otettu ihan mukavasti vastaan. Olen niin ylpeä siitä pikkuisesta arkajalkapelkopurijasta, josta onkin kehittynyt ihan kelpo koirulainen ja johon uskaltaa jo hyvästi luottaa vieraidenkin läsnäollessa.

Omassa porukassa Kerttu on edelleen ihan hassu höppänä. Se rakastaa Eliasta yli kaiken ja on edelleen koko ajan pojan kanssa joka paikassa. Armi on Eliaksen suhteen "aikuinen", väistää kun lapsi tulee liian lähelle, mutta käy kuitenkin silloin tällöin sitä lattialla suukottamassa. Nyt kun Elias ryömii ja liikkuu ihan mahdottomasti ympäri asuntoa ja on todella utelias ja kiiinnostunut ihan kaikesta, niin Armissa on herännet ns. kasvattajan vaistot. Armi auttaisi minua Eliaksen komentamisessa ja jos lapsi ei heti tottele, saattaa Armi kahahtaa paikalle ja ojentaa lasta kuin koiranpentua. Tästä en pidä, en sitten yhtään, ja olenkin pyytänyt apua Kertun kouluttajalta Katariinalta Fluky Dogista. Asiaan on puututtava heti nyt, ennen kuin se ehtii kehittyä Armille tavaksi ja meille ongelmaksi.

 

 

Onneksi Kerttu ei tarvi tässä asiassa opastusta, se on ehkä pitkämielisin koira minkä olen koskaan tavannut!