Olen täällä odotellut Armin juoksuja alkavaksi jo jonkin aikaa. Juoksut
on nyt suunnilleen kaksi viikkoa myöhässä, ja jännityksellä odotan että
kuinka kauan Armi niitä vielä pihtailee... Nyt kun olisi tosi kyseessä,
niin menee varmaan sinne keskikesälle saakka... No hyvää kannattaa
odottaa vai miten se nyt meneekään, mutta kyllä täällä oltaisiin jo ihan
valmiita sussuttelemaan! :)
No mitä me ollaan tehty täällä juoksuja odotellessa? Vietetty ihan tavallista koira+lapsiperheen arkea. Lenkkeilty pääasiassa vaunujen kanssa ja jopa käyty leikkipuistossakin koirien kanssa. Yllättävän nätisti koirat odottavat tolpan juurella Eliaksen touhutessa hiekkalaatikolla. Pari kertaa viikossa pyrin lähtemään lenkille koirien kanssa ihan kolmisin, ja silloin mennään metsään vapaana kirmailemaan. Onneksi tässä ihan lähellä on paljon hyviä pöpelikköjä joissa päästää koirat irti. Naapurin hoffi-pentuun ollaan tehty tuttavuutta aidan takaa ja pari kertaa pihalla muutenkin, nyt olisi suunnitteilla yhteistä metsässä hillumista joku päivä. Armin kanssa ollaan käyty myös pyöräilemässä, ja sujui ihan mallikkaasti. Voi hyvänen aika miten tuo mamma tykkääkin juosta! Tätä pyöräilyä ajattelin jatkaa niin kauan kuin se järkevälle ja turvalliselle tuntuu, hyvä kunto ja kestävyys kun ovat tärkeitä tiineellekin nartulle ja varsinkin sitten synnytyksessä. Yhden kerran olen tehnyt koirille tonnikalajälkeä takapihalle Pihauksen ohjeiden mukaan, ja nyt on kova palo lähteä kokeilemaan "oikeaa" verijälkeä metsään. Tähän avuksi on lupautunut Hanna, ihanan Aatoksen mamma. Loppuviikosta mennään kyläilemään Imatralla Ekan luona. Ihana nähdä pitkästä aikaa! Pihapolun pentuset on ilmoitettu myös Kotkan näyttelyyn, joten jos vaan saan "vapaata" kotoa niin suuntaan sinne kannustamaan Toukoa ja Aatosta.
Tein tässä joku aika sitten mönkään menneen kokeilun ruokinnan kanssa. Olen miettinyt pääni puhki että miten ruokkisin Armin tiineyden ja imetyksen aikana, että uskallanko jatkaa raakaruoalla vai siirrynkö mamma-ajaksi takaisin nappulaan. Viikon kokeilu riitti kertomaan että raa'alla jatketaan. Voitteko kuvitella että vain viikon kestäneen nappulakuurin aikana Armi plösähti, alkoi kapsutella ja haista kauttaaltaan pahalle, ja jätettä tuli ihan hurjat määrät. Äkkiä vaihdoin takaisin tuttuun ruokavalioon ja koira kuntoutui nopeasti. Kipaisin heti DogStockiin kyselemään tiineen nartun ruokintasuunnitelmaa ja sainkin ohjeita. Olin ajatellut kantavan nartun raakaruokinnan olevan ihan tähtitiedettä ja ydinfysiikkaa, mutta terveellä maalaisjärjellä tässä mennään eteenpäin :)
Meillä on käynyt kovasti porukkaa tutustumassa Armiin, Kerttun ja rotuun yleensäkin. Pihakoira on vieläkin yllättävän vieras tuttavuus monelle, ja minä niin mielelläni kerron rodusta muille siitä kiinnostuneille ihmisille. Pentukyselyitä tulee ihan koko ajan ihania ihmisiä käy kylässä. Pihakoirakasvattajien onneksi taitaa olla edelleen niin, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Saa niin sanotusti "valkata parhaat päältä", mitä tulee uusiin koteihin. Yhden nartun olen ajatellut laittaa sijoitukseen. Haluaisin nimittäin jatkaa tätä kasvatustyötä vielä jossain vaiheessa tulevaisuudessa, ja tällä hetkellä meidän perheeseen ei kolmatta koiraa mahdu. Armin geenit on näillä näkymin kuitenkin siirtymässä eteenpäin ainakin yhden poikalapsen ansiosta, minusta on niin hienoa että yhtä meidän uroksista on jo kysytty jalostukseen eräälle tosi ihanaisille pihisneitoselle.
Kertun kunoutuminen jatkuu. Koska noita pennunkatsojia ramppaa viikoittain, on Kertunkin pakko tottua niihin. Varoittelen aina kaikkia vieraita etukäteen Kertusta ja pyydän anteeksi sen huonoa käytöstä... No yllätys on ollut kerta kerralta suurempi kun mitään huonoa käytöstä ei ole ollutkaan. Tai no toki Kerttu haukkuu hieman enemmän kuin Armi, ja tekee tuttavuutta vasta hetken perästä, ja on kaikin puolin hillitympi kuin äitinsä, mutta osaa se sentään jo käyttäytyä! Suurin osa vieraista on tosin ollut aikuisia, mutta pari lapsiperhettäkin on otettu ihan mukavasti vastaan. Olen niin ylpeä siitä pikkuisesta arkajalkapelkopurijasta, josta onkin kehittynyt ihan kelpo koirulainen ja johon uskaltaa jo hyvästi luottaa vieraidenkin läsnäollessa.
Omassa porukassa Kerttu on edelleen ihan hassu höppänä. Se rakastaa Eliasta yli kaiken ja on edelleen koko ajan pojan kanssa joka paikassa. Armi on Eliaksen suhteen "aikuinen", väistää kun lapsi tulee liian lähelle, mutta käy kuitenkin silloin tällöin sitä lattialla suukottamassa. Nyt kun Elias ryömii ja liikkuu ihan mahdottomasti ympäri asuntoa ja on todella utelias ja kiiinnostunut ihan kaikesta, niin Armissa on herännet ns. kasvattajan vaistot. Armi auttaisi minua Eliaksen komentamisessa ja jos lapsi ei heti tottele, saattaa Armi kahahtaa paikalle ja ojentaa lasta kuin koiranpentua. Tästä en pidä, en sitten yhtään, ja olenkin pyytänyt apua Kertun kouluttajalta Katariinalta Fluky Dogista. Asiaan on puututtava heti nyt, ennen kuin se ehtii kehittyä Armille tavaksi ja meille ongelmaksi.
No mitä me ollaan tehty täällä juoksuja odotellessa? Vietetty ihan tavallista koira+lapsiperheen arkea. Lenkkeilty pääasiassa vaunujen kanssa ja jopa käyty leikkipuistossakin koirien kanssa. Yllättävän nätisti koirat odottavat tolpan juurella Eliaksen touhutessa hiekkalaatikolla. Pari kertaa viikossa pyrin lähtemään lenkille koirien kanssa ihan kolmisin, ja silloin mennään metsään vapaana kirmailemaan. Onneksi tässä ihan lähellä on paljon hyviä pöpelikköjä joissa päästää koirat irti. Naapurin hoffi-pentuun ollaan tehty tuttavuutta aidan takaa ja pari kertaa pihalla muutenkin, nyt olisi suunnitteilla yhteistä metsässä hillumista joku päivä. Armin kanssa ollaan käyty myös pyöräilemässä, ja sujui ihan mallikkaasti. Voi hyvänen aika miten tuo mamma tykkääkin juosta! Tätä pyöräilyä ajattelin jatkaa niin kauan kuin se järkevälle ja turvalliselle tuntuu, hyvä kunto ja kestävyys kun ovat tärkeitä tiineellekin nartulle ja varsinkin sitten synnytyksessä. Yhden kerran olen tehnyt koirille tonnikalajälkeä takapihalle Pihauksen ohjeiden mukaan, ja nyt on kova palo lähteä kokeilemaan "oikeaa" verijälkeä metsään. Tähän avuksi on lupautunut Hanna, ihanan Aatoksen mamma. Loppuviikosta mennään kyläilemään Imatralla Ekan luona. Ihana nähdä pitkästä aikaa! Pihapolun pentuset on ilmoitettu myös Kotkan näyttelyyn, joten jos vaan saan "vapaata" kotoa niin suuntaan sinne kannustamaan Toukoa ja Aatosta.
Tein tässä joku aika sitten mönkään menneen kokeilun ruokinnan kanssa. Olen miettinyt pääni puhki että miten ruokkisin Armin tiineyden ja imetyksen aikana, että uskallanko jatkaa raakaruoalla vai siirrynkö mamma-ajaksi takaisin nappulaan. Viikon kokeilu riitti kertomaan että raa'alla jatketaan. Voitteko kuvitella että vain viikon kestäneen nappulakuurin aikana Armi plösähti, alkoi kapsutella ja haista kauttaaltaan pahalle, ja jätettä tuli ihan hurjat määrät. Äkkiä vaihdoin takaisin tuttuun ruokavalioon ja koira kuntoutui nopeasti. Kipaisin heti DogStockiin kyselemään tiineen nartun ruokintasuunnitelmaa ja sainkin ohjeita. Olin ajatellut kantavan nartun raakaruokinnan olevan ihan tähtitiedettä ja ydinfysiikkaa, mutta terveellä maalaisjärjellä tässä mennään eteenpäin :)
Meillä on käynyt kovasti porukkaa tutustumassa Armiin, Kerttun ja rotuun yleensäkin. Pihakoira on vieläkin yllättävän vieras tuttavuus monelle, ja minä niin mielelläni kerron rodusta muille siitä kiinnostuneille ihmisille. Pentukyselyitä tulee ihan koko ajan ihania ihmisiä käy kylässä. Pihakoirakasvattajien onneksi taitaa olla edelleen niin, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Saa niin sanotusti "valkata parhaat päältä", mitä tulee uusiin koteihin. Yhden nartun olen ajatellut laittaa sijoitukseen. Haluaisin nimittäin jatkaa tätä kasvatustyötä vielä jossain vaiheessa tulevaisuudessa, ja tällä hetkellä meidän perheeseen ei kolmatta koiraa mahdu. Armin geenit on näillä näkymin kuitenkin siirtymässä eteenpäin ainakin yhden poikalapsen ansiosta, minusta on niin hienoa että yhtä meidän uroksista on jo kysytty jalostukseen eräälle tosi ihanaisille pihisneitoselle.
Kertun kunoutuminen jatkuu. Koska noita pennunkatsojia ramppaa viikoittain, on Kertunkin pakko tottua niihin. Varoittelen aina kaikkia vieraita etukäteen Kertusta ja pyydän anteeksi sen huonoa käytöstä... No yllätys on ollut kerta kerralta suurempi kun mitään huonoa käytöstä ei ole ollutkaan. Tai no toki Kerttu haukkuu hieman enemmän kuin Armi, ja tekee tuttavuutta vasta hetken perästä, ja on kaikin puolin hillitympi kuin äitinsä, mutta osaa se sentään jo käyttäytyä! Suurin osa vieraista on tosin ollut aikuisia, mutta pari lapsiperhettäkin on otettu ihan mukavasti vastaan. Olen niin ylpeä siitä pikkuisesta arkajalkapelkopurijasta, josta onkin kehittynyt ihan kelpo koirulainen ja johon uskaltaa jo hyvästi luottaa vieraidenkin läsnäollessa.
Omassa porukassa Kerttu on edelleen ihan hassu höppänä. Se rakastaa Eliasta yli kaiken ja on edelleen koko ajan pojan kanssa joka paikassa. Armi on Eliaksen suhteen "aikuinen", väistää kun lapsi tulee liian lähelle, mutta käy kuitenkin silloin tällöin sitä lattialla suukottamassa. Nyt kun Elias ryömii ja liikkuu ihan mahdottomasti ympäri asuntoa ja on todella utelias ja kiiinnostunut ihan kaikesta, niin Armissa on herännet ns. kasvattajan vaistot. Armi auttaisi minua Eliaksen komentamisessa ja jos lapsi ei heti tottele, saattaa Armi kahahtaa paikalle ja ojentaa lasta kuin koiranpentua. Tästä en pidä, en sitten yhtään, ja olenkin pyytänyt apua Kertun kouluttajalta Katariinalta Fluky Dogista. Asiaan on puututtava heti nyt, ennen kuin se ehtii kehittyä Armille tavaksi ja meille ongelmaksi.
Onneksi Kerttu ei tarvi tässä asiassa opastusta, se on ehkä pitkämielisin koira minkä olen koskaan tavannut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos tassunjäljistäsi!