Juhannusviikon rakkaustarina

24.06.2012 - 10:50

Meille saapui juhannusviikoksi kauan odotettu vieras; Nybygårds Personliga Per "CAPU"

Koirilla oli muutama päivä aikaa tutustua ja kosiskella toisiaan kunnolla ennen kuin Armilla alkoi herkkupäivät.

Kukas toi tyyppi oikein on?

Capu on vallan mahtava pihakoiramiekkonen! Tosi herrasmies sekä Armia ja meitä muita kohtaan. Lempeä, pehmeähkö, rauhallinen. Osaa lukea tilanteita tosi hyvin ja toimia sen mukaisesti, ja osaa olla myös tosi hyvin tuon meidän 9kk vauhtihirmun kanssa. Tyyppi on siis ihan cool vaikka se tipautetaan viikoksi vieraaseen ympäristöön, veiraiden ihmisten keskelle, ja ainoa kiva asia sen elämässä viikon ajan on tuo ihanainen tyttökoira. Tai siis toki mekin oltiin sille kivoja; noin mukavalle koiralle on helppoa olla kiva!

Capu tuli meille taas pari päivää "liian aikaisin", ihan niinkuin Rivekin kaksi vuotta sitten. Minusta on ollut ihan mahtavaa kun olen saanut molemmilla kerroilla Armin sussut meille kylään tarvittavaksi ajaksi. Saavat sitten koirat oikeasti tehdä tuttavuutta, kosiskella, liehitellä ja flirttailla, ja oikea aika astumiselle löytyy helpommin. Capu ei yrittänyt juuri ollenkaan liian aikaisin vaikka Armi itseään kovasti tyrkyttikin heti viikon alussa jo. Ja sitten kun aika oli oikea, käytiin asiaan tyynen rauhallisesti ja päämäärätietoisesti. Kyllä ne urokset vaan osaa vaistota että milloin on se hetki. Ja Arminkaan ei siis tarvinut karjahdella tuolle ollenkaan, kun ei ollut koko ajan hanurissa hääräämässä... :)

Nalkissa on ja pysyy, juuri niin kauan kuin on tarvis

Tuon verran annoin koirille apua; pidin Armia pikkaisen paikallaan kun se meinasi välillä vähän riuhtaista itseään irti. Ei mitenkään pahasti, ja olisi varmaankin pysynyt tuossa ihan ihan itsestäänkin, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei kumpaakaan sattuisi. Minusta on vieläkin vähän käsittämätöntä että miten nuo koirat taipuu tuolla tavalla, uros ensin laskeutuu selästä nartun viereen ja nostaa sitten jalkansa sen selän yli ja tyypit kääntyy tuolleen pyllyt vastakkain.

Koirat ei juuri esileikkejä harrastele, mutta enpäs ollut muistanutkaan että millaisen riemuhepulin Armi saa aina astumisen jälkeen. Lueskelin äsken noita vanhoja juttuja, ja siellähän se oli, se Armin riemuhepuli =) Koira meni taas kuin pikakelauksella puoli tuntia, ja tällä kertaa sulhanen osallistui hepulointiin vähintään yhtä innokkaasti :)

Jälkileikkejä

Tämä taitaa olla ainut kuva jossa Armi pomottaa, muuten se meni kyllä niin että Armi kieriskeli matolla ja Capu hääräsi siinä ympärillä

Supisupi... ja sit se sano... sipisipi...

Tyypit näyttää niin onnellisille :)

 

Kun melkein viikon verran noita koirian katselin ja seurailin, tulin siihen tulokseen että kyllä ne vaan on sopusuhtainen pari. Capu on sentin tai peri Armia korkeampi, mutta tietysti leveämpi ja miehekkäämpi. Rakenteeltaan molemmat on hyvin samankaltaisia; tanakoita, hyvät etuosat, mahtavan malliset päät ja lyhyet ja leveät kuonot. Capulla on tosi vankka luusto näin pieneksi koiraksi, eikä Armikaan nyt ihan hentoinen ole. Mahtaa tulla tasalaatuisia pentuja :) Luonteenkin puolesta sopivat hyvin yhteen, tai ennemminkin täydentävät toisiaan, Capu varmasti tasoittaa tuota Armin vilkkautta ja dominanssia. Jos kävisi niin onnellisesti että saataisiin molempien koirien parhaat puolet vaikka edes yhteen pentuun niin siitä tulisi kyllä ihan priima =)

Saanks mä olla vähän väskä, tuumaa Capu viimeisenä aamuna

Nyt sulhanen on siis palautettu ja Kerttu saatu takaisin kotiin. Tuhannet kiitokset Annalle että saatiin Capu lainaan, voit olla ylpeä koirastasi kaikin puolin! Nyt vaan tassut ristiin että saadaan ihania pikkuisia parin kuukauden päästä.

Kerttu tosiaan oli "mummolassa" Inkun ja Bertan luona tämän viikon. Kiitos Helille hoidosta! Kerttu ei ole koskaan ollut erossa sekä minusta että Armista, joten tilanne oli sille aika rankka. Mutta voi sitä pienen koiran onnea kun hain sen kotiin. En kyllä muista että olisin koskaan nähnyt Kerttua yhtä iloisena. Armi oli tietysti täynnä virtaa, mutta Kerttu oli kotiin päästyään ihan úberväsynyt. Se oli jopa niin väsynyt, että karjaisi Armille ihan tosissaan kun Armi koko ajan hääräsi ja härkki siinä ympärillä kun toinen yritti nukkua. Kerttu, joka ei ikinä ole Armille ääntään korottanut. Nyt on kuitenkin taas rauha maassa ja päästään palailemaan tavalliseen arkeen. Luultavasti menen Armin kanssa heinäkuun lopulla ultraan, en luota itseeni vielä sen vertaa että osaisin katsoa onko niitä vauvoja tulossa vai ei. Siihen asti pyritään viettämään ihan normi kesää, uimareissuja lukuunottamatta.