Sivut

tiistai 25. helmikuuta 2014

Ediltä terkkuja!

Edi on nyt lusinut meillä puolet alokasleiristään, ja ei voi kuin ihmetellä että missä se kauhukakara oikein luuraa, josta minua varoiteltiin... :)

Maanantaina vietimme vapaapäivää tuossa meidän vakkari metsässä. Sinne asti kuljimme hihnassa:

Äiti, isosisko ja pikkuveli

Tämmöisen kolmikon kanssa kun liikuskelee tuolla yleisillä paikoilla, saa osakseen aika paljon kääntyviä katseita ja iloisia hymyjä! Edikin on oppinut talon tavoille; hihnassa ei riekuta miten sattuu, ihan joka ikistä lumikökkärettä ja ruohonkortta ei tarvitse nuuskia ja merkata, on myös mahdollista kävellä neljällä jalalla ja kroppa suorassa, keskellä tietäkin pystyy ihan hyvin kulkea. Osansa tuohon hihnakäytökseen on varmasti tehnyt se, että nyt kun omat koirat kulkee siivosti, en vaan yhtään jaksais vedättää olkapäitä sijoiltaan ja luistella ja nytkyä koiran perässä, niin vaihdoin Edin pehmopannan ihan omavaltaisesti ketjupantaan. Edi tajusi homman heti, ja kulkee suurimman osan matkasta ihan vapaaehtoisesti hihna löysällä.

Mä olin päättänyt ottaa riskin, ja mennä sinne metsään, ja päästää koirat irti.

Koko porukka samoilla hajuilla

Halusin yksinkertaisesti kokeilla että miten Edi käyttäytyy kun sen laskee vapaaksi. No, sen käytös oli sellaista niinkuin meidän koirien käytös oli ennenvanhaan. Eli luokse tullaan silloin kun sattuu huvittamaan, yleensä namipalan toivossa, jäädään just käsivarren mitan päähän lällättelemään. Ohi juostaan tuhatta ja sataa ihan vierestä. Kun jotain mielenkiintoista havaitaan, sen perään painetaan heti. Jos ei huvita niin ei korvaansa lotkauteta kutsuille. Ja vielä ärsyttävämpää, katsotaan pari sekuntia tiukasti silmiin, nakellaan vähän niskoja, ja jatketaan niitä omia hommia. Eli lyhyesti sanottuna asenteessa olisi parantamisen varaa. Tosin, en tietenkään voi odottaakaan Ediltä samanlaista käytöstä kuin omilta koirilta.

Mutta oli kyllä tosi jännä huomata että miten Armi ja Kerttu oli metsässäkin rauhallisia ja keskittyneitä koko meidän "laumaan", vaikka viilettivätkin välillä aika vauhdilla. Tytöt kuuli ja reagoi hiljaiseenkin ääneen. En siis kutsunut niitä luokse kovinkaan montaa kertaa, vaan tokaisin aina välillä että Armilla ei ole niin kiire, Mihinkäs se Kerttu on menossa, Tulkaahan tänne, ihan vaan puhe/keskusteluäänellä, niin koirat käänsivät katseensa ja hidastivat toimiaan ja piipahtivat luonani kaikessa rauhassa. Edi piti "herättää" omista toimistaan kuuluvalla äänellä, jopa vähän suurieleisesti laittaa kättä namitaskuun, niin sitten herra tuli luo. Luoksetulot oli tosi vauhdikkaita ja näyttäviä, mutta sellaisia sähellyksiä kyllä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut mieleen että koira katoaisi tai karkaisi, sen verran näköetäisyydellä sekin pysyi koko ajan.

Tommonen jolokottelijahan tuo jätkä on...

Jotain mielenkiintoista, ilme näyttää vaanivalta

Kivenreunalta alas tipahteleva roina oli äärettömän kiehtovaa :)

Tähystely oli myös yksi Edin lempihommista. Se kiinnittää samalla tavalla vähän liiaksikin huomiota ympäristöönsä kuin Kerttu ennen. Rekisteröi jok'ikisen rasahduksen, linnunlaulun ja moponpärinän.



Molemmat kuvat on otettu sellaisella hetkellä kun kutsuin Ediä nimeltä ja sen jälkeen pyysin luokse. En muista tuliko vai ei, mutta kuitenkin useammin tuli kuin jätti tulematta.

Seuraava kuvasarja on sitten onnistuneesta suorituksesta :)

Kutsuitko?

Täältä tullaan!

Ai niin, viimeks sillä oli herkkujakin, oiskohan nyt?

No täs mä ny oon, ihan lääh puuh, onks ny hyvä?

Tehtiin noita luoksetulon toistoja ihan melkein kyllästymiseen asti. Tai no koira tuli innoissaan silloin kun tuli, mutta mulla alkoi namit loppua...

Mä tuun!

Mä tuun!

Mä tuun!

Voi kun saisi säädettyä tuon Edin sen verran herkille, että sen sais avautumaan ja kuulolle. Se on muuten niin ihana tyyppi! Pikkuisen verran asennemuutosta, ja siitä tulee ihan mahtava!

Tämmönen se oli parhaimmillaan, vastaanottavaisena ja korvat jo vähän taakse vedettynä
Sisällä tuo nuorukainen on harmiton ja jopa huomaamaton. Tietysti on innoissaan silloin kun joku tulee kotiin, ja riehaantuu Eliaksen kanssa juoksentelemaan, mutta muuten osaa kyllä ottaa ihan lunkisti, eli rauhoittuu paikalleen kun mitään erikoista ei tapahdu. Ja hurjan hienosti on sopeutunut tuohon 2,5 vuotiaaseen hulivilipoikaan! Yhden pienen härdellin Edi on tässä 4 päivän aikana saanut aikaiseksi: kävimme eilen kesken päivän kaupassa, ja sillä aikaa oli vesikuppi jotenkin mystisesti vaeltanut keittiön nurkasta olohuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Jälkiä oli helppo seurata läpi talon, sillä 2L keraaminen ja tosi painava kuppi oli täynnä kun lähdimme kotoa... On muuten kumma juttu että miten koirat kesti lauantaina 9 tuntia keskenään ilman mitään ongelmia, mutta sitten tuollainen puolen tunnin kauppareissu on noin kohtalokas... Joku tilastollinen rutiinipoikkema varmaan. Pari puuvärikynää on naposteltu yön aikana, ja yksi pikkuauton katto, mutta muuten ei mitään huomautettavaa. Eikä yhden yhtä pissiä missään, ei merkkailuja eikä muitakaan mielenosoituksia.

Kertulle on ihan fine, että Edi majailee täällä. Pikkuveli saa muuten olla ihan rauhassa, mutta jos tulee yleinen hälinä (joku tulee kotiin) niin sitten saattaa vähän irvistellä ja pikkuisen murahtaa että oles nyt aloillasi. Armi on sellainen rentoutumisen ja sopeutumisen mestari nykyään että sitä ei ainakaan nähdäkseni stressaa Edin läsnäolo ollenkaan, ihan jo ekana iltana otti sen viereensä nukkumaan. Seuraavana päivänä Kertunkin olemus rentoutui ja kireys suli pois. Edi on muuten ihan hassu jäbä, se alkaa öristä kun se alkaa rentoutua :)

Äiti ja poika
Koko jengi aurinko-unilla
Kerttu antaa Edin tulla ihan lähelle silloin kun kaikki ovat rauhakseen. Olenpa yllättänyt ne tuosta sohvalta toistensa viereen käpertyneinäkin. Jotenkin uskomatonta.

Osaan mä olla vinkeenäkin, pilke silmäkulmassa!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Meillä on tämmönen poitsu...


...kylässä!

Edi tuli meille viikoksi alokasleirille, nyt lyödään useampi kärpänen samalla iskulla. Edin ihmiset pääsevät lomailemaan ja pojasta tehdään mies! (ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka Armi ensin luulikin että sille tuli taas uus poikaystävä... oli jo ihan silleen et "ei kai taas, eihän mulla ees oo se aika vuodesta nyt...") 

Mutta jospa saisin viikon aikana taottua vähän käytöstapoja tuon nulikan päähän, niin siitä olis sitten oman väen helpompi jatkaa :) Ei meille kyllä mitään sen kummempia ongelmia ainakaan vielä ekan vuorokauden aikana oo ollu, ihan sulkku jäbä :)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän afterpartyt

Viikonloppuna treffattiin Edin ja Remun kanssa koirapuistossa. Aitauksen puolella ei muita koiria ollut, koirapolulla kyllä oli ohikulkijaa jonkin verran. Ehkäpä muut ei vät arvanneet tulla sisään, kun meillä oli niin vauhdikas meno... :)







Mitäpä muuta siellä puistossa voisikaan tehdä paremmin kuin juosta keppien perässä. Mulla oli mukana vaan ihan pikkukamera, ja sää oli aika sumuinen, joten kuvista tuli huonoja... Lisäksi mukana oli myös pikkuinen kepinheittäjä, joten vahdittavaa oli aika lailla...



Pojilla oli heti yhteiset leikit, vaikkeivat ole toisiaan juurikaan tavanneet. Eliaksen mielestä Edi ja Remu oli tosi kivoja, ja koiratkin ottivat lapset tosi hienosti!



Puistoilun jälkeen otin Edinv ielä meille loppupäiväksi. Tarkoituksena oli testata että miten Kerttu sen meille hyäksyisi, sujuuko kotioloissa yhtä hyvin kuin ulkosalla. Tuolla puistossa Kertun ei siis tarvinnut kertaakaan kunnolla kimahtaa Edille, Remusta se ei ollut moksiskaan. Muutaman kerran Kertulla nousi ylähuuli, jos Edi tuppasi ihan liian lähelle, mutta muuten meidän entisestä ärtsy-tätsystä ei ollut tietoakaan.

Kotona Kertulla oli samat sävelet, liian lähelle ei saanut tulla, eikä Kertun omaan petiin saanut mennä. Ihan samalla tavalla siis käyttäytyi kuin viimeksi Rondan kanssa. Oikeastaan Edin kanssa sujui siinä mielessä paremmin, että Ronda on niin kamalan vilkas ja koko ajan liikkeessä ja leikkimässä ja jopa härnäämässä Kerttua, mutta Edi käyttäytyi kuten aikuisen koiran kuuluukin eli kiersi paikat ja rauhoittui. Kertulla ei ollut mitään syytä ojentaa sitä.

Aluksi kuljetin Ediä itsessäni hihnalla kiinni, jotta saisin sen itseteosta kiinni jos se yrittää alkaa merkkailla jonnekin. Laitettiin ruokaa ja tehtiin pyykkihommia ihan yhdessä koko porukka. Taisi kyllä käydä niin että Edi sai tehdä meillä vähän kaikkea sellaista mitä kotona ei saa... Niinkuin vaikka kerjätä pöydästä ja loikoilla sohvalla sylissä.

Äiti ja poika
Lurpsis-Maiskis


Mä olen miettinyt että ketä Edi niin kovasti muistuttaa... Mun mielestä siinä on tosi paljon Armin emää Inkkua, ja sitten isänsä puolelta "setäänsä" Pabloa. Komea poika joka tapauksessa. Saattoipa tässä viikonlopun aikana käydä niinkin, että lupauduin ottamaan tuon komistuksen meille ihan kokonaiseksi viikoksi hoitoon jonkun ajan päästä... Saa nähdä mitä mieltä semmoisen urankan jälkeen olen murrosikäisistä pihakoirapojista... =D

Voitteko uskoa:

Isosisko ja pikkuveli