Ediltä terkkuja!

Edi on nyt lusinut meillä puolet alokasleiristään, ja ei voi kuin ihmetellä että missä se kauhukakara oikein luuraa, josta minua varoiteltiin... :)

Maanantaina vietimme vapaapäivää tuossa meidän vakkari metsässä. Sinne asti kuljimme hihnassa:

Äiti, isosisko ja pikkuveli

Tämmöisen kolmikon kanssa kun liikuskelee tuolla yleisillä paikoilla, saa osakseen aika paljon kääntyviä katseita ja iloisia hymyjä! Edikin on oppinut talon tavoille; hihnassa ei riekuta miten sattuu, ihan joka ikistä lumikökkärettä ja ruohonkortta ei tarvitse nuuskia ja merkata, on myös mahdollista kävellä neljällä jalalla ja kroppa suorassa, keskellä tietäkin pystyy ihan hyvin kulkea. Osansa tuohon hihnakäytökseen on varmasti tehnyt se, että nyt kun omat koirat kulkee siivosti, en vaan yhtään jaksais vedättää olkapäitä sijoiltaan ja luistella ja nytkyä koiran perässä, niin vaihdoin Edin pehmopannan ihan omavaltaisesti ketjupantaan. Edi tajusi homman heti, ja kulkee suurimman osan matkasta ihan vapaaehtoisesti hihna löysällä.

Mä olin päättänyt ottaa riskin, ja mennä sinne metsään, ja päästää koirat irti.

Koko porukka samoilla hajuilla

Halusin yksinkertaisesti kokeilla että miten Edi käyttäytyy kun sen laskee vapaaksi. No, sen käytös oli sellaista niinkuin meidän koirien käytös oli ennenvanhaan. Eli luokse tullaan silloin kun sattuu huvittamaan, yleensä namipalan toivossa, jäädään just käsivarren mitan päähän lällättelemään. Ohi juostaan tuhatta ja sataa ihan vierestä. Kun jotain mielenkiintoista havaitaan, sen perään painetaan heti. Jos ei huvita niin ei korvaansa lotkauteta kutsuille. Ja vielä ärsyttävämpää, katsotaan pari sekuntia tiukasti silmiin, nakellaan vähän niskoja, ja jatketaan niitä omia hommia. Eli lyhyesti sanottuna asenteessa olisi parantamisen varaa. Tosin, en tietenkään voi odottaakaan Ediltä samanlaista käytöstä kuin omilta koirilta.

Mutta oli kyllä tosi jännä huomata että miten Armi ja Kerttu oli metsässäkin rauhallisia ja keskittyneitä koko meidän "laumaan", vaikka viilettivätkin välillä aika vauhdilla. Tytöt kuuli ja reagoi hiljaiseenkin ääneen. En siis kutsunut niitä luokse kovinkaan montaa kertaa, vaan tokaisin aina välillä että Armilla ei ole niin kiire, Mihinkäs se Kerttu on menossa, Tulkaahan tänne, ihan vaan puhe/keskusteluäänellä, niin koirat käänsivät katseensa ja hidastivat toimiaan ja piipahtivat luonani kaikessa rauhassa. Edi piti "herättää" omista toimistaan kuuluvalla äänellä, jopa vähän suurieleisesti laittaa kättä namitaskuun, niin sitten herra tuli luo. Luoksetulot oli tosi vauhdikkaita ja näyttäviä, mutta sellaisia sähellyksiä kyllä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut mieleen että koira katoaisi tai karkaisi, sen verran näköetäisyydellä sekin pysyi koko ajan.

Tommonen jolokottelijahan tuo jätkä on...

Jotain mielenkiintoista, ilme näyttää vaanivalta

Kivenreunalta alas tipahteleva roina oli äärettömän kiehtovaa :)

Tähystely oli myös yksi Edin lempihommista. Se kiinnittää samalla tavalla vähän liiaksikin huomiota ympäristöönsä kuin Kerttu ennen. Rekisteröi jok'ikisen rasahduksen, linnunlaulun ja moponpärinän.

Molemmat kuvat on otettu sellaisella hetkellä kun kutsuin Ediä nimeltä ja sen jälkeen pyysin luokse. En muista tuliko vai ei, mutta kuitenkin useammin tuli kuin jätti tulematta.

Seuraava kuvasarja on sitten onnistuneesta suorituksesta :)

Kutsuitko?

Täältä tullaan!

Ai niin, viimeks sillä oli herkkujakin, oiskohan nyt?

No täs mä ny oon, ihan lääh puuh, onks ny hyvä?

Tehtiin noita luoksetulon toistoja ihan melkein kyllästymiseen asti. Tai no koira tuli innoissaan silloin kun tuli, mutta mulla alkoi namit loppua...

Mä tuun!

Mä tuun!

Mä tuun!

Voi kun saisi säädettyä tuon Edin sen verran herkille, että sen sais avautumaan ja kuulolle. Se on muuten niin ihana tyyppi! Pikkuisen verran asennemuutosta, ja siitä tulee ihan mahtava!

Tämmönen se oli parhaimmillaan, vastaanottavaisena ja korvat jo vähän taakse vedettynä

Sisällä tuo nuorukainen on harmiton ja jopa huomaamaton. Tietysti on innoissaan silloin kun joku tulee kotiin, ja riehaantuu Eliaksen kanssa juoksentelemaan, mutta muuten osaa kyllä ottaa ihan lunkisti, eli rauhoittuu paikalleen kun mitään erikoista ei tapahdu. Ja hurjan hienosti on sopeutunut tuohon 2,5 vuotiaaseen hulivilipoikaan! Yhden pienen härdellin Edi on tässä 4 päivän aikana saanut aikaiseksi: kävimme eilen kesken päivän kaupassa, ja sillä aikaa oli vesikuppi jotenkin mystisesti vaeltanut keittiön nurkasta olohuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Jälkiä oli helppo seurata läpi talon, sillä 2L keraaminen ja tosi painava kuppi oli täynnä kun lähdimme kotoa... On muuten kumma juttu että miten koirat kesti lauantaina 9 tuntia keskenään ilman mitään ongelmia, mutta sitten tuollainen puolen tunnin kauppareissu on noin kohtalokas... Joku tilastollinen rutiinipoikkema varmaan. Pari puuvärikynää on naposteltu yön aikana, ja yksi pikkuauton katto, mutta muuten ei mitään huomautettavaa. Eikä yhden yhtä pissiä missään, ei merkkailuja eikä muitakaan mielenosoituksia.

Kertulle on ihan fine, että Edi majailee täällä. Pikkuveli saa muuten olla ihan rauhassa, mutta jos tulee yleinen hälinä (joku tulee kotiin) niin sitten saattaa vähän irvistellä ja pikkuisen murahtaa että oles nyt aloillasi. Armi on sellainen rentoutumisen ja sopeutumisen mestari nykyään että sitä ei ainakaan nähdäkseni stressaa Edin läsnäolo ollenkaan, ihan jo ekana iltana otti sen viereensä nukkumaan. Seuraavana päivänä Kertunkin olemus rentoutui ja kireys suli pois. Edi on muuten ihan hassu jäbä, se alkaa öristä kun se alkaa rentoutua :)

Äiti ja poika

Koko jengi aurinko-unilla

Kerttu antaa Edin tulla ihan lähelle silloin kun kaikki ovat rauhakseen. Olenpa yllättänyt ne tuosta sohvalta toistensa viereen käpertyneinäkin. Jotenkin uskomatonta.

Osaan mä olla vinkeenäkin, pilke silmäkulmassa!