Voihan hormooni!

Nyt kun Kerttu on "kasvanut aikuiseksi", on siitä tullut oikea hormoonihirviö. Sillä on erittäin vahva sukupuolivietti, kaikkine lieveilmiöineen. Molemmilla tytöillä oli juoksut joulukuussa ja nyt on sitten valeraskauksien aika. Armilla hormoonit ei vaikuta niinkään paljoa, se on ollut viimeiset pari kuukautta vähän vaisumpi ja uppiniskaisempi, mutta Kerttu on tosiaan toista maata.

Juoksujen aikana se seistä tökötti näkymättömille sulhasilleen tuossa keskellä olohuoneen lattiaa niin tyrkyllä että mua itteänikin oikein nolostutti. Koira saattoi ihan oikeasti seistä häntä kaarella varvistellen puolikin tuntia paikallaan, tai sitten hakeutui Armin eteen pyllistämään itseän tarjoten kymmenillä toistoilla.

Nyt kun olisi pentujen aika, Kerttu tekee pesää, hoivaa leluja, vahtii kotia, paastoaa, uikuttaa... Armilla tuli pari päivää maitoa, ja sen valeraskaus oli sitten siinä. Kerttu on nyt ollut syömättä 5 päivää, eilen sain se närppimään ehkä 100g jauhelihaa, ja vähän raksuja "palkaksi" istumisesta ja maahan menosta. Muuten koira kaivautuu sohvannurkkaan tai tekee meidän peitosta pesän jossa on metriset laidat ja makaa sitten siellä kraaterin pohjalla. Lelut on laitettu piiloon jo jokin aika sitten, ja tilanne olikin jo rauhoittumassa, mutta Elias oli sitten yhtenä päivänä löytänyt lelukätkön ja antanut Kertulle kaikki sen vauvat takaisin haudottavaksi... Yhtenä päivänä raahasin Kertun meidän kodin poikki kyljällään eteiseen, että nyt lähdetään lenkille... Sitten kun koiran saa innostumaan, se on ihan oma itsensä, reipas, heiluvahäntäinen Kerttu.

Olin pari päivää ihan tosissani huolissani sen voinnista, nuo valeraskausoireet eivät vielä koskaan ole olleet noin voimakkaat. Ihan varmuuden vuoksi aloin tarkkailla myös juomisen määrää, mahdollisia epämääräisiä vuotoja ja mittailla lämpöjä, että saisin ajoissa kiinni esim. alkavan kohtutulehduksen. Mitään noita oireita ei kuitenkaan onneksi ole.

Mahtaakohan noin voimakas valeraskaus kertoa mitään koiran emätaipumuksista? Viimeksi kun Armilla oli pentue, Kerttuhan hoiti niitä ihan kaikinpuolin, oikeastaan kaikkeen muuhun se osallistui paitsi imettämiseen. Tai no olihan se kyllä ruoka-aikaan pötköllään siellä pentulaatikossa sekin, vaikkei silloin maitoa saanutkaan aikaiseksi. Armin kalkkikrampin aikana Kerttu hoivasi pentuja todella mallikkaasti pari päivää. Ja kun pennut olivat pahimmassa villikkoiässä, eli 5 viikkoisista eteenpäin, isosisko leikitti ja opetti kakaroita erittäin pitkämielisesti, oikeudenmukaisesti ja tarkasti. Ajattelin jo silloin että Kertusta tulisi varmasti erittäin hyvä emä.

Nyt olen kuitenkin päättänyt pistää pisteen Kertun masennuskaudelle, ja olen keksinyt sille ihan uudenlaista tekemistä. Tästä lisää, kunhan päästään tekemisen alkuun, varmaankin jo ensiviikolla!

Väsyneet lapset tyynyjunassa