Juhannus mökillä

Kuten varmaan suurin osa suomalaisista perheistä, mekin vietettiin juhannusta mökkeillen. Luumäen Hongistonmäelle meitä kokoontui koko meidän jengi, ja lisäksi isäni ja äitini. Reissu sujui koirien kannalta ihan mahdottoman hyvin! Käytöksessä ei ollut moitteen sanaa; koirat pysyivät tontilla, eivät haukkuneet vanhempiani eivätkä naapurimökeiltä ja vastarannalta kuuluvia ääniä.

Armin juhannus sujui tutuissa merkeissä; uimista, leikkiä pallon ja keppien kanssa, sekä sonninkorvien piilotusta. Poikkeuksena aiempiin mökkireissuihin, yksikään noista toimista ei mennyt överiksi. Uimassa käytiin luvalla ja hillitysti. Armi leikki palloilla ja kepeillä omatoimisesti eikä kertaakaan räkyttänyt tai kometanut ketään leikkimään kanssaan. No, tuo korvienpiilotus meni kyllä vähän yli mun ymmärryksen, mistään ei meinannut löytyä tarpeeksi hyviä piilopaikkoja, joten niitä korvia piilotettiin varmaan ainakin kahteen sataan eri paikkaan... :)

Nesteytys pelaa omatoimisesti

Neidit tähystäjät

Keppi on paras lelu

Ja maukkain

Kertunkin juhannus sujui ihan mallikkaasti...

Tähystellen ulapalle

Ja rennosti juoksennellen

Mutta sitten jossain vaiheessa huomasin että jokin ei ole ihan kunnossa. Kerttu viihtyi vähän liiankin hyvin saunan terassilla. Ensin ajattelin että no onpa se rauhakseen, Kerttu the Perskärpänen onkin osannut asettua aloilleen ja ottaa rennosti. Vähän ajan päästä katsoin tarkemmin ja aloin seurata Kertun puuhia...

Kerttu vaivutti itsensä ihan transsiin siellä saunankuistilla ampiaisten pörinässä. Se kuunteli keskittyneesti, käänteli päätään, huojui hitaasti puolelta toiselle, teki pieniä tasajalka hypähdyksiä ja tanssi yksinäistä balettiaan. Saattoi kulua vartti, puolikin tuntia ennen kuin tajusin mennä "herättämään" sitä. Ja todellakin koira tarvitsi ihan tosissaan herättää tuosta koomasta, ja vetää ulos kuplastaan. Koira joka yleensä reagoi hienosti tavalliseen rauhalliseen puheääneen ja uskoo pienen pientäkin purkin rapsahdusta, piti purkittaa tosi voimakkaasti hereille. Aina tilaisuuden tullen kun silmä vältti, se yritti terassille uudestaan. Jos ehdin kieltää sitä viimeistään rappusilla, se palasi kiltisti takaisin ja keksi muuta tekemistä, mutta jos myöhästyin, oli koira käytävä ihan vieressä herättelemässä.

Kerttuhan on pienestä pitäen ollut sellainen pöppiäisten napsija, lenkillä aina haukkailemassa ötököitä suuhunsa, mutta enpä olisi kyllä ikinä uskonut että se kehittää itselleen niistä tuommoisen pakkoneuroosin. Uusimmassa Koiramme-lehdessä on artikkeli koirien pakkoneurooseista ja ensin ajattelin että ylireagoin tuohon Kertun touhuun, kun olin justiinsa lukenut sen jutun, mutta tarkemmin seurattuani, ja  muutamien koirien käytösongelmista tietävien ihmisten kanssa puhuttuani tulin siihen tulokseen että kyllä se meidän henkisesti monivammainen Kerttu on kehittänyt itselleen vielä yhden ongelman lisää... Ihan sääliksi käy pikku-raasua. Toivottavasti tästä ei nyt tule pysyvä tapa.

Osasyynä Kertun hämmentävään käytökseen oli varmasti stressaava paikka ja tilanne (ollut mökillä yhden kerran aiemmin, ja nyt tällä toisella kerralla seurueessa oli isäni joka ei pidä koirista ja pelkääkin niitä). Kerttu varmaankin "rauhoitteli" itseään, ja kun pääsi kuplaansa sisään, siellä oli turvallista heijata. Kotona takapihalla mökkireissun jälkeen oli ihan "normaali" määrä ötököitä, ja Kertun käytös oli ihan normaalia, eli napsi niitä ohimennen, mutta pysyi muuten ihan toimintakuntoisena ja kuulolla virkeässä tilassa. Olipahan kertakaikkisen hämmentävä kokemus.

Loppujen lopuksi tästäkin juhannuksesta jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen hyvät muistot, iloiset ja onnelliset koirat ja ihmiset. Jokainen päivä on uuden oppimista varten, vaikka välillä se saattaakin olla jotain kummallista ja pelottavaa. Tarkkailkaa koirianne, olkaa rehellisiä itsellenne ja rakastakaa täydestä sydämestä!