Mejä-kurssi, päivä 2

Sunnuntaina päästiin sitten heti  metsään ja tosi toimiin.

Teimme lauantaina jokaiselle oppilaalle yhden jäljen, sekä lisäksi hieman pidemmän (pari sataa metriä) mallijäljen kouluttajan koiralle. Kouluttaja ajoi ihan ekana jäljen koiransa kanssa ja me saimme seurata kannoilla kuinka baijerinvuoristovihikoira tekee työtään.

 

Muita osanottajia olivat:

jackrusselinterrieri

englanninspringerspanieli

norjan harmaa hirvikoira

akita+pystykorvamix

mäyräkoira

Jokaista noista roduista voidaan kutsua työ- ja metsästyskoiraksi. Ja sitten me ollaan mukana "seurakoira" Kertun kanssa. En siis nyt halua millään tavalla väheksyä pihakoiria etteivätkö ne olisi hyviä työkoiria tms. mutta minusta joukon kokoonpano oli hieman huvittava :)

Oli todella mielenkiintoista seurata miten kukakin koira tekee työtään. Rodunomaiset piirteet ja työskentelytavat olivat ilmiselvät. Baierilaisella oli kuulemma huono päivä, eikä sitä kiinnostanut koko homma, joten saimme siis hieman vaisun esityksen häneltä, mutta voin kyllä kuvitella miten tuollainen oikea nenäkoira metsässä menee. Pystykorvat jäljestivät tehokkaasti, varmasti ja rauhallisesti. Sprinkku lähinnä ilmavainulla, mäykky hyvin määrätietoisesti, kunhan ensin keksi että mikä on homman nimi. "Terrierit" (russeli ja Kerttu) aloittivat hurjalla innolla ja vauhdilla, sitten loppui hetkeksi järki kesken, ja loppu meni taas aika haipakkaa :)

Mut meidän Kerttu oli oikeesti ihan PRO! Kerttu oli viimeisenä vuorossa, joten sillä oli ollut tosi pitkä odotusaika autossa (kävin toki välillä kävelyttämässä ja juottamassa sitä).

Valmiina lähtöön

Alkuspurtti

Kerttu haisteli aloituspaikan tosi hienosti ja keskittyneesti, teki pissimerkit, ja lähti sitten ihan suoraan etenemään jälkeä pitkin. Viitisen metriä mentiin tosi vauhdilla, sitten piti merkkailla uudestaan. Tässä kohtaa Kerttu vähän eksyi ja lähti sivuille harhailemaan. Seistiin vähän aikaa paikallaan, kyselin Kertulta pari kertaa että "Missä on?" (täytyy varmaan keksiä tähän ihan oma sana, vaikkapa "Etsi".) Kerttu löysi jäljen ja muisti mitä ollaan tekeämässä. Taas pari metriä, merkkaus ja siihen perään varmaan puolen minuutin takajaloilla potkuttelu! Kerttu joka ei ikinä ruovittele! Sen koko kropasta paistoi sellainen itseluottamus ja osaamisen ilo, ettei ikinä ennen! Taisi tyttö olla oikein voimiensa tunnossa. Loppu jälki meni vauhdilla ja kun päästiin kaadolle ihmettelin että nytkö se jo loppui. Kerttu olisi mennyt vielä pidempäänkin, eikä oikein palkkautunut peuran sorkasta, mutta onneksi meillä oli lihapullia mukana.

Ruovittelun jälkeen

Varmaa ja tarkkaa menoa

Kouluttajan mielestä Kertulla meni todella hyvin. Sen työskentely oli keskittynyttä, tarkkaa ja nopeaa. Koko matka mentiin ihan nenä maassa, eikä Kerttu edes yrittänyt ilmavainulle. Nopeudesta oli sen verran puhetta että alussa tulisi hieman yrittää hillitä vauhtia ja intoa, ettei iske sitten uupumus kesken matkan, kun jossain vaiheessa aletaan tehdä pidempää jälkeä. Kouluttaja muisti meidän Aatoksen viime syksyltä ja sanoi että näillä kahdella on ihan samanlainen työskentelytapa (kuten myös monilla muilla terrierityyppisillä koirilla). Itse sain kehuja ohjaustyöstä, en päästänyt koiraa liian kauas, odotin sopivan aikaa ennen kuin aloin opastaa koiraa takaisin jäljelle. Ja lisäksi meillä on Kertun kanssa muutenkin hyvä suhde. Suorituksen jälkeen kouluttajan ensimmäiset sanat olivat; Kerttu näyttää niin onnelliselle! Mun mielestä se kertoo kaiken oleellisen.

Kerttu katselee että tuolla me oltiin, tuonne haluan takaisin :)

En ole kovinkaan montaa kertaa päässyt kokemaan Kertun kanssa tällaista onnistumisen tunnetta. Puolet kotimatkastakin oli niin liikuttuneessa tilassa että meinasi ihan haitata ajamista. Näitä lisää! Meillä on jo peuran sorkka pakkasessa odottamassa, taidan viikonloppuna viedä sen metsään :)

(mäykky ja Kertun kuvat Sini Kuisma)