Sivut

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Murrelassa Aatostelemassa

Sen lisäksi että viikonloppuna pöyrähdettiin Winnerissä, käytiin Armin kanssa samalla reissulla myös Lahdessa Aatosta ja Murrea moikkaamassa.

Murre on kasvanut. Ihan mahdottomasti. Ihan pelkkää jalkaa ja häntää ja korvaa koko koira :) Ja Aatos näytti siinä rinnalla niin aikuiselta. Tai no niinhän se onkin :)

Mulla oli kamerassa mukana vain pitkä objektiivi joten sisällä otetut kuvat eivät siis onnistuneet kovin kummoisesti... :(



Yhtä isot on tassut ja melkein yhtä korkeitakin ovat äiti ja poika jo
Murre on oikein taitava poika mielistelemään
Voi mahdoton mitkä muuvit! Kuva ei ole kummoinen mutta Murren asento sitäkin hienompi :) Vaikka Murre onkin tässä kohtaa vielä tuollainen koipeliini, niin mulla on oikein hyvät odotukset sen suhteen. Tassuissa ja jaloissa näyttäisi olevan vahvuutta ja pää on oikein nätti.

Äiti hoitaa
Aatoksella ja Murrella sujuu hyvin yhteen. Alkukankeuksien jälkeen tyypit on sopeutuneet hienosti yhteiseloon ja leikkivät, syövät ja elelevät rauhallisesti sovussa. Nimen omaan rauhallisesti, Armin tullessa kylään alkoi sellainen säpinä että nämä pojat eivät olekaan kuulemma kahdestaan samalla lailla vielä riehuneet... Olen kyllä aina tiennyt että Armi on vilkas ja leikkisä, mutta nyt se tuli taas kerran niin hyvin ilmi. Aatos istuskeli häkissään kun Armi ja Murre riehui pitkin lattioita ja sohvia. Armi leikitti Murrea ihan hulluna ja haasteli sitä juoksuun, painiin ja palloleikkeihin :)

Kakara vei pallon!
Murre haastelee Armia leikkiin
Mamman sylissä rauhoittumassa
Koko ajan voisi natustella jotain pientä, vaikka lampaantaljan palasia
Kun joku on vaan niin ältsin söde <3
Murre herkuttelee :)
Murre on raakaruokaillut melkeinpä alusta asti ja se on hienoa. Kuka nyt viitsisikään mitään kuivamuonia syödä, kun isoveljen kupissa on niin hyvät herkut.

6 kommenttia:

  1. Juniorit ovat melkoisia koipeliineja. Etenkin korvat näyttävät suhteettoman suurilta :D Ja ovat myös hirveän innokkaita tutkimaan, haistamaan ja maistamaan kaikkea.... Komealta uroksen alulta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uteliaisuus ja ruokahalu taitaa olla Murrenkin parhaita puolia :) Ja noistahan seuraa sitten kasvamista ja oppimista, ihan niinkuin pitääkin :)

      Poista
  2. Onpa ihananoloinen tuo Murre! Kuvien kautta löytyy paljon nooamaisia piirteitä, vaikka eivät niin hirmuläheistä sukua olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, Murre on todellakin ihananoloinen, sekä ulkoa että sisältä :) Ja kyllähän sieltä yhteistä sukujuurta Nooan kanssa löytyykin, emien puolelta. (onpas outoa sana; emien... =D)

      Poista
  3. Murre on tosiaan söpö! Armihan ei muuten kulkenut Helsinki Winnerissä kuono maassa kuin ihan alussa pikkasen...sittenhän se kuono oli koko ajan ilmassa loistavin tuloksin! Meidän blogissa haaste teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jollainhan se kakkossija on selitettävä, tässä tapauksessa käytöksellä... =)
      Murre on oikeesti niin söpö! Ootan että pääsen jossain vaiheessa tapaamaan noita muitakin.

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!