Sivut

torstai 21. helmikuuta 2013

Kävimme tänään Lahdessa silmäpeilauksessa kolmen koiran voimin, mukana oli Armin ja Kertun lisäksi Aatos. Tulokset olivat ennaltaodotettavat ja hyvät.

Pihapolun Aatos; ei todettu silmäsairauksia
Pihapolun Aurora; ei todettu silmäsairauksia
Villiniityn Adalmiina; Distichiasis todettu (ylimääräisiä ripsiä) 

Armin paperissa ei lukenut vaikeusastetta, mutta käsittääkseni lievä, tai niin ainakin lääkäri suullisesti sanoi. Eikä aiheuta toimenpiteitä. Täytynee varmaan vielä huomenissa soitella sinne klinikalle ja varmistaa tuo vaikeusaste. 

Silloin  kun huomasin (pentuaikana) nuo Armin ylimääräiset ripset, kävin heti eläinlääkärissä värjäyttämässä silmän ja jo silloin todettiin että ripset ei osu itse silmään, eivät hankaa eivätkä hankaloita elämää. Edelleen on vähän epävarmaa että onko ne ripset olleet siinä ihan aina, vai onko ne tulosta Armin ja kissojen leikeistä. Siinä kohdassa josta ripset kasvaa, on nimittäin viiltomainen arpi. Vanhat valokuvat on niin epätarkkoja ettei niistä saa selvää...

Joka tapauksessa taas kolme koiraa on kantanut kortensa kekoon tässäkin tärkeässä terveysasiassa, ja hyvä mielihän siitä tuli :)

Kertulla on ehkä maailman kauneimmat silmät

2 kommenttia:

  1. Onnittelut hyvistä tuloksista! Silmät ovat sielun peili :)

    Tuohon ennalta-arvattavaan pitää kyllä mutista, että enpä todella odottanut omalta koiralta löytyvän kaihia, kun vanhemmat on aikuisiällä silmätarkastettu terveiksi.

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan tarkoitinkin noita Armin ripsiä sillä ennalta-arvattana tuloksena. Ikinähän ei voi tietää että mitä kummaa sieltä silmistä loppujen lopuksi voikaan löytyä... Onneksi tyypit on ainakin tällä hetkellä terveet.

    VastaaPoista

Kiitos tassunjäljistäsi!