Sivut

torstai 13. kesäkuuta 2013

Rondan kanssa mätsärissä

Käytiin tänään Rondan kanssa vähän hakemassa treeniä viikonlopun näyttelyä ajatellen. Ja olikin oikein hyvä että käytiin, vähän on kyseenalaista tuon typysen keskittymiskyky... :)

Vielä Elimäelle ajellessa mietin että ilmoitanko Rondaa kehään ollenkaan, vai mennäänkö me sinne vaan hengailemaan ja opettelemaan koirajoukossa olemista. Koiria ei kuitenkaan ollut mitenkään valtavasti paikalla niin päätin että samalla vaivallahan sitä voi tässä sitten osallistua itse kisaankin.
Luokat oli jaettu sillä tavalla että Ronda joutui pienten aikuisten kehään. Ei mennyt mun anelut läpi että oltais päästy pentukehään jonka ikäraja oli 5-9kk. Kun eihän nää E-pennut oo kun ihan vähän yli 9kk vasta.

Tuomari olikin ihan tuttu ihminen, ja mikä hauskinta, hän muisti Rondan heti ja sanoi sille: Hei, mä olen se täti joka piikitti sua silloin 6-viikkoisena, ethän kanna kaunaa :) Tämä koiraharrastaja kävi siis meillä siruttamassa pentueen.

Kehää odotellessa Ronda teki tuttavuutta mm. parsonin ja pienen portugalinpodengon kanssa. Tervehtimässä käytiin myös kääpiöpinsereitä, berniä, mäyräkoiria, kääpiösnautsereita, belgianpaimenkoiraa, tanskandogia ja koirasutta. Puolisentoista tuntia siinä meni kehää odotellessa ja pikkuhiljaa alkoi koirasta hiipua se suurin energiapiikki. Kun päästiin kehään asti, tuomari totesi että no rauhoittuihan se sentään vähäsen verrattuna siihen kun tulitte :) Seisominen tuntuu olevan Rndan ihan bravuuri, se pönöttää niin mahdottoman hienosti maassa, ottaa kontaktia ja heiluttaa häntää. Pöydällä seisominen meni sekin hienosti, samoin hampaiden tarkastelu ja muu kopelointi. Liikkeet oli aika villit, ei mitään kontaktia, vaan joko nuuskimista tai kiskomista. Tätä täytyy siis treenauttaa vielä. Lopputuloksena oli sininen nauha, ei sijoitusta sinisten kehässä.
Sinisten kehän odottelua
Olisi ihan huippua jos saataisiin myös sunnuntaina Kotkassa ekassa oikeassa näyttelyssä sininen nauha! (punaisesta en edes uskalla ääneen haaveilla...) =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tassunjäljistäsi!