Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mätsäreitä

Tässä ennen Kouvolan näyttelyä on tällä seudulla ollut useampiakin mätsäreitä. Ihan hyvä juttu. Edi on käynyt treenaamassa kahdessa ja Ronda ja Kerttu yhdessä.

Ekan mätsärin tuloksia kuunnellessa olin kyllä pudota perssiilleni, Edillä meni ihan loistavasti, sininen nauha, sinisten 1 ja...

Best In Show 6

Tää kuva on vähän suttuinen, mutta Edi poseeraa ihan sairaan hinosti!

Toisessa mätsärissä Edillä oli kuulemma vähän keskittyminen herpaantunut, siellä tuloksena sininen nauha, ei sijoitusta. Mutta hirvittävän hyvää harjoitusta sekin.

Tänään käytiin kylmettymässä Rondan ja Kertun kanssa myrskytuulessa ja vaakasuorassa sateessa... Vapisevat ja märät pikku rääpäleet saivat molemmat siniset nauhat. Kerttu blokattiin kehästä ulos just ennen Rondaa, ja Ronda oli sitten lopulta sinisten 5.

Rinsessan eka ruusuke
K a u n i s
Olen niin ylpeenä Rondasta, ja varsinkin Sannasta joka uskaltautui sittenkin kehään :)

Mutta kuten arvata saattaa, kaikista ylpein olen taas Kertusta! Toki oli ihan kiva pyörähtää siellä kehässä (ja todeta että palellessaan Kerttu seisoo köyryssä kuin kameli ja kulkee kuin pikku apina), mutta tärkein testi meillä oli tämä suuremmassa koirajoukossa pärjääminen. Muutama pikku haukku kuului ja pari kertaa hihna kiristyi vähän liiaksi, mutta muuten Kerttu hillitsi itsensä oikein hyvin. Irvisteyä; ei yhtään. Rähjäämistä; ei yhtään. Jos Kertulla meinasi keskittyminen herpaantua, käytiin pikku kävelyllä ja pahat ajatukset unohtui taas. (pikkukävely = 5metriä tuonne ja takaisin)

Kerttu joka ennen kiihtyi muista koirista ja lapsista ja oli välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, oli tänään välinpitämätön muista koirista ja juoksevista ja kiljuvista lapsista, ja kohteliaan kiinnostunut muista ihmisistä. Koira joka ei ole koskaan mennyt vieraan ihmisen luo oma-aloitteisesti, kävi luvan saatuaan hillitysti nuuhkaisemassa muutamiakin saappaita. Tällaisessa tapahtumassa tuppaa välillä olemaan ahdastakin ja vieraita koiria kulkee aika läheltäkin ohi, tai seisoskelee melko vieressä. Muutaman kerran mulla lipesi keskittyminen sen verran että Kerttu pääsi vähän vahingossa vaihtamaan neniä jonkun toisen koiran kanssa. Sekin sujui ilman moitteen sanaa, vaikka edelleenkin olisi parempi jos kohtaisimme vieraita koiria vapaana.

Luottavaisin mielin kohti viikonloppua Edin, Rondan ja Kertun kanssa! Niin ja se Armi taitaa vetää lauantain ihan vanhasta muistista, sen suhteen en osaa enää edes jännittää :)

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon hienoista harjoituksista!
    Superonnittelut Kerttuselle, on uusi ja upea koira!
    Kyllä se vaan on niin että ihmisen kuuluu olla johtaja ja kantaa vastuunsa asioista.
    Rondan korvatkin näytti kuvissa rauhallisemmilta, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä kestääkö lauantaihin asti noi korvat... =D

      Poista
  2. Rondan korvat on niin päivästä kiinni.:D Toisinaan ei mitään "huolta",välillä taas semmoset lepakot että hui!:)

    VastaaPoista
  3. Ihania,valloittavia koiria nää Pihakoirat! Olisipa meilläkin:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Eila. Olet aivan oikeassa, pihikset on tosi hurmaavia, ja mistäs sitä tietää vaikka joskus vielä teilläkin olisi.

    VastaaPoista

Kiitos tassunjäljistäsi!