Sivut

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pennut kasvaa kauheeta vauhtia. Taisivat olla kuusipäiväisiä kun tuplasivat painonsa.

Maitobaarissa alkaa olla ahdasta

Meidän pennut on aiemmin syntyneet ja kasvaneet kokonaan olohuoneessa. Rondan pennut on vielä makkarissa, kaikessa rauhassa omilta koirilta ja muulta hälinältä. Silloin tällöin käyn kurkkaamassa että miten siellä voidaan. Ronda viihtyy kakaroiden kanssa oikein hyvin, se ei edes pyri meidän seuraan. Suurimman eron edellisiin pentueisiin huomaan siinä, että valokuvattua tulee tosi paljon vähemmän. No, jahka epelit muuttaa olkkariin jossain vaiheessa, niin eiköhän sekin sitten taas muutu... :)

Naamakuvat piti kuitenkin jokaisesta ottaa

Rekku
(valkeaselkäinen)

Merlin Suttunaama
(pikkupoika)

Pepi
(iso musta uros)
Muru

Pennut on kovia menijöitä. Möyrivät pitkin pentulaatikkoa, hakeutuvat välillä kasalle ja välillä erilleen. Eilen huomasin että ekalla pennulla on silmät viirullaan. Ja kukapa muukaan se on kuin meidän pikkusievä ( lue möllykkäpullukka) narttupentu Muru. Se on kyllä semmonen pötikkä ettei paremmasta väliä. Ja varhaiskypsä nähtävästi myös :) Kynnet on leikattu kertaallen, ja se on kyllä tarkkaa puuhaa se, kun pennun tassut on semmoisia pikkusormen pään kokoisia, ja siihen mahtuu kuitenkin 4 varvasta ja kynttä... :)


Kun äiti hoitaa, on pakko antautua!

Ronda ottaa kyllä nää äiti-hommat ihan mahtavan tosissaan! Pennut saa maitoa ja hoivaa. Ja puhdasta  ja siistiä tulee. 

6 kommenttia:

  1. Loistava Ronda! Katselin pentujen naamoja, aikalailla Konnamaista tuo väritys...
    Nätit pikkuiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varsinkin Pepi ja Muru ovat tulleet kovasti isäänsä, niin pikinaamoja ovat :)

      Poista
  2. Hyvin ovat syöneet ja kasvaneet :) Mahtavia pieniä pihakoiran alkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs se on kasvaessa kun evästä on niin hyvin tarjolla :) Aivan mahtavia ovat!

      Poista
  3. Onpa suloisia pentuja! Onko koko pentue varattu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia ovat, kiitos vaan! Ja kyllä, jokaiselle on jo oma koti tiedossa.

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!