Sivut

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ronda kävi eilen kylässä. Tarkoituksena oli pikkaisen vielä tarkistaa ja treenata lauantain näyttelyitä varten, ja samalla pikkaisen väsyttää pentua. Alkuun oli mielessä että väsytys olisi ollut vasta perjantaina, mutta edellisen kokemuksen mukaan Ronda onkin ihan katki-poikki-väsy meidän päivähoidon jälkeen, joten päätettiin hoitaa hommat jo torstaina.

Kertun kanssa sujui paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Alussa oli kyllä taas ärhäkät rähinät, mutta Kerttu  kuitenkin hyväksyi nyt Rondan nopeammin, eikä sen tarvinnut olla komentamassa Rondan jokaista liikahdusta. Oikeastaan kaikki sujui aika leppoisasti. Kertun ja Rondan kesken siis, mutta muuten oli kyllä aika sähäkkä päivä.

Jos mulla on joskus ollut pienintäkään pentukuumetta, niin Ronda on kyllä hyvä muistutus laskemaan kuumeen ihan pakkasen puolelle... Tai siis tyyppihän on ihan ihana, valloittava, tottelevainen, hurmaava ja kaunis, mutta niin mahdottoman villi ja vilkas ja energinen. Tuntuu tosiaan että olen tehnyt aikamoisen päivätyön tuon hoitopäivän aikana :) Mutta sellaisiahan ne pennut on, ja tietysti tilanne on toinen kun pentu on vaan kylässä, silloin rehataan enemmän kuin normaalisti kotosalla.

Kuvat on taas ihan hävettävän huonolaatuisia, mutta mulla oli käytössä vaan pikkupokkari, ja ikkunasta löi sisään ihan karmaiseva auringonpaiste...

Armi joutunut alimmaiseksi, Kerttu poliisina päällä

Painiminen on kivaa.

Oikea järjestys löytyi
Armista on ihanaa leikkiä ja painia pentujen kanssa. Ihan pikkupennut on sen mielestä vähän rasittavia, mutta tälläiset nuorikot on kivoja! Armi haasteli Rondaa leikkimään, syöksyi ja vingahteli, heitti kyljelleen ja teki kaikkensa että ROnda innostuisi mukaan. Ja kakarahan innostui, ja vuorollaan haki Armia leikkimään.

Äidillä ja tyttärellä on jotain yhteisiä mielihaluja...

Mestarikerjäläiset
Yhden ihan kivankin kuvan sain Rondasta, ja tätä kuvaa katsellessani mieleen tulee monia ajatuksia.


Ronda on hurjan nätti. Se on sopusuhtainen ja kaikin puolin tasapainoisen näköinen ja mallinen. Takakulmaukset saisi olla vähän voimakkaammat, varsinkin polvissa. Etuosa on ihan kiva, mutta tarvii vielä volyymia vähän joka suuntaan. Ylä- ja alalinja oikein hyvä, samoin lanne ja häntä. Pää on ihan lupaava, kuono on vielä vähän pitkä ja suippo, korvat ilmavat, silmät kauniit ja katse tarkka. Väritys ja karvanlaatu hyvä. Ja kuvasta ei tietenkään näy miten Ronda liikkuu, mutta mielestäni se liikkuu oikein hyvin, vapaasti ja sulavasti. (saas nähdä onko tuomari huomenna samaa mieltä)

Yhtä asiaa tästä kuvasta ei huomaa, ja se onkin suurin huolenaiheeni ajatellen sitä että Ronda on kuitenkin sijoituskoirani, ja että toivoisin pystyväni jossain vaiheessa käyttää sitä jalostukseen. Ronda on nimittäin tosi pikkuinen. Nyt 8kk vanhana ehkä just ja just 30cm korkea,  ja kaikinpuolin sellainen pikkusievä. Ekat juoksut oli justiinsa, joten saapa nähdä että tuleeko tuota korkeutta enää lisää. Viimeksi näin Rondaa vajaa kuukausi sitten ja kyllä se siitä oli vielä pikkuisen kasvanut tai oikeammin sanottuna muhkuuntunut. Kun nyt tyttönen kasvaisi edes siihen alarajalle (32cm) asti, niin voisin huokaista helpotuksesta... Tuossa Armin ja Rondan alimmassa painikuvassa kokoero tulee tosi hyvin esiin. Ja kun Armikaan nyt ei ole mikään suurensuuri narttu.

Mutta jokatapauksessa Ronda on ihan täydellinen, ainakin omistajiensa sanoin. Se on ihana ilopilleri, kiltti ja sopivan riehakas ja leikkisä, hyvä lapsien kanssa, ihana sylkkymyyry ja aina mukana jokapaikassa Koivukaaren ponitallin touhuissa. Tämä on minulle kaikkein tärkeintä! Jalostusasiat on kuitenkin loppujen lopuksi toisarvoisia, kun tiedän että koiralla on hyvä ja rakastava koti jossa se saa toteuttaa itseään.


7 kommenttia:

  1. On kyllä veikeän näköinen kaunotar tuo Ronda!

    Muistan varmaan aina sen ihanan kuvan, minkä joskus pari kuukautta sitten laitoit pihis-facebookiin - kun Ronda "nauraa" ja on ihan super-energisen ja hyväntuulisen näköinen mimmi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan huippuotos, valokuvaushistoriani hauskimpia! =D Vaikka kuvassa on kylläkin Rondan siskolikka Nella (Snadi)...

      Poista
    2. Oooooo, sekoitin!!! :O Mutta ei onneksi kauas mennyt... :D
      Johtopäätös lienee siis se, että kyseiset siskokset ovat mainion näköisiä!!!

      Poista
  2. Piti kerrankin kirjautua ja kommentoida tätä sinun blogiasi. Tykkään tosi paljon avoimesta ja pohtivasta tyylistäsi kirjoittaa koiraelämästä. On paljon kivempi lukea koiraelämän hauskoja sattumuksia ja tapahtumia eli ihan sitä tavallista arkea kuin esimerkiksi blogeja ja sivustoja jotka pyörivät pelkkien suoritteiden/tulosten pohjalta. Jatka vaan Maikki samaan malliin!

    Ronda on muuten tosi nätti! Ja hienosti muuten meni Pihapolun kasvateilla Lahdessa! Mukavaa kevättä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirva! En tiennyt kummanko kommentin halusit näkyväksi niin pistin molemmat :) Seuraava postaus tulee sitten olemaan sitä tulosten hehkutus -shaissea, mutta kyllä niitäkin täytyy aina muutama väliin mahtua =D Mutta muutama ihan muukin juttu ja pohdinta ja avautuminen on jo suunnitteilla...

      Poista
    2. Pohdiskelu on poikaa, juu=) asiat avautuu eri tavalla=)

      No, rotumääritelmässä on se +/- 2cm mainittuna...ja eiköhän tuo Ronda sen alamitan vielä saavuta, kunhan kasvaa. Minullakin on näitä pieniä narttuja, ihan kelpo koiria ovat kuitenkin. Muistan alkuvuosina kun pidin omiani kääpiöinä kun katselin muiden koiria, jotka olivat isompia/korkeampia...

      Poista
    3. Mä en ole kovin hyvä näiden koneiden kanssa... :) Mutta nyt tuo näkyvä kommentti oli se ns. jalostuneempi versio. Pointin varmaan ymmärsit. :)

      Ja kyllä olen ihan samaa mieltä, että hehkuttaa pitää välillä kun siihen on aihetta! :)

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!