Sivut

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Aamusella

Nyt viikonloppuna on ollut kiva sää; selvästi syksyinen, mutta sateeton ja jopa aurink oon hieman pilkahdellut välillä. Sunnuntaiaamun ulkoilusää oli mitä parhain.

Meidän lauma

Pennut ottaa ihan hirveitä spurtteja eikä vastaherännyt emäntä ehdi mitenkään tarkentaa kameraa kunnolla, mutta kuvista välittynee silti juoksemisen riemu... :)




Pienen riehumisen jälkeen malttaa jo hieman tutustua ja tutkiakin

Mustat menee nenä edellä
Pieni tutkimusmatkailija
the BobDog
Luomulelu
Pentujen koulutus jatkuu kaiken aikaa. Armi vierottaa pentuja nyt tosissaan, pitää niille lelu- ja herkkusulkeisia ja opettaa jokaiselle oman paikkansa maailmassa. Pienen pennun paikka on lauman alimmaisena. Koiranpentu alistuu vahvemmille luonnostaan, se on sisäänrakennettu toiminto.

Olen ihan pieni, viaton ja harmiton
Muut karjaistiin muualle, kun yhden koulutus oli menossa.
Tilanne ohi, saa nousta, kaveri auttaa

4 kommenttia:

  1. Ihana lauma! Suloisia pirpanoita ja viisaita aikuisia koiria :) Meidän puolivuotias, pahnan pohjimmainen heittäytyy edelleen selälleen tekeytyen pieneksi ja harmittamaksi. Viattomasta en olisi niin varma.... Oikein kaunista syyspäivää koko pesueelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vaan toivoa että sama meininki jatkuu uusissa kodeissa, että emon aloittamaa koulututsta pidetään yllä. Tärkeitä asioita nämä!

      Poista
  2. On se niin ihanaa kun ei sada ja pennut voivat olla pidempäänkin ulkona. Meilläkin on ulkoiltu paljon, eikä tarvitse pentuaitausta sisällä paljon siivota, kun tarpeet tehdään jo ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paljon helpommalla pääsee rätin kanssa kun porukka viihtyy pihalla :)

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!