Mä alan olla sitä mieltä että noi koiranpoikaset ois jo ihan valmista kamaa uusiin koteihin...

Ne kasvaakin niin huimaa vauhtia että kohta ne ei enää ookkaan mitään pentusia, vaan ihan junnuja jo. Ainakin Murre on jo niin isoa poikaa että! Tytöt on vielä sellaisia pennunpallukoita, mutta Murre on junnu.

Pitää syödä että kasvaa

Mun kupit!

Söin jo, kiitos!

Pennut sai taas maistella barffia; naudan rustoja.

Mitäpä me täällä oikein muuta tehdäänkään kuin syödään, ulkoillaan ja leikitään. No sotketaan (paljon) ja nukutaan (vähän).

Yritäppä sitten ottaa noista vauhtiveikoista jotain nättejä ja tunnelmallisia syksykuvia...
Yritin.
Parhaani.

Vauhtia ja suuntia löytyy joka lähtöön!

Nella on niin ketterä että ei jää jalkoihin vaikka välillä meinaa näyttääkin siltä

Pimu löysi eilistä paistoa, tai viime viikkoista... nam!
(viikonvanha rustoluu)

Murre :)

Kerttu jaksaa edelleen leikittää ja juoksuttaa pentuja

Ihan paras leikki, jahdataan kaveria marjapuskan ympäri ympäri ympäri...

Haist nenä!

Että sellaisia kuvia, öhöm. Eipä ole laadulla tai tarkkuudella pilattu. Tällaista kaaosta tuntuu tosiaan tämä meidän elo nyt olevan... Varsinkin kun pikkutyypit keksi että...

...tästä pääsee karkuun!

Pari kertaa olen hakenut lapsia leikkikentältä... Alkuun ne pelästyivät itsekin tuota karkaamistaan ja tulivat pikapikaa takaisin, mutta nyt... no on ihan hienoa että pihakoiranpentu on rohkea, utelias ja itsenäinen, tiettyyn rajaan saakka... En uskalla enää päästää niitä ulos valvomatta, enkä oikein valvonnan allakaan, ainakaan jos olen yksin kotona ja on jo iltapimeää...

Eli sitten rallitellaan sisällä, kuinkas muutenkaan kuin Kertun kanssa.