Jokin aika sitten sain kutsun Inkooseen Nybygårds kenneliin katsomaan Finan pentuja ja vaihtamaan kuulumisia. Sunnuntaina vastasin kutsuun ja lähdin koko päiväksi reissuun koirien kanssa. Mietin vielä aamulla että otanko koiria mukaan ollenkaan, vai ottaisinko vain toisen, kumman... oli kuitenkin tulossa lämmin päivä. Olen kuitenkin ikionnellinen että otin molemmat tytöt mukaan; halusin kovasti esitellä Jaanalle meidän korjatut koirat, ja varsinkin Kertun. Täytyy kyllä myöntää että minua vähän jännitti alkuun se että miten koirat mahtaa käyttäytyä. Sitä samaa jännitän kaikkien tuttujen kanssa aina ensitapaamisella tämän meidän tapakasvatuksen jälkeen.

No, jännitin ihan turhaan. Molemmat tytöt käyttäytyivät oikein mallikkaasti, olen ihan hirmun ylpeänä varsinkin Kertusta. Miten voi olla koira niin muuttunut!? Tyyppi oli hienosti kuulolla lähes koko ajan, käytiin parikin kertaa pienellä metsälenkillä ensin Gemin ja Töllin kanssa, ja toisen kerran Wernan kanssa. Töllille Kertulla ei ollut  mitään sanottavaa, Gemiä piti pari kertaa hätistellä perspuolesta pois, ja kun Werna uskoi ekasta kerrasta, niin sillekään ei tarvinnut enää kimahdella. Voi juku pätkä mun hienoa koiraa! Oikeasti nyt kun pystyy itse rentoutumaan tällaisissa koirasosiaalisissa tilanteissa, niin elämä on kyllä sata kertaa helpompaa. Ja kun ei itse jännitä niin koiratkaan ei jännitä.

Nybygårds Å-pennut
(kuvakaappaus kasvattajan blogista)

Pentujen tsekkaus jäi kokonaisuudessaan aika vähälle, se oli sellainen sivuseikka tässä meidän päivässä. =D Vaikka kyllähän ne oli aika ihqupyllyjä :) Just sellaisia ihanalta tuoksuvia pikkumyttyjä. Ja siinäkin mielessä mielenkiintoisia että, että ovat vähän niinkuin sukulaisia, emä Finahan on myös Capun emä, ja Capu siis E-pentueen isä. Minusta oli oikein mukava tutustua uusiin pihakoiriin (näistä Jaanan koirista olen aiemmin tavannut vain Töllin).Varsinkin rotuunotettu Ingeborg (ja Lotta ja Werna) olivat erityisen mieleenpainuva kolmen sukupolven kopla.

Oikeasti koko päivä kului istuessa vuorotellen terassilla auringossa, ja rappusilla varjossa. Puhuessa. Jutellessa. Kuunnellessa. Pohtiessa. OPPIESSA! Minusta on hirmuisen hienoa että on olemassa ihmisiä jotka tietävät pihakoirista näin paljon, sukupolvien taakse esi-isiin asti, ja vielä kaikenlisäksi jakavat tietonsa ja taitonsa tällaiselle aloittelijalle. On myös ihan erilaista seurata laumadynamiikkaa yhdeksän koira kokoonpanossa (kuin vaikkapa omien kahden). Sen lisäksi että puhuimme (piha)koirien kasvatuksesta, vähintäänkin yhtä suuren huomion sai koirien TAPAkasvatus (ja kasvattamattomuus). Mielenkiintoista, antoisaa, opettavaista. Paljon asioita ihan varmasti vain hujahti ohi, mutta luulen että ne palaavat vielä mieleen uudestaan. Tästä vierailusta jäi tosi paljon pohdittavaa ja makusteltavaa pitkäksi aikaa. Kiitos ihanasta päivästä Jaana!

Mulle merkitsee tosi paljon se, että olen onnistunut omien koirieni kanssa, ja se että saan siitä tunnustusta ihmisiltä joka on nähnyt meidän koirat "tosi pahana" ja nyt sitten näkee ne korjattuina. Tähän joukkoon luen siis KAIKKI ne ihmiset jotka jollain lailla liittyvät meidän arkeen (ja myös ne viikoittain vastaan tulevat oman kylän lenkkeilijät, vaikka niiden kanssa ei ikinä mitään jutellakaan). On kuitenkin ihmisiä joille nimenomaan haluaisin esitellä "uudet" koirani, ja Jaana oli yksi niistä. Seuraavaksi odotan kovasti Hannan ja Nannan tapaamista Lahdessa, toivottavasti vielä tämän kesän aikana. Kaikista tärkein ja merkityksellisin tapaaminen oli kuitenkin se ensimmäinen luvallinen vierailu; Helille Villiniittyyn.