Viikko eteenpäin

Toinen treenitunti oli viime viikon lopulla ja olimme siellä vain Kertun kanssa, kun Armilla on vielä juoksut päällä. Aiheena oli vieraan koiran kohtaaminen hihnassa ja vähän irtioloa metsässä. Ja koiran eleiden lukemista.

Saimme oppitunnin neljästä "olotilasta" ohitustilanteessa (tai muussa tunteita kuohuttavassa tilanteessa).
1. Rauhallinen = Koira vaan ON. Rento, pyyteetön, ei suurempia tunteita. Mikä on ensimmäinen merkki että koira on siirtymässä seuraavaan tilaan?

2. Korvat = Ihan ekana koiran korvat nousevat eteenpäin. Silloin on pari sekuntia aikaa huomauttaa koiraa ennen kuin se siirtyy seuraavaan tilaan. Toivottavaa on että koira saataisiin pidettyä tässä tilassa eikä jouduttaisi seuraavaan. Koiraa kutsuttaessa/kiellettäessä koiran tulisi kääntää korvat takaisin taakse ja olla kuulolla omistajaan päin. Eteenpäin saa siis höristellä mutta pitää olla herkillä eikä kiihtyä lisää.

3. Muu kehonkieli = Hihnan kiristäminen, ryhdin parantaminen, karvat pystyyn, tuijotus, murina. Jos koira pääsee tähän tilaan on siitä enää sadasosa sekunnin matka seuraavaan, joka on

4. Täys rähinä päällä = Peli menetetty sen ohituksen osalta.

Minusta on tässä viikon mittaan kehittynyt ihan pätevä korvien tarkkailija =) Olenkin nyt sitä mieltä että vaikka aina sanotaan että silmät on sielun peili, tässä kohtaa kyllä korvat ovat koiran sielun peili. Korvista näkee heti että onko yhteys taluttajaan katkennut, ja huiteleeko koira jo omiaan. Korvista on myös tosi iso apu esim. siinä että pystyy jo vähän näkemään "risteyksen ohi" ja "pusikkojen läpi", että onko sieltä tulossa vastaantulijoita jotka saattavat aiheuttaa koirissa toimenpiteitä.

Korvaoppitunnin jälkeen päästettiin Kerttu metsässä irti ja katseltiin miten se käyttäytyy. Jotain oppia oli jo mennyt perille, vaikkei oltukaan vielä kertaakaan irtioloa treenattu (edes takapaihalla). Kun hihna oli irti, Kerttu ei singonnut salamana pois paikalta vaan jäi siihen lähistölle rauhallisesti hengailemaan. Metsässä tehtiin enimmäkseen suunnanvaihtoja ja tarkkailtiin kuinka Kerttu niihin reagoi; kuinka nopeasti muuttaa suuntaa meidän mukana, millä tyylillä meidät ohittaa ja mistä, kuinka kauas erkanee joukosta. Vaikka koira painelisi metsässä ihan tuhatta ja sataa, olisi sen ohitettava ihmiset hillitysti, vähän hidastaen eikä ihan jalkaa hipoen. Myös ihmisten välistä sujahtaminen on epäkunnioittavaa. Muutaman kerran Kerttu teki näitä pahuuksia ja sitä kiellettiin EIllä ja kerran nakattiin hihnalla perään. Kaikki maastonmuutokset ovat tärkeitä kohtia metsässä; miten koira tulee risteyksiin, ylittää ojia tai puunrunkoja, saapuu aukealle paikalle. Kovaa saa painella menemään, kunhan nämä maastomuutokset suoritetaan hillitysti. Vielä yksi juttu mitä tarkkailtiin oli Kertun suhtautuminen metsän muihin asukkeihin. Meille tuli tällä kerralla vastaan vain lintuja. Hillitty tarkkaileminen sallittiin, mutta kiinteästä tuijotuksesta korjattiin. Perään ei saanut singahtaa.

Mä en oikeastaan voinut uskoa miten hienosti Kerttu siellä metsässä pärjäili, otti kyllä ilon irti vapaudesta, mutta silleen hienostuneesti :) Ei puhettakaan että olisi tehnyt katoamistemppuja, kymmenen metrin pistoja polulta umpimetsään, tai edes mennyt liian kauas. Risteyksiinkin meni kyllä edeltä, mutta ihan eri asenteella kuin ennen. Meillä molempien koirien maastonmuutokset on olleet aika räväköitä. Varsinkin risteyksiin ja varsinkin Armi on mennyt sillä asenteella että "Hei mä meen eeltä tarkastaa paikat. Joo reitti selvä, tulkaa vaan ihmiset!". Nyt Kerttu oli risteyksissä silleen että "Mä vaan oon täällä..."

Metsälenkin jälkeen soitettiin häiriökoira hollille ja lähdettiin takaisin julkisille väylille. Mä en tiedä että miksi meillä aina sattuma puuttuu peliin, mutta just kun oltiin saatu häiriötervu näköyhteyteen kaukaisuudessa, ajoi viereisen kerrostalon parkkipaikalle auto josta singahti ihan holtittomasti juosten ja haukkuen kääpiöpinseri. Pinseri sai purkkikarkotuksen. Kouluttaja seisoi niin lähellä minua että Kerttu ei varmaankaan tiennyt kumpi kolinan heitti (kouluttaja), mutta ihan varmasti myös minä sain kunnioitusta osakseni kun ajoin muukalaisen matkoihinsa ja olin mukana hoitamassa tilannetta.  Sen jälkeen tervun ohittelu sujui ihan helposti ja rennosti. Pari kertaa ohitettiin kävellen ja hölkäten, sitten lähdettiin kulkemaan yhtä matkaa samaan suuntaan. Sekin meni alkuun ihan hyvin mutta sitten Kerttu vähän vingahti. Kouluttaja kysyi että astuitko sen tassun päälle? En tietääkseni. Pari metriä ja Kerttu kiljaisi uudestaan. Nyt en ainakaan astunut tassun päälle, koira oli puolen metrin päässä minusta. Taas vähän matkaa ja Kertulta pääsi tukahtunut räyh! Sitä alkoi ottaa päähän tervun kanssa kävely. Kysyin että ketuttaako Kerttua se että minä pakotin sen tähän tilanteeseen. Ei, vaan se, että se ihan vapaaehtoisesti itse tuli mukaan tähän tilanteeseen. Minua kyllä olisi huvittanut koko tilanne =D Kovennettiin vielä vähän ja kouluttaja otti sekä Kertun että tervun samaan käteen rinnakkain kävelemään. Takaisin palattiin rennommin, joko peräkkäin tai eri puolilla pyörätietä. Ihan mahdottoman hienoa.

Lopuksi tehtiin taas pari autoon / autosta pois harjoitukset. Ja seuraava koulutuskerta on sitten kun Armilla on juoksut kunnolla ohi. Tämä asennekoulutus olisi kyllä tehnyt Armillekin e-rit-tä-in  hyvää, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen että seuraavalla kerralla mennään taas eteenpäin; molemmat koirat yhtäaikaa irti, ja mahdollisesti häätö yhteisöstä. Kotiläksyksi saatiin parannella Armin asennetta ja tarkkailla sitä hihnan kireyttä, Kertulle taas toivotaan onnistuneita ohituksia. Nyt on myös lupa käydä lenkillä yhdessä molempien koirien kanssa, jos tuntuu sille että pystyn siihen. Jääkautta aletaan pikkuisen purkamaan; Armi saa silittelytuokion jokaisen onnistuneen (=löysä hihna) lenkin jälkeen ja Kerttu kerran päivässä jos ohitukset onnistuu. Elias ja koirat saavat olla keskenään kontaktissa ja vieraita saa taas käydä kylässä, jos minusta tuntuu että hillitsen koirat.

Melkein viikko ollaan nyt menty näillä ja hyvälle tuntuu. Yhteislenkit aloitin ihan nopeista 10min iltamyöhäpisseistä. Alkuun oli kyllä tosi haastavaa miettiä mikä hihna? missä kädessä? kumpi koira? tekemässä mitä?... Pari pidempää lenkkiäkin olen jo koirien kanssa tehnyt, ja tilannetta helpottaa huomattavasti se että Kertun voi aina silloin tällöin laskea irti hihnasta. Armia joutuu edelleen komentaa useamman kerran lenkin aikana, se ruovittelee vieläkin silloin tällöin, ja on alkanut tosi ärsyttävästi kulkea mun takana, ihan kannoilla, seilaten vasemmalta oikealle edestakas. Tuolta selän takaa on myös tosi nastaa pullistella ja näytellä keskaria. Kerttu on tosi hyvin kuulolla ja aika herkillä koko ajan, ja sitä ihan selkeesti rassaa kun Armia ojennetaan. Armi on nyt se joka räjähtelee vastaantulijoille.

Eilen oli oikein onnistumisten päivä. Aamulla pääsin/jouduin purkittaa naapurin koiraa kun se karkasi ovesta ulos just kun me oltiin tulossa lenkiltä kotiin. Siinä kohtaa Armi antoi mun hoitaa hommat, ja loppupäivän lenkit sujui ihan toisenlaisessa kunnioituksessa. Illalla tehtiin tosi hieno lenkki koko perheen voimin pioneeripuistoon, ja Kerttu kulki melkein koko matkan irti. Myös pyörätietä pitkin kotiin. Pioneeripuistolla pysähdyttiin kodalle vähän fiilistelemään ja Kerttu pysyi ihan loistavasti huudeilla. Pieni murahdus jos se meinasi lähteä liian kauas, ja tyyppi oli taas kuulolla. Oli muuten hyvä tämä "huilaustesti" siinäkin mielessä että Kerttu osasi olla metsässä irti tekemättä mitään, vaatimatta mitään, ihan OLLA VAAN.

Kuva on huonolaatuinen kun se on puhelimella otettu, mutta katsokaa tota Kertun ilmettä. Tollanen murumussukka se nykyään on!