Yleisiä mietintöjä, huomioita ja MuTuja

En olisi ihan äkkiä uskonut että olemme koirien kanssa tässä tilanteessa.

N a u t i n   l e n k k e i l y s t ä .

Hämmentävää. Päivän paras tunti on se kun lähden illalla koirien kanssa ulos. Saattaa kulua tunti, kaksikin. Lenkki ei ole enää se ikävä velvollisuus, vaan minulla on etuoikeus. Etuoikeus lähteä rentoutumaan kaikessa rauhassa ja nauttia kauniista viilenevästä kesäillasta. Koirien velvollisuus on tulla mukaani ja pitää mielihyvääni yllä. Välillä oikein toivon ja odotan että muita koiria tulisi vastaan. 

Melkein joka päivä ainakin jompikumpi koirista kulkee osan matkasta irti hihnasta. Tänään ensimmäistä kertaa päästin molemmat metsässä irti. Mahtoiko johtua alkuhuumasta ja yhdessä kilpaa juoksemisesta, mutta ihan hetken tuntuivat korvat olevan vähän aikaa kadoksissa, mutta hyvin pian yhteys löytyi taas :) Uskoni ja luottoni Kerttuun kasvaa päiväpäivältä; tässä yhtenä iltana annoin sen kävellä irti Napan ABC:ltä kotiin, eräänä toisena päivänä tuosta lammelta. Tosin, yhden kerran olen päästänyt Kertun irti "väärässä mielentilassa", ja silloin tulos ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Ojanpenkalla kekkalehti se vanha rämäpää, ei korvia, ei yhteyttä. Oikeastaan ihan hyvä että tuokin tuli taas koettua, mulle tuli harvinaisen selväksi että mikään ei ole itsestään selvää. Armi on eritavalla tottelevainen kuin Kerttu. Se on jollain lailla itsenäisempi, mutta osaa paremmin koulutukselliset peruskäskyt ja noudattaa niitä, Kerttu käyttäytyy ennemminkin kokonaisvaltaisesti kuuliaisesti. En osaa tuota paremmin selittää, mutta ehkä on pääasia että itse tiedän miten täällä tällä hetkellä käyttäydytään.

Ihan kaikesta remmikiihtymyksestä ei vielä olla päästy eroon. Kertun ollessa yksin sujuu oikein hyvin, Armin kanssa yksin vaihtelevasti. Kun kuljen molempien kanssa yhdessä Kertulla menee useimmiten hyvin, mutta se kiihtyy vielä hiukan, ja Armi välillä vielä rähjäys-asteelle asti. Enää en kuitenkaan puhuisi remmirähjäämisestä, vaan ainoastaan kiihtymisestä. Kohdatessamme vieraita koiria en ole vielä uskaltanut pitää omia koiria vapaana, mutta mulla on suuri haave että sinne asti vielä päästäisiin. Tuttuja koiria olemme tavanneet nimen omaan siten että olemme rauhallisesti lähestyneet kavereita, hetki juteltu vähän kauempaa ja sitten olen päästänyt omat koirat irti. Meillä on tässä kylällä 3 sellaista koirakkoa jotka ovat tulleet vuosien aikana tosi tutuiksi, ja näiden kanssa uskallan sen tehdä. Ja jokaiselta olemme saaneet ihan valtavan hyvää palautetta!

Olen tehnyt monia yksittäisiä huomioita tässä tapakasvatuksen edetessä. Voi olla että osasta olen jo kertonutkin, mutta sittenpähän tulee kertauksena... Suurin ero entiseen on varmasti se että meillä on kotona rauhallisen leppoisaa. Koiria ei juurikaan tarvi komentaa, kumpikaan ei ole koko aikaa kärttämässä jotakin (mitä tahansa). Koirat ovat rentoja sekä sisällä että varsinkin ulkona. Erittäin vastaanottavaisia ja ehdotuksille avoimia. Yksi ihan konkreettinen muutos on se, että Kerttu ei enää läähätä. Entisessä elämässä Kerttu alkoi läähättää jo eteisessä, pahimmassa tapauksessa jo silloin kun kävin vaihtamassa lenkkivaatteet päälle. Ja läähätti ihan koko lenkin ajan. Myös talvella. Ja silmät meinasi päästä pudota ja hengitys salpaantua. Hirveesti stressiä ja kiihtymystä. Nyt koirat läähättää vain jos on tosi kuuma ilma. Myös askellus on rennompaa, maatavoittavaa, taloudellisempaa. Myös irti ollessa.

Koirien itsehillintä on kehittynyt ihan valtavasti. Monessa asiassa. Oikeastaan ihan kaikessa muussa, paitsi Armilla on edelleenkin erittäin kiire saada ruokaa. Välillä oikein näkee ja kuulee kun koirien päässä raksuttaa, ja ne ihan tietoisesti yrittävät pitää mielensä ja kroppansa kurissa. Hyvä esimerkki on vaikkapa se, kun lenkillä tuli tuttu koira vastaan ja jäimme parin metrin etäisyydelle juttelemaan. Koirat tietää että hihnat ei saa kiristyä, joten ne tepsuttivat paikoillaan, into tervehtiä oli kova, mutta säännöt selvät. Ihaltavaa mielestäni. Sama pätee kissoihin, oraviin ja lintuihin.

Armillehan ei pidetty varsinaista irti olo -tuntia juoksujen vuoksi, mutta olen sen kanssa itsekseni tehnyt pikkaisen niitä samoja harjoituksia. Eli suunnanvaihtoja ja kohteliaita ohituksia ja maastonmuutosharjoituksia. Niissä Armi ole ihan yhtä varma kuin Kerttu, ja Armi myös hilppasee herkästi kauemmas kuin Kerttu, eikä ihan niin hyvin kuule murahdusta tai luoksekutsua, mutta maastonmuutokset ja ohitukset se hoitaa todella mallikkaasti. 

Me ei olla millään tavalla tietoisesti puututtu siihen, että koirat haukkuu sisällä silloin kun me juttelemme naapureiden kanssa pihalla. Tämä epämiellyttävä käytön on kadonnut oikeastaan kokonaan ihan itsestään, samoin muiden etupihan äänien haukkuminen. Jos takapihan aidan takana tapahtuu jotakin haukkumisen arvoista, riittää siihenkin pieni huomautus ja haukku on loppu (tämä siis silloin kun koirat ovat sisällä). Takapihalle tyypit ovat päässet kesän aikana ihan muutaman hassun kerran, ja silloinkin myöhään iltayöstä,  jolloin mitään haukuttavaa ei ole ollut. En tiedä millaista käytös olisi vilkkaampaan aikaan.

Koska takapihakäynnit ovat nyt minimissä, ovat "oikeat" lenkit lisääntyneet. Tämä yhdistettynä ainakin aluksi jopa hieman stressaavaan elämäntapamuutokseen on johtanut siihen että koirat ovat laihtuneet, aika reilustikin. En varmaan olisi edes huomannut asian koko totuutta, mutta kävimme Inkun ja Bertan vieraina viikko sitten, ja koiria vertaillessa tämä muotoseikka tuli hyvinkin selväksi. Annoskoot ovat nyt kasvaneet ja tavoitteena olisi saada koirat nättiin kuntoon kuukaudessa, Kouvolan näyttelyä ajatellen. 

Tapaaminen Inkun ja Bertan kanssa sujui hyvin. Autosta poistuminen vaati hieman aikaa, ja rutosti itsehillintää (itse kultakin). Ja yhden kerran autoon palautuksen, kun Armi poistui autosta väärällä tavalla ja ennen aikojaan. Mutta koska en antanut periksi, sujui se lopulta riittävän mallikkaasti. Siihen perään heti kunnon lenkki ja sitten vasta hengailua ja vähän kahvittelua. Erityisesti Kertusta olin kovin ylpeänä; se ei haukkunut kenellekään, vaikka porukkaa ramppasi sekä sisällä että pihalla. Yleensä on haukuttu vähintäänkin talon isäntä ja osa lapsista, sekä kaikki vieraat. Paras kiitos oli kuitenkin se, kun Heli sanoi että kun meidän koirat käyttäytyy, niin samalla käyttäytyvät myös heidän koirat (ja Inkun ja Bertan kuuliaisuus kuulemma lakkasi samalla kun me poistuimme pihatieltä...) =D

Meillähän on nyt hieman purettu tuota jääkautta. Jokaisen onnistuneen lenkin jälkeen saan kutsua Armin luokse ja silittää sitä hitaasti ja rauhallisesti päästä puoleen selkään haluamani ajan. Kerttua saa palkata kerran päivässä, jos kaikki lenkit ovat onnistunnet. Tiedättekö, olen niin tottunut tähän huomioimattomuuteen, että minun pitää ihan tietoisesti muistuttaa itseäni, että muista silittää koiria! Kuulostaa kyllä aika uskomattomalle, mutta näin se vaan on. Tosin, nykyään nuo tyypithän eivät enää ole kyljessä/sylissä kyhnäämässä (ja kun ne oli siinä niin tietysti niitä oli koko ajan rapsuttelemassa, ja kaiken lisäksi "väärällä" tavalla).

Olen hyvin tietoinen siitä että vaikka meillä menee nyt näin hyvin, ei tämä tila ole pysyvä jos sen eteen ei koko ajan tehdä töitä. Ihan varmasti tulee hetkiä kun koko pakka tuntuu repeävän käsistä, tulee takapakkeja, omaa laiskuutta ja mukavuudenhalua, koirat tulevat ihan varmasti jossain vaiheessa "kokeilemaan" rajojaan, testaamaan ja yrittämään jos minkälaisia kikkoja ja vedätyksiä. Nyt meillä onneksi on kyky huomata ne keskarit, ja taito puuttua asiaan ajoissa ja paluttaa rauha ja rentous takaisin.

Treenikertoja on jäljellä vielä yksi virallinen; toisen koiran ohittaminen vapaana. Tähän samaan saadaan toivottavasti liitetyksi myös laumasta erottaminen, joka hienosti sinetöisi koko koulutuksen. Näiden jälkeen tulemme ihan varmasti osallistumaan yhteislenkeille. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että haluan jatkossakin tavata säännöllisen epäsäännöllisesti kouluttajaamme, jotta pysyisimme kartalla siitä missä mennään ja ollaanko pysytty edes suunnilleen aisoissa. Ja onpa minulla Armin varalle jo suunnitteilla vähän muutakin juttua, nimittäin leikkikoulua... =D 

Ja jottei elämä vahingossakaan helpotu liiaksi, on tämä samainen oppimäärä (onneksi vähän tiivistettynä) käytävä vielä jossain vaiheessa läpi sijoitusnarttu Rondankin kanssa. Onhan koko porukalla sitten oltava samat säännöt kun se aika koittaa.