Meidän koirien vuoden vaihde sujui paremmin kuin koskaan ennen. Tai no ei verrata Armin ihan ensimmäiseen uuden vuoden viettoon, koska pikkupennut harvemmin reagoivat huonosti.
Kerttu on nyt juhlinut 4 vuoden vaihdetta, ja jokainen niistä on sujunut mallikkaasti. Laittelemme verhot kiinni ja valot päälle, telkkariin äänekästä ohjelmaa ja yritämme itse parhaamme mukaan olla huomaamatta pauketta tai koirien muuttuvia mielialoja. Kerttu ei välitä mennä ulos paukkeen alettua (eikä sen tietysti missään nimessä tarvitsekaan). Muutoin Kertulla oli eilen illalla ihan normi päivä, ja se käyttäytyi kaikin puolin tavallisesti. Mutta Armin kanssa onkin toinen juttu.
Perinteisestihän jokainen uusi vuosi on ollut Armille hieman rankempi kuin edellinen.
Aiempina vuosina Armi on läähättänyt ja vapissut jossain pienessä
pimeässä kolossa. Se on hakeutunut vessan nurkkaan, sohvan taakse, Eliaksen vaunujen alle eteisiin... Tämä uusi vuosi vietettiin eri tavalla!
Armi se köllötteli vieressä sohvalla, ei puuskuttanut eikä
tutissut. Sen verran on levoton oli kyllä että käveli perässä ja halusi olla ihan
kyljessä kiinni, mutta huomattava parannus edellisiin kuuteen vuoteen! Varttia vaille 12 kun ulkona alkoi olla ihan maailmanlopunmeininki, repesi Armilta kuitenkin hermot, se kaivautui peiton alle ja alkoi läähättää. Kuitenkin paukkujen loputtua palautuminen oli suhteellisen nopeaa. Mä olen töissä useampana vuonna vähän naurahdellen ja hymähdellen myynyt noita ThunderShirt-pelkopaitoja asiakkaille... että sopiihan sitä kokeilla, tule sitten kertomaan miten toimi... Nyt sain kuitenkin jostain syystä halun koittaa sitä itsekin, tai siis Armille. Olin tosi skeptinen ja pikkuisen kokeilin paitaa Armin päälle aatonaattona, ja totesin vaan että kai sen voi sille päälle laittaa, kun lähdetään töihin (koirat joutui siis olemaan kaksistaan kotona klo 11-18.30). En olis kyllä voinut uskoa että paita toimi noin hyvin! TS perustuu vähän samaan kuin vauvan kapalointi, tasainen paineen tunne rauhoittaa ja tyynnyttää. Tuo paita pakataan koiran päälle tosi tiukkaan, se on semmoista napakkaa mutta venyvää trikoota. Ääniherkkyyden lisäksi sen pitäisi auttaa vähän kaikissa koiraa jännittävissä tilanteissa, vaikkapa autoillessa, uudessa kodissa, myrskyilmalla... Mä ainakin meinaan kieputtaa Armin tuohon kapaloon ens kesänä heti kun säätiedotus lupaa ukkosta! En kyllä sanoisi että Armi ihan virallisesti pelkäisi ukonilmaa, mutta hieman levottomaksi se kuitenkin muuttuu. Jos joku nyt hymähtelee mulle samalla lailla kun mä oon aiemmin myhäillyt tolle paidalle ja sen käyttäjille, niin sanonpahan vaan että kyllä kannattaa kokeilla! Ihan vaikkapa vaan sen vuoksi, että TS:ssä on 100% tyytyväisyystakuu ja 30pvn täysi rahattakaisin-palautusoikeus.
Kerttu ja Armi toivottaa ihan just sulle, just sellaista sun näköistä, ja sun tarpeisiin sopivaa vuotta 2014! Turvallista ja terveellistä nyt ainakin!
No nyt on koko kolmikon arvostelut mun hyppysissä niin pääsen kirjoittamaan meidän messarireissusta.
Mehän lähdettiin Armin kanssa kehään sillä asenteella että nyt uusitaan tuo 4 vuotta sitten saatu PMV-09 titteli. Ja jos ei uusita niin sitten pojasta polvi paranee, eli jompi kumpi junnuista tulee Voittajana kotiin... No ei vaineskaan lähdetty! Me lähdettiin sinne tapaamaan tuttuja ja pyörähtämään kehässä edes jonkinmoisen arvostelun verran. Ja itseasiassa meni ihan loistavasti, saatiin todella hienot ja rehelliset arvostelut: Tanskalaisen Ulf Bråthenin mukaan Erinomaisella Armilla on Erittäin Hyvät pojat!
Pihapolun Eemil "EDI"
JUN EH3
"Good size. Good skull. Could be little more filled out in the nose. Good neck. Could have bit more forechest. Correct length in the body. Falling a little bit too much in the group. Normal angulated behind. Good coat and color. Moves bit overbuild. Needs more ringtreining."
Vapaasti suomennettuna kutakuinkin näin:
"Hyvän kokoinen. Hyvä kallo. Kuono voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvä kaula. Voisi olla hieman enemmön eturintaa. Hyvä rungonmitta. Hieman laskeva lantio. Normaalit takakulmaukset. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu hieman takakorkeasti. Tarvitsee lisää kehäkokemusta"
Hirveän hienosti Edi ainakin seistäpönötti kehässä!
kuva Emmi Keränen
Heti seuraavana oli Murren vuoro Pihapolun Eerik "MURRE" JUN EH4 "15 months old male of good size. Enough built body for the age.
Nice head. Could have little bit more forechest. Good neck. Good back
and loin. Enough angulated behind. Good coat and colors. Moves well up and down, moves little bit overbuilt. Nice temperament."
Ja tämän vapaa käännös:
"15
kuukautta vanha hyvänkokoinen uros. Riittävästi rakentunut runko
ikäisekseen. Kaunis pää. Saisi olla hieman enemmän eturintaa. Hyvä
niska. Hyvä selkä ja lantio. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä turkki
ja väritys. Liikkuu hyvin ylös ja alas, hieman takakorkeasti. Mukava
luonne."
Ja vallan hienosti kehässä seisoi myös Murre
kuva Emmi Keränen
Viimeisenä meikäläisistä kehässä tepasteli Armi
Villiniinyn Adalmiina "ARMI" VAL ERI SA
"6,5 years old, well filled out in body, beautiful head, could have
better earcarriage. Correct neck, good forechest. Correct back and loin.
Well angulated behind. Good coat and color. Good temperament. Typical
mover."
"6,5-vuotias, hyvin kehittynyt runko, kaunis pää, voisi kantaa korvansa paremmin. Oikeanlainen kaula, hyvä eturinta. Oikea selkä ja lanne. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä turkki ja väri. Hyvä luonne. Tyypilliset liikkeet."
Armi edusti hienosti valioluokassa kaikista vanhimpana koirana. Kyllähän siinä jo himpun verran alkaa ikä näkyä, ja ymmärrän oikein hyvin että nuoret koirat näyttääkin timmimmälle ja siten siis paremmalle. Ihan vähän tuollainen kuivahkon oloinen alkaa Armi jo olla. Se oli muutenkin niin kovin varhaiskypsä (mun mielestä parhammillaan 2-3 vuotiaana) joten kaipa sitten se rupsahtaminenkin käy nopeammin... :)
kuva Emmi Keränen
Sen lisäksi että Armista näkyy ikä, näkyy tässä seuraavassa kuvassa myös nöyryys ja kuuliasuus, ja ehkä vähän väsymyskin. Meillä oli pitkä päivä, ja vaikka Armi onkin kokenut näyttelyssä kävijä, on messarin hulina pitkine matkoineen aina uuvuttavaa.
kuva Linda Salomaa
Kiitos Ninalle ja Hannalle että olitte poikien kanssa mukana! Ja Emmille ja Lindalle kuvista. Mulle jäi koko päivästä ihan mahtavan hyvä fiilis pitkäksi aikaa. Oli tosi kiva tavata sekä uusia että jo tuttuja pihisihmisiä ja vaihtaa kuulumisia. Musta oli myös liikuttavaa huomata miten ihmiset olivat huolissaan Rondasta, lähettivät terkkuja ja pikaisia paranemisia... Muutama kävi kiittämässä tyttöjen koulutus/kasvatus blogipostauksista... Ei voi todeta muuta kun että pihikset ja pihistyypit on ihania!
Hui kamala, mitä on tapahtunut? Ronda ja Sanna olivat olleet tekemässä iltatallia ja ottamassa poneja sisälle, kun osa poneista oli vauhkoontunut kovassa myrskyssä. Ronda oli jäänyt ponien jalkoihin tallottavaksi, eikä ihan tarkkaan tiedety että miten pahasti oli käynyt, pikkuisia naarmuja näkyi siellä täällä ja mahassa oli isompi vekki; noin viisisenttinen palkeenkieli joka alkuun näytti pintaviillolta sekin, mutta tarkemmin tutkiessa oli sentin matkalta sen verran syvä että siitä näkyi mahan sisälle asti. Mutta kyllähän sen tietää kuka jää kakkoseksi kun 500kg ja 5,5kg joutuu törmäyskurssille. Koira oli ilmeisen shokissa koska ei edes kiljunut, eikä siitä juurikaan vuotanut edes verta. Juoksi talliin omalle paikalleen lampaantaljalle ja tapitteli sieltä silmät päässä seisoen.
Lähdin heti puhelun päätyttyä Rondan luo ja siitä lähdimme Paulin (Rondan isäntä) kanssa viemään potilasta päivystävälle eläinlääkärille, joka sattui siis olemaan melkein tunnin ajomatkan päässä. Ronda oli hipihiljaa takatilassa häkissä, mutta päätettiin että ei pysähdytä matkalla tarkastamaan että miten siellä voidaan, vaan mahdollisimman nopeasti yritetään saada koira hoitoon. Kyllä tuossa matkan aikana ehti käydä mielessä vaikka mitä diagnooseja ja kauhukuvia... Pari minuuttia ennen lääkärin vastaanottoa alkoi mulla kamala vapina ja pintahengitys.
Lääkäri tutki heti Rondan päällisin puolin ja sanoi perusasioiden olevan kunnossa. Hengitys- ja sydänäänet normaalit, ikenet punaiset, ei arista oikeastaan mistään. Eli ei kylkiluita poikki, ei ilmarintaa, ei suurta sisäistä verenvuotoa eikä sisäelinvammoja. Koska Rondalla on juoksu, ja peräpuolesta tietystikin tipahteli verta, ei virtsarakon repeämään voitu sulkea pois, ja tuollaisessa tällissä se on hyvinkin mahdollinen tapaturma. Tällä päivystävällä lääkärillä ei ollut vastaanotolla ultraa eikä röntgeniä, ainoastaan lääkkeitä ja side- ja ompelutarvikkeita, joten tarkemmat tutkimukset jäivät aika vähälle sinä yönä. Ronda kuitenkin rauhoitettiin ja haavat vatsan alla ommeltiin kiinni. Vuorotellen avustettiin lääkäriä Paulin kanssa, ja vuorotellen käytiin vähän pihalla puhaltelemassa ja hengittelemässä syvään kylmää, raikasta ja myrskyistä pakkasilmaa... Tikkejä tuli kahteen kerrokseen, ensin piti ommella vatsakalvo (jos nyt oikein ymmärsin) kiinni ja sitten päällisnahka siihenpäälle. Niskaan piikit kipulääkettä, kortisonia ja antibioottia, sekä pari desiä nesteytystä. Kehotus käydä seuraavana aamuna jossain klinikalla kuvauksissa että sisäisiä vammoja tai tihkuvuotoa ei ole. Herätyspiikki ja matkalle kotiinpäin. Siinä vaiheessa tuli toinen vapina, kun jännitys laukesi...
Yön Ronda vietti häkissä vilttiin käärittynä kauluri päässä ja ohjeiksi saatiin vielä tarkkailla hengitystä ja ikenien väriä, aamulla sai varovasti mennä pissille ja sekin hihnassa ja pissi piti tarkistaa että onko verta mukana. Tarkastuskäynti ja ultraääni Univetiin saatiin heti aamu yhdeksältä ja tunnin päästä sainkin hyviä uutisia Sannalta, mitään vakavampaa ei ole käynyt, vatsassa ei ole mitään rikki sisäpuolella, kylkiluut (ja kaikki muutkin luut) on ehjät, haava on siisti, nestettä ei ole kertynyt, sisäistä verenvuotoa ei ole, virtsarakko on ehjä, samoin kohtu. Pieniä naarmuja tosiaan on siellä täällä; päässä, kintereissä, hännässä on ihan kunnon lovi (siitä saatiin varmuuden vuoksi tapaturmatodistus), ja toinen kylki on hieman turvoksissa. Antibioottia ja kipulääkettä, ja tikkien poisto vajaan kahden viikon päästä. Aika näyttää että kasvaako tuonne haavakohtiin arpikudosta tai kiinnikkeitä, ja ovatko ne mahdollisesti este jalostuskäytölle, mutta tällä hetkellä ennuste on hyvä, oikeastaan paras mahdollinen. Kun miettii että mitä kaikkea olisi voinut tuossa yhteentörmäyksessä tapahtua...
Sen verran haluan sanoa että Ronda on alusta asti opetettu tosi hyvin talli- ja hevoshommiin. Se kunnioittaa poneja, ei juoksentele tarhoissa eikä mene karsinoihin. Pitää kohteliasta etäisyyttä poneihin ja on varovainen. On siis ihan mysteeri että miten tämä kaikki pääsi käymään. Tapaturma on varmaankin monen onnettoman sattuman yhteissumma, myrsky tosiaan sai ponit pillastumaan ja säntäilemään miten sattuu, ja Rondalta varmaankin katosi suuntavaisto siinä samalla. Suurimmat haavat on myös hieman erikoisessa paikassa, nivusissa. Eli tästä olen päätellyt että Ronda on joko alistunut poneille ja heittäytynyt seljälleen niiden eteen, tai sitten kaatunut siinä rytäkässä ja sitä kautta saanut kaviosta vatsaansa.
Täytynee varmaan toimittaa Rondalle joululahja hieman etuajassa. Ronda on toivonut pukilta jotakin kivaa aktivointilelua talvi-iltojen ratoksi, ja just nyt toive tulee enemmän kuin tarpeeseen. Univetin lääkäri määräsi Rondalle häkkilepoa kahdeksi viikoksi, pieniä ja rauhallisia pissilenkkejä hihnassa eikä yhtään riehumista. Helpommin sanottu kuin totetutettu tuollainen pakkolepo, varsinkin kun perheessä asuu mm. 4 lasta, toinen (iso) koira, 3 kissaa (jotka on Rondan ihan parhaita riehukavereita)... No, kaksi viikkoa on toisaalta niin mahdottoman lyhyt aika, että kyllä se ihan varmasti onnistuu huilailla. PMV-näyttelyhän meiltä nyt jää väliin, mutta siitäkään en kyllä ala murehtimaan, pääasia on nyt että rakas pikku-Rontti on kunnossa! On sillä koiralla kyllä taitavat suojelusenkelit!
Pääsiskö täältä jo pois, kysyy Ronda Univetin tutkimusten jälkeen
Sunnuntaina oli Lahden KV näyttely ja mulla olikin ihan hurjan jännä päivä. Ensimmäistä kertaa meikäläisiä oli näyttelyssä 4 koiraa, kaikki siis omia kasvatteja ja vieläpä kahdesta eri yhdistelmästä. Ja sehän tarkoittaa siis kasvattajaryhmää!! Olin kuullut että tanskalainen tuomari Carsten Birk on tarkka ja tiukka ja ihan oikeasti ymmärtää pihakoirien päälle. Manasinkin koko menomatkan että katotaan vaan, joku koirista saa Hoon ja mulla jää kasvattajaluokka saamatta...
No, tyypit esiintyivät kuitenkin ihan mallikkaasti :)
Pihapolun Eemil "EDI"
JUN EH1
Good size, too big head, well carryed ears, dark eyes, could be shorter in muzzle, good bite. I'd prefer less elegant neck. Good topline, well developed ribcage, typical angulation. Good colour and coat, free movement, nice character.
***
Hyvän kokoinen, liian suuri pää, hyvin kannetut korvat, tummat silmät, saisi olla lyhyempi kuono, hyvä purenta. Arvostaisin vähemmän eleganttia kaulaa. Hyvä ylälinja, hyvin kehittynyt rintakehä, tyypilliset kulmaukset. Hyvä turkki ja väri, vapaat liikkeet, kiva luonne.
(kuva Emmi Keränen)
Pihapolun Eerik "MURRE"
JUN EH2 Good size. I´d like more depth of body for age, excellent shaped head,
very nice expression, excellent bite, well carried ears, could have
stronger neck. Good topline, good bone & feet, excellent colour&
markings, free movement, excellent temperament.
***
Hyvän kokoinen. Saisi olla ikään nähden enemmän syvyyttä rungossa, erinomainen pää, erittäin hyvä ilme, erinomainen purenta, hyvin kannetut korvat, voisi olla vahvempi kaula. Hyvä yläkinja, hyvä luusto ja jalat. Erinomainen väri ja merkit, vapaat liikkeet, erinomainen luonne.
(kuva Emmi Keränen)
On nuo veljekset vaan niin hienoja. Ja hassua on että ne on vuorotellen toinen toistaan parempia. Kuukausi sitten Murre oli ihan selkeästi muhkumpi, nyt taas Edi on puntannut ja saanut lisää muotoja. Ihan hurjan hyvät arvostelut molemmilla!
Aatos oli valioluokan ainoa uros, ja jostain syystä siitä ei ole yhtään kuvaa... Mutta arvostelu tälläkin miekkosella on hyvä, tai siis erinomainen!
Pihapolun Aatos "AATOS"
VAL ERI1 Good size, needs more substance in body & spring of ribs. Good
expression, well carried ears, good bite, could have shorter muzzle,
well carried tail, typical angulation. Sligtly long coat. Nice color,
free movement, nice character.
***
Hyvän kokoinen, tarvitsee lisää täytettä runkoon ja rintakehä saisi olla pyöreämpi. Hyvä ilme, hyvin kannetut korvat, hyvä purenta, saisi olla lyhyempi kuono. Hyvin kannettu häntä, tyypilliset kulmaukset. Hieman pitkähkö turkki. Hyvän värinen, vapaat liikkeet, kiva luonne.
Öhöm... Aatoksesta ei ole kyllä ikinä sanottu että se tarvitsisi lisää massaa... :) No mutta, toisaalta tämä on varmaankin sen viimeinen näyttely, joten on muutenkin tärkeämpää olla "terveellisessä kunnossa" kuin näyttävässä näyttelykunnossa. Kilo lisää ja substanssia olisi sopivasti, mutta näin on silti parempi! On muuten ihan älyttömän haastavaa suomentaa noita arvosteluja... Tiedän siis ihan tasan tarkkaa mitä tuo Aatoksen eka lause tarkoittaa, mutta se on tosi vaikeaa sanoa järkevällä ja asiallisella tavalla suomeksi. Kuulostaisi ihan hassulle sanoa että pitäisi olla muhkumpi, ja kaarevammat kyljet... =D
No sitten poikien jälkeen oli Rondan vuoro:
Pihapolun Estelle "RONDA"
JUN ERI1 Good size, enough volymed body for age, nice expression. Well carried ears, excellent muzzle, good bite. Nice topline, enough bone, good angulation. Good colour and coat. Good movement and character.
***
Hyvän kokoinen, riittävän vankka runko ikään nähden, hyvä ilme. Hyvin kannetut korvat, erinomainen kuono, hyvä purenta. Hyvä ylälinja, riittävä luusto, hyvät kulmaukset. Hyvä väri ja turkki. Hyvät liikkeet ja luonne.
(kuva Emmi Keränen)
Kaiken lisäksi Ronda sai vielä Royal Caninin jakaman epävirallisen ROP junior -tittelin. Ihan huippua! Ja tuomari sanoi virallisen arvostelun jälkeen että erittäin lupaava ikäisekseen, odotappa vaan että koira on 3-vuotias... :) Ja ihan viimeiseksi naurahti " She is so funny" =D Mulla on Rondan suhteen joku ihme ruma-ankanpoikanen-kompleksi... Tai siis ajattelen aina sen olevan liian pieni. Mittasuhteethan sillä on ihan älyttömän hyvät, ja se on kaikinpuolin tosi tasapainoinen kokonaisuus. Täytyy vissiin ihan oikeasti alkaa uskoa että siinä on ainesta vaikka mihin, kunhan vielä pari vuotta kehittyy!
No, koska jokainen kakara sai joko ERIn tai EHn, pääsimme siis loppuviimeeksi esittämään vielä kasvattajaryhmän. Tällä kertaa meillä ei ollut kilpakumppaneita, joten saimme automaattisesti ykköspalkinnon, mutta ihan yhtä arvokas tämä on silti!
Kennel Pihapolun ROP-kasvattaja 2 combinations, nice expressions, nice eyes, good toplines. The group is not harmonic in substance. Nice colour and coat. Excellent character. *** 2 yhdistelmää. Hyvät yleisilmeet, hyvät silmät, hyvät ylälinjat. Ryhmä ei ole harmooninen (taas tää sana jota en ihan oikeesti osaa sanoa suomeksi)... Hyvät värit ja turkit. Erinomaiset luonteet.
Jep, on aika selvää että tämä ryhmä-rämä ei ole kovin harmoonisen näköinen noin niin kuin rungon massavuuden suhteen... :) Kaksi keskenkasvuista junnu-urosta kaikkine pitkine raajoineen ja muine ulokkeineen (kuonoineen ja kauloineen), yksi keskenkasvuinen lilliputtinarttu, ja yksi ex-muhku 3-vuotias kohta puoliin kasvuaan lopetteleva massey-ferguson-uros. Mutta parempaankaan en tällä kertaa pystynyt... :) Musta tuo meidän rivistö oli lähinnä koominen ja hilpeyttä herättävä, mutta silti olen ihan hullun ylpee siitä!
Sunnuntaina oli niin ihana ilma että lähdettiin koirien ja Eliaksen kanssa kunnon metsälenkille. Aina kun lapselta kysytään että mitä tehtäis, se vastaa: Hauvat mettää!
Perusjuttuja: Armilla keppi, Kerttu juoksentelee
Tosin, nyt viimeaikoina meidän metsälenkitkin ovat olleet aiempaa hillitympiä. Koirat ei enää juokse ihan päättömästi miten sattuu, vaan ottavat irtiolonkin rauhallisemmin. Ovat koko ajan kuulolla vähintäänkin toisella korvalla, ja tulevat luokse kutsuttaessa. Jopa Armi, jopa keppien kanssa. Aiemminhan Armia oli lähes mahdoton saada lenkin päätteeksi kiinni, se piti huijata lähelle toisen kepin kanssa, mutta nykyään se tulee luokse kuuliaisesti ja rauhallisesti keppi suussa, tai parhaassa tapauksessa jättää kepin sikseen ja tulee ihan muuten vaan.
Taas yksi tällainen kuvaa :)
On se vaan hyvä että kamerassa on sarjalaukaisin. Tai siis sporttitoiminto. Tai what ever. Semmoinen kuitenkin että voi pitää laukaisinta koko ajan pohjassa ja kamera räpsää kuvia taukoamatta. Hyvällä onnella saattaa saada ihan loistavia otoksia :)
Haukkaan!
Jäiköhän mulla jotain hampaankoloon...
... ja kitalakeenkin myös
...kielessäkin on tikkuja
yäk!
Pthyi!
Mä olen aina ollut sitä mieltä että Armi ei välttämättä ole se kaikista feminiinisin pihakoiranarttu... :) Varsinkin tuossa kolmannessa kuvassa, jossa se irvistää oikein kunnolla koko naama kurtussa, Armi näyttää ihan jätkältä!
Kerttukin on tosiaan pikkuhiljaa alkanut kiinnostua kepeistä.
Ihan sama alkuasento kuin Armillakin
Nauttii oikein silmät ummessa :)
Juokseminen on kuitenkin edelleen Kertulle SE JUTTU! Se juoksentelee mielellään ihan itsekseen, mutta nyt myös vähitellen esim. patukan perässä. Mä en tiedä huomaako muut, mutta mun mielestä meidän koirat näyttää uusissa (tänä kesänä) otetuissa kuvissa rennommilta kuin aiemmissa kuvissa. Vaikka joissakin kuvissa on kova meno ja vauhti, on yleisolemus kuitenkin rauhallisempi. Itse olen oikein vartavasten verrannut vanhoja kuvia uusiin, ja ainakin omasta mielestäni löydän selviä eroja... Ilmeetkin on pehmeämpiä <3
Kerttu iki-iloinen
Nenä vie koiraa
Löysin jokunen aika sitten facebookista ihan paikkaansapitävän jutun, tuli heti se taas mieleen kun kävimme nauttimasta olostamme ihan tuossa lähimetsässä (jonne muuten on maksimissaan 300m matka):
On kyllä harvinaisen totta!
Mulla oli ainakin tuon sunnuntaisen metsäreissun jälkeen erittäin rentoutunut ja hyvä olo. Samaa olin lukevinani sekä koirista, että pojasta.
Mun ihanat lapsoset
Touko oli muuten ollut ihan samoissa hommissa viikonloppuna. Otin pari luvallista kuvakaappausta Katjalta.
Ihana, kaunis, satumainen metsä ja ihana, komea, satumainen koira!
Täällä on tilaa pienen koiran juosta ja nauttia!
Törky-Touko :)
Voi hyvät ystävät, menkää syksyiseen metsään ja nauttikaa täysin rinnoin ja nenin!
Jokunen aika sitten päästiin tyttöjen kanssa opettelemaan leikkimistä. Oikealla tavalla leikkimistä.
Armihan on pienestä pitäen ollut kova leikkimään, se syttyy helposti eikä osaa lopettaa. Varsinkin pallot ovat sen heikko kohta. Tennispalloa voisi heitellä tunnin, pari, kolmekin. Ärsyttävää on se, että Armi tuo pallon puolen metrin päähän, räksyttää taukoamatta, ja nappaa pallon (ja sormet) just kun oot ite ottamassa palloa maasta. On myös ihan turha yrittää ottaa Armia kiinni / saada pois pihalta silloin kun leikki on sen mielestä kesken. Tämä hankaloittaa ihan jo arki elämää aika paljon. Kerttu taas ei juurikaan leiki. Armille palloa heitellessä se kyllä juoksee mieluusti vierellä, mutta ei koskaan ota palloa tms. suuhun vaikka ehtisikin paikalle ensin. Vetoleikkejä Kerttu ei leiki ollenkaan, joskus saattaa vähän piippailla ja suolistella pehmoleluja, mutta hyvin hillitysti silloinkin.
Tavoitteena meillä on siis opettaa Armi leikkimään oikein, ja opettaa Kerttu leikkimään noin ylipäätään... =D
Homeetan leikkikouluun meillä oli varattuna kaksi patukkaa, road killeri ja tennispallonaru. Jostain syystä roadkiller ei sytyttänytkään kumpaakaan koirista, joten Armille tehtiin ensin viehe narupallosta.
Pikkukoirien viehe koostuu n. 30cm muoviputkesta jonka keskelle on solmittu 150-200cm pitkä vahva naru. Narun päähän kiinnitetään viehelelu. Armin tapauksessa narutennispallo. Pallon naru vaan tuli purtua vähän liian äkkiä poikki, joten pistimme pallon sukkaan ja sidoimme sen vieheen naruun.
Vieheleikin tarkoituksena on tarjota koiralle lajityypillisen käytöksen mahtavimpia ja hurjimpia osioita; saalistusta ja taistelua. Vieheleikillä ne voidaan tarjota koiralle turvallisesti ja hallitusti. Viehe on siis koko ajan ohjaajalla, ja samoin leikin hallinta ja sen eteneminen. Kun tätä verrataan vaikkapa pallon heittelyyn, on ohjaajan etu selvä; heti kun lelu irtoaa ohjaajasta, on valta koiralla, eikä koira ole enää leikittäjällä hallinassa. Vieheleikin tavoitteena on purkaa energiaa ja tyydyttää koira sekä henkisesti että fyysisesti. Koira oppii luopumaan saalisärsykkeistä, sen vireystilaa voidaan tarpeen mukaan joko nostaa tai laskea. Vieheleikki tarjoaa koiralle mahdollisuuden viedä koko saalistusketju alusta loppuun asti, jolloin saalistus ns. "ei jää päälle". Koira opetetaan syttymään ja luopumaan. Ja vaikka sana "laatuaikaa" onkin ehkä hieman ärsyttävä sana, niin tämä on juuri sitä. Laatuaikaa koiran ja ohjaajan kesken.
Koska vieheleikki on fyysisesti rankkaa, täytyy aina ensin lämmitellä lihakset. Kävelimme ja spurttailimme Armin kanssa hetken kouluttajan pihalla ennen aloitusta. Kun Armi oli valmis, alkoi kouluttaja leikittää Armia (koska itse en ollut koskaan edes nähnyt ko. leikkiä en tietenkään osannut, vaan sain katsella vierestä). Aluksi sanottiin "Treenataan", ja kun viehe alkoi liikkua, hihkaistiin "KII!" Koiraa kehuttiin koko ajan hienosta saalistuksesta ja sen annettiin voittaa, ja KII!tä toistettiin aina kun viehe oli irti suusta.
Viehe liikkuu samalla tavalla kuin saaliseläin. Se ei siis juokse koiran suuhun, vaan pakenee nytkähdellen ja pysähdellen. Koiralle kaikista palkitsevin hetki on juuri ennen iskua, ei siis jahtaaminen tai puru, vaan se hetki kun koira tietää ihan kohta onnistuvansa iskussa. Kun Armi iski sukkapalloon, sen kanssa taisteltiin niin kauan kuin sen vaan jaksoi retuuttaa. Armi teki kunnon työtä, se veti, riehui, tapporavisteli, murisi ja ärisi. Välillä viehe kerättiin ihan lähelle ja taisteltiin oikein kunnolla, sitten naru löysättiin ja koira siis sai voittaa. Kun ote hiemankin lipesi, viehe irtosi ja lähti uudelleen karkuun. Välillä Armi sai saalistaa ja juosta lelun perässä pitkäänkin ennen kuin sen annettin napata se suuhunsa. Sitten taas taistelua, irrotus, saalistus ja taistelu. Hyvin äkkiä tuo fiksu pikkupihis tajusi, että kun päästää itse irti, saa saalistaa uudelleen. Mukaan otettiin myös vieheen kuoleminen; kun Armi alkoi rauhoittua, viehe sen suussa ei enää rimpuillut vastaan, vaan kouluttaja huokaisi syvään ja pitkään, ja saalis "kuoli". Ja Armi tiputti sen suustaan ihan ilman käskyä. Tässä kulminoituu mun mielestä vieheleikin paras idea, oma-aloitteinen luopuminen. Ja se että leikki ei lopu luopumiseen, vaan luopuminen on palkitsevaa. Juuri tämän ongelman kanssa olemme Armin kanssa sata kertaa vuodessa menettäneet hermomme... Leikkiä jatkettiin Armin kanssa totaaliseen kyllästymiseen asti. Vaikka viehe liikkui oikein viekoittelevasti Armin edessä, oli sen saalistushalu täysin tyydytetty. Aikaa tähän koko hommaan taisi kulua maksimissaan puolisen tuntia. Välillä pidimme pieniä taukoja, Armi kävi pari kertaa juomassa ja vähän hölkällä. Jokainen sessio oli edellistä lyhyempi; Armi luopui ja tyydyttyi kerta kerralta nopeammin. Ihan huippua! Mäkin kokeilin liikuttaa viehettä pikkuisen, mutta se tuntui jotenkin kömpelölle ja vieraalle käteen, en osannut olla yhtä viekoitteleva, enkä ajastaa oikein. Täytyykin siis mennä jonnekin pellolle ensin ihan kahdestaan pelkän vieheen kanssa harkoittelemaan ilman koiraa.
Youtubesta löysin yhden videon vieheleikistä, ensin kouluttajamme palkkaa pumia agiradan päätteeksi, ja vajaan minuutin kohdalla Pirkko-bullia leikitetään oikein kunnolla.
Mä olin aika epäileväinen Kertun suhteen, ja olinkin oikeassa. Se ei syttynyt tähän hommaan ollenkaan. Kertun leikkimättömyys on iskostunut siihen niin syvälle, että tarvitaan paljon aikaa, houkuttelua, yllyttämistä, toistoja, vapautumista, riemua ja hassuttelua että Kerttu avaisi lukkonsa ja vapautuisi leikkimään ohjatusti. Kertun leikkimättömyyteen on pari "teoriaa", jos näin nyt voidaan sanoa. Ensinnäkin sillä on luonnostaan pienempi saalistusvietti kuin Armilla. Luonnetestissähän Armi sai taisteluhalusta +1, mutta kouluttajamme sai aika nopsaan kiihdytettyä sen reilusti +kakkoseen. Toisekseen, Kerttu kunnioittaa Armia niin kamalan paljon, että se ei vaan tohdi leikkiä sen nähden tai sen kanssa yhtä aikaa. Tästä johtuu esim. just se että Kerttu ei nappaa palloa vaikka sen nopeutensa puolesta saisikin ennen Armia. Ja kolmanneksi, koska Armin kanssa on tullut leikittyä niin paljon ja rajustikin, on Kerttu vaan todennut että tuo juttu on Armin ja ihmisten juttu, eikä ole kokenutkaan tarvetta osallistua leikkeihin. Nyt pitäisi jotenkin onnistua vapauttamaan Kerttu kaikista estoistaan ja saada se irroittelemaan oikein kunnolla ja nauttimaan lihasten ja leukojen käytöstä.
Kertun kanssa saatiin kuitenkin tehtyä pikkuisen jotakin. Hommaa rakennettiin sen kanssa ihan nollasta; nakkien nakkelusta :) Kouluttaja heitteli Kertulle nakkeja agiesteiden vierellä, ja varsinkin putken. Oli lähinnä tarkoitus saada Kerttu kiinnostumaan palkasta. Joka toinen herkku meni maahan ja joka toinen putkeen, ja lopulta Kerttukin meni putkeen. Ehkä viidenkymmenen toiston jälkeen Kerttu meni oma-aloitteisesti putkeen ja sai nakin tullessaan toisesta päästä ulos. Saattaa kuulostaa mitättömän pienelle, mutta se oli ensimmäinen erävoitto. Sitten nakinpaloja laitettiin sukan päälle, sitten sukan sisälle, ja sitten pikkuhiljaa nakkisukkaviehe vedettiin liikkeelle. Ihan pikkuisen Kerttu tällaiselle vieheelle syttyi, mutta tässäkin tilanteessa mieluummin juoksi kouluttajan vierellä kuin vieheen perässä. Ihan hassu Kerttu :) Mulla on kuitenkin kova tahto saada Kerttukin kiinnostumaan tällaisista leikeistä!
Periaatteessa meidän leikkikoulun piti loppua tähän, koska kouluttajalle oli tulossa toinen asiakas. Saimme kuitenkin tilaisuuden osallistua koulutukseen, Armista tuli häiriökoira russelille ja pääsimme tekemään häätöä. Häädön jälkeen saimme vielä vähän lisää leikkikoulutusta; kahden patukan saalistusta ja purua.
Kahden patukan leikki (tai ylipäätään kahden samanlaisen lelun leikki) perustuu samaan saalisviettiin kuin vieheleikkikin. Tässäkin koira saa saalistaa ja voittaa, se oppii luopumaan ja energiaa saadaan purettua mielekkäällä tavalla. Salme Mujunen on kirjoittanut leikistä erittäin tarkan selonteon: Saalisviettiä hyödyntävä leikki on koiralle mieluinen palkinto.
Lyhyesti sanottuna ensin heitetään yksi patukka, kun koira nappaa sen ja on tuomassa takaisin, kiinnitetään koiran huomio ohjaajalla olevaan toiseen patukkaan ja se heitetään koiran menosuuntaan päin. Uudestaan ja uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Edestakaisin. Leikin voi lopettaa yhteen kunnon puruun ja tapporavisteluun, ja siitä luopumiseen, tai sitten viedä vielä vähän pidemmälle kuten me tehtiin, raivokkaaseen edestakas puruttamiseen ja kyllästymisen ja tyydytyksen kautta luopumiseen.
Tässä kuitenkin meidän leikkihetki: Aloitettiin taas sanalla "treenataan", sen tarkoituksena siis herätellä koira. Patukat esiteltiin Armille ja vähän kiusoiteltiin, sitten heitto, ja "KII!". Mä olin ihan varma että Armi alkaa juosta patukan kanssa ihan omaa rallia, mutta hämmästys olikin suuri kun kouluttajan näyttäessä uutta patukkaa Armi juoksi patukka suussa meidän luo, pudotti patukan ja lähti uuden perään. Mielessä kävi myös se että Armi yrittäisi napata molemmat patukat suuhunsa yhtä aikaa ja lähteä lällätellen tiehensä. Tai että vähintäänkin se alkaisi tavanomaisen räksytyksen ja komentamisen. Ei mitään näistä. Armi leikki just silleen niinkuin kouluttaja halusi sen leikkivän. Hieno tyttö! Useamman toiston jälkeen Armille annettiin kunnon puru patukasta eikä uutta patukkaa enää heitetty, vaan kouluttaja kävi polvilleen maahan ja taisteli Armin kanssa kaksin käsin patukasta. Armin annettiin voittaa niin että patukka irtosi kouluttajan käsistä kokonaan ja sillä aikaa napattiin käsiin uusi patukka. Armi pudotti välittömästi suussaan olevan patukan ja nappasi kiinni toisesta. Taas ihan lyhyt taistelu, voitto ja patukan vaihto. Tätä jatkettiin jonkin aikaa, ja sitten patukka "kuoli" pitkän henkäyksen myötä. Armi päästi patukasta irti vaikka se oli vielä kouluttajalla kädessä. Luopumisesta seurasi mahtava palkinto; pari eestaas lentävävää patukkaa ja sitten taas sarja puruja. Tämän leikin minäkin opin melko nopeasti, ihan alkuun en meinannut muistaa että Armin pitää ensin voittaa ja sitten vasta vaihtaa patukkaa, mutta aika äkkiä opin oikean tekniikan ja ajoituksen. Kokeilin myön patukan kuolettamista, ja Armi luopui hienosti minullekin. Tätä Armi jaksoi maksimissaan vartin, ja leikin jälkeen oli kyllä niin täydellisen tyydytetty että enpä muista sitä juuri koskaan nähneeni niin onnellisena, kaikkensa antaneena ja rentoutuneena. Leikki lopetettiin rauhoittamalla, ottamalla pannasta kiinni, pitkillä silityksillä ja sanomalla "loppu". Ihan viimeiseksi kävelytettiin vielä vähäsen, mulla roikkui ja heilui patukat käsistä ja Armi käveli vierellä eikä sillä ollut minkäänlaista kiinnostusta niihin. "Ennenvanhaan" lelut olisi pitänyt huijata pois ja koira olisi räksyttänyt ja hyppinyt mun ympärillä äärimmäisen kiihtyneenä vielä vartin päästäkin...
Mulle on avautunut ihan uusi maailma, varsinkin Armin kanssa. Nyt kun olen nähnyt ja saanut kokea miten palkitsevaa leikki voi olla meille molemmille, miten energia (ja mahdollinen stressi) saadaan purettua, miten koira nauttii, ja itsekin tulee heittäydyttä ihan täysillä mukaan, niin en kyllä enää haluakaan palata entiseen stressaavaan ja kiihdyttävään leikkityyliin. Koira on ihan äärettömän tyytyväinen ja onnellinen, ja terveellä tavalla sekä henkisesti että fyysisesti väsytetty. Kouluttaja sanoikin tällaisten leikkimistapojen
tuottavan valtavan määrän endorfiineja ja palvelevan rottakoiran
mielihaluja. Ihan kun kävis itse vetämässä mahtavat sali- tms. treenit.
Kun nyt vielä saisi Kertun sen verran vapautumaan että saisin nauttia myös sen kanssa samalla tavalla. Tekisi Kertulle e r i t t ä i n hyvää! Ja meidän suhteelle. Kerran olen itsekseni käynyt Kertun kanssa patukoimassa, eestaas-leikistä se syttyi ihan kivasti, mutta puruista ei vielä ollenkaan. Muutaman kerran sain Kertun tuomaan patukkaa mullepäin ja säntäämään uuden patukan perään, ja pari hienoa itsenäistä tapporavisteluakin se teki. Mutta heti kun otan patukan käteeni ja yritän puruttaa, se luopuu. Eli lisää itsevarmuutta ja vapautumista tarvitaan. Mutta tämä on kuitenkin jo hieno alku, oikeastaan ollaan päästy jo tosi pitkälle. (tuntuu vaan niin pienelle, kun Armin kanssa ollaan vähän toisissa sfääreissä...)
Pihakoirien erikoisnäyttelyyn Heinolassa osallistui meikäläisistä Lahden poijjaat Aatos ja Murre. Pihakoiria oli ilmoitettu erkkariin Rune Fagerströmin arvosteltavaksi 18 kpl ja jännäsin puoli aamua että miten meidän poikien oikein käykään. No hienostihan niille kävi!
Aatos
VAL ERI 2 3v. Erinomainen koko. Antaa melko neliömäisen vaikutelman, mutta
erinomainen vahvuus kauttaaltaan. Hyvä sukupuolileima. Hyvät pään
mittasuhteet. Turhan pyöreä kallo. Voimakas otsapenger. Hyvin asettuneet
korvat. Vahva kuono-osa. Hyvät silmät. Sopiva kaula. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Hyvä rinnan syvyys. Lyhyt
lantio. Hyvä luusto. Hyvät käpälät. Erinomainen karva. Tulisi liikkua
paremmalla askelpituudella. Hyvä häntä.
Aatos ei tällä kertaa saanut SA:ta, mutta oikein hienon arvostelun kyllä. Ja Murrepa sitten taas yllätti kaikki ja pärjäsi ihan yli odotusten!
Murre
JUN ERI 1 SA PU1 SERT VSP
13kk. Erinomainen koko. Oikeat
rungon mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Oikea kallon leveys. Sopiva
otsapenger. Hyvät silmät. Hyvät korvat. Kaunis ilme. Hyvä kaula.
Riittävä eturinta. Rungon syvyys on hyvä, mutta kylkien tulee vielä
pyöristyä. Hyvä ylälinja. Sopivat takakulmaukset. Hyvä lantio. Hyvä väri
ja karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. Hyvin esitetty.
Murrelainen junnukakara oli toistamiseen VSP ihan peräjälkeen. Tuomari tykkäsi Murresta kuulemma ihan kauheasti, oli sanonut että vaikka koira on vielä keskeneräinen ja kehittymätön rääpäleinen pitkine koipineen ja juniorin muotoineen, on nyt jo nähtävissä äärimmäisen hyvä tyyppi, juuri sellainen kuin pihakoira hänen mielestään pitää ollakin.
Sekä Aatos että Murre on ilmoitettu vielä tälle vuodelle Lahteen Carsten Birkin arvosteltavaksi. Sinne reissuun on lähdössä myös Ronda ja Edi, eli jos hyvin käy, niin saan esittää ensimmäistä kertaa elämässäni kasvattajaryhmän. Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyyn lähtee tietysti Armi puolustamaan PMV -09 titteliään, sekä kakruista ainakin Ronda ja Murre, luultavasti Edikin. Aatoksen näyttelyt alkaa olla aika lailla käytynä, se kun ei selkeestikään kauheesti tykkää tuosta esiintymisestä, niin kaikella kunnioituksella keskittyköön jatkossa ihan muihin töihin, kuten vaikka sussutteluun ja nenähommiin. Hannan sanoja sähköpostiviestistä suoraan lainatakseni:
"Aatoksen kanssa voidaan ruveta enenevässä määrin suuntaamaan tehoja
MEJÄ:ään tai muihin hajulajeihin. Aatos nimittäin lähes nenällään aurasi
näyttelykehää, kun hajut oli sen mielestä kaikkein kiinnostavimpia. Mä
oonkin sanonu et Aatos on kuin traktori, Massey Fergusson, vahva,
massallaan jyräävä pelto- ja metsätyökalu, jolla on kuono kuin aura."
Kuvaa kyllä Aatosta enemmän kuin hyvin! Meijän Massikka-ukko! =D
Lisää suoria lainauksia, seuraavaksi lääkärikuulumisia:
Kävimme juuri poikien kanssa tohtorilla ja tohtori sanoi näin:
Aatos on lihaksikas 10,2 kg painava, terve, jalostuskelpoinen 0/0
polvineen ja palleineen. Sydän- ja hengitysäänet siistit.
Kennelyskärokotus pistetty.
Murre on hyvän lihaskunnon omaava 8,4 kg painava uros palleineen. Sydän-
ja hengitysäänet siistit. 1-vuotiaan rokotustehostukset annettu.
Voi mahoton että on hienot pojat, ja pojilla mahtava emäntä!
Porvoon näyttelyssä kävimme sunnuntaina pyörähtämässä, Pihapolkulaisia mukana 3 junnua; Ronda, Edi ja Murre. Tuomarina oli ruotsalainenAnita Whitmars. Pihakoiria oli ilmoitettu 18kpl, aika ihanan iso määrä :)
Pihapolun Eemil "Edi"
JUN EH JUK2 Good overall expression.
Still developing. Excellent shaped head. Topline okay. Well set tail.
Little open angulation in front there for not much forechest. Need to
develop stronger ribcage. Lovely temperament.
Kauttaaltaan hyvä yleisilme. Kesken kehityksen. Erinomaisen muotoinen pää. Ylälinja ok. Hyvin asettunut häntä. Hieman avoimesti kulmautunut edessä, ja siksi ei kovinkaan paljon eturintaa. Rintakehän täytyy vielä kehittyä. Ihana luonne.
Pihapolun Eerik "Murre"
JUN ERI1 SA PU1 SERT VSP
Gives a slight long
appiriance, but he is not ready yet. Well shaped head. Good topline.
Needs to mature. Good tailset, moves well. Nice temperament.
Antaa hieman korkean vaikutelman, mutta ei olekaan vielä "valmis". Hyvänmuotoinen pää. Hyvä ylälinja. Tarvitsee aikuistua/kehittyä. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.
Edi ja Murre on kyllä niin veljekset! Voi hyvänen aika miten osaa poijjaat olla samasta muotista valetut :) Ihania miekkosia kaikenkaikkiaan!
Murre SERT ja VSP
Pihapolun Estelle "Ronda"
JUN EH JUK2
Feminin. Lacks body volume. Natural immature. Dips a little in back. Good loin and group. Nice shape of head. Nice expression. Lovely attitude.
Feminiininen. Vartalon massa puuttuu. Luonnollisesti vielä kehittymätön. Niiaa hieman takaa. Hyvä lanne ja runko. Mukavan mallinen pää. Hyvä yleisilme. Ihana asenne.
Rondan asenne oli tosiaankin mainitsemisen arvoinen. Pikkutyyppi seisoi kehässä niin iloisena että häntä heilutti koiraa, ja koko paketti kiemurteli riemusta. Pöydällä seisominen sujui hienosti, ja tuomari kuiskutteli Rondalle jotakin ja suukotteli sitä kuononpäähän. Maassa kulkeminen meni aika ala-arvoisesti; lähinnä loikkien, pomppien ja elämän ilossa revitellen. Hassu ilopilleri :)
Meillä on niin hienot koirat. Mulle tämä oli siinä mielessä jännä näyttely että Edillä ja Rondalla oli ekaa kertaa tuomari rodun alkuperämaasta, ja kuten aiemminkin todettua, arvostan eniten ruotsalaisten ja tanskalaisten tuomareiden arvioita pihakoirista. Tälle vuodelle on vielä muutama näyttely suunnitteilla, sitten kakarat saavat kasvaa ensi kevääseen asti.
Silmiini sattui mainos MUSHin uudesta raakaruokasarjasta; MUSH B.A.R.F. Vaisto® sta.
Makuvariaatiota näyttäisi olevan monenlaisia, samoin erilaisiin tarpeisiin ja ikäkausiin. Mielenkiintoisin kaikista on ehdottomasti tuo Starter, joka on suunniteltu nimenomaan raakaruokintaa aloitteleville koirille. Sen kautta on varmasti helppo lähteä kokeilemaan uusia ruokailutottumuksia.
Vaikka meillä onkin barfattu jo pari-kolme vuotta, kokeilen mielelläni aina kaikkia uutuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä odottaako nurkan takana se kaikkein paras superherkku naminami -ruoka. Nyt tästä kokeilusta tekee entistä houkuttevamman se, että testata saa ihan ilmaiseksi! Klikkailkaa kaikki MUSHin sivuille, toimikaa ohjeiden mukaan, ja käykää hakemassa ilmainen 800g näyte!
Lauantai-aamuna sain puhelun kouluttajalta: "Tulisitteko häiriökoiriksi?". Olin vähän että "Hä? Mekö? Ollaanko jo niin valmiita? Osaankohan MÄ toimia oikein..." Sain kuitenkin yksityiskohtaiset ohjeet variaatioineen ja niinpä uskaltauduin tyttöjen kanssa tarttua tarjottuun urakehitykseen oppilaasta opettajaksi. Tai no saamapuolellahan mekin tässä oltiin, erittäin hyvää harjoitusta meillekin.
Suuntasimme Pioneeripuistoon ja omassa päätöksessäni oli se, millaisella kokoonpanolla saavumme paikalle. Armin jätein ensin autoon ja Kertun kanssa lähdimme auttamaan vierasta koiraa. Valitsin itsekkäistä syistä mukaani Kertun, koska ajattelin pärjääväni sen kanssa paremmin (helpommalla). Vastassa oli nuori vesikoiranarttu jolla teini-iän kapinaa ja mm. ei-toivottavaa hihnakäytöstä. Olimme passissa tiereunassa ja vesikoira tuli meitä vastaan irti hihnasta, aika äkkiä se irtosi omistajistaan ja tuli suhteellisen rauhallisesti meitä kohti, pysähtyi välillä tuumaamaan ja jatkoi sitten lähestymistä. Minun tehtäväni oli ajaa koira pois kun se tuli "liian" lähelle. Sitten lähdettiin Kertun kanssa kulkemaan koko joukon perässä, ja vähitellen rinnalla. Kävin sitten vielä hakemassa Arminkin, yhdessä teimme ohituksia eri suunnista ja eri nopeuksilla.
Mun osalta harjoituksen tarkoituksena oli näyttää omille koirille että niiden ei tosiaankaan tarvitse välittää vastaantulijoista, vaan MINÄ häädän tunkeilijat pois. Jostain syystä Kerttu meni kovasti ymmälleen tästä treenistä, ja paineistui vähän liikaakin. Ilmeisesti se ei tajunnut mitä tapahtui, kuka oli "vihainen" kenellekin, ja ketä "rankaistiin" väärästä käytöksestä. Kerttuhan siis otti vieraan koiran ihan lunkisti, mutta mun räjähdyksestä se meni lukkoon. Harmittaa ihan mahdottomasti että valitsin omista koiristani näin väärin, ja aiheutin Kertulle tarpeetonta hämmennytä ja ehkä epäluottamustakin. Mutta, kai tämäkin oli tarpeellinen virhearvio, ainakin omassa kehityksessäni. Virallisen treenin jälkeen jäin vielä omien koirien kanssa käveleskelemään pitkin polkuja, että päästäisiin rennompaan ja mukavampaan mielentilaan.
Samantien kun pääsin kotiin sain taas puhelun kouluttajalta: Huomenna samaan paikkaan ihan tavalliselle rennolle lenkille, ilman mitään sen kummempaa koulutusta, ohjausta tai hallintaa, vapautumaan ja ajamaan pahat mielet pois päistä. Olin itse ajatellut ihan samaa!
Sunnuntain kaksituntinen jatkuvassa vesisateessa sujui mahdottoman hienosti ja saatiin Kertun ja Armin kanssa purettua paineita mahtavassa seurassa! Aloitimme lenkin kouluttajan kotipihalta jossa hän yksitellen esitteli meille mukaan tulevat koirat; kaksi belgiä, parsoni, borderterrieri, ja bullterrieri. Pari ensimmäistä koiraa oli Kertulle ihan jees, mutta jossain vaiheessa kun koiria tuli lisää ja lisää, piti Kertun vähän hakea rohkeutta halkovajan kautta. Matkaan kuitenkin päästiin ja liikkuessa Kertunkin murheet karisivat. Mun (oikeastaan ainoana) tehtävänä tämän lenkin aikana oli pitää perskärpäset (parsoni- ja bor-ter -pojat) hillitysti poissa omien tyttöjen liepeiltä. Oli hirmuisen mielenkiinoista seurata 7 koiran toimintaa, sitä miten tuttavuutta tehdään ihan vaivihkaa, kuka hyväksyy kenet missäkin vaiheessa ja miten kaksi laumaa lopulta löyhästi yhdistyy. Omissa ryhmissään kulkeneet koirat olivat lopuksi yksi iso lauma, ja kulkivat sikin sokin kukin missäkin toistensa lomassa. Armilla meni ehkä varttti rentoutua sen verran että irtosi mun jaloista tutkimaan metsää tarkemmin ja vielä vartti lisää niin se viiletti jo keppi suussa, ihan niinkuin omassakin porukassa. Armi näytti Kertulle hienosti esimerkkiä ja rauhoitteli sitä omilla toimillaan. Armin keppileikkien alettua Kerttukin vapautui kokonaan, uskalsi irtautua, heilutti rauhallisesti häntää ja juoksenteli ihan rentona edes takas metsässä. Mulla oli mukana kamera ja kouluttajalla videokamera, mutta koska koko ajan satoi vettä emme päässeet ikuistamaan tätä lenkkiä.
Ehkä erikoisin tapaus sattui ihan lenkin lopulla. Pioneeripuistossa on ihan pikkuinen lampi, ja lopuksi suuntasimme sitä kohti. Kouluttajan koirat tiesivät mitä seuraavaksi on ohjelmassa, ja Armi the Vesipetokin taisi haistaa mutaisen veden ja aistia muun ryhmän innostuksen. Armi & muu lenkkiseura lähti täysillä lammikkoa kohti ja sanoinkin että kohta Armi hyppää ja ui ja nauttii. Kouluttaja sanoi että Ei muuten ui! Olin vähän että TÄH? Koko ryhmä kaarsi kovaa vauhtia takaisin meidän luo ja taas takaisin lammelle (oli muuten hyvä kokemus Kertulle että sen luokse juostaan ryhmässä, hyvässä mielentilassa). Mekin päästiin lätäkölle asti ja katselin ihmeissäni kun kouluttajan koirat kahlaili vedessä ja Armi katseli rauhallisesti rannalla. "Tää on meidän lammikko" viestivät koirat Armille, ja Armi kunnioitti tyynesti. No huh huh! Enpä olisi tällaista uskonut ikinä näkeväni! Kouluttaja sanoi että kun ollaan kolme/neljä kertaa heitetty tällaistä lammelle päättyvää yhteislenkkiä, niin sitten Armikin pääsee veteen. No jopas.
Tässä välillä taas koitamme pärjätä omillamme, mutta onneksi voin heti tarpeen vaatiessa ottaa haloon kouluttajalle ja saada puhelinkonsultaatiota tai sopia uusista ryhmätreffeistä. Nyt vaan kartoittamaan koirille lisää tällaisia hyviä ja helppoja kokemuksia tuttujen ja miksei vieraidenkin koirien kanssa. Kaikki sujuu hyvin kun jatketaan samalla mallilla, oikeassa mielentilassa ja rennosti! Sunnuntainen lenkki sai mut uskomaan ja luottamaan itseeni ja koiriini ihan uudella tavalla. Ja vaikka mä inhoan Virve Rostia niin haluan nyt huutaa että Oon voimissain, mä vahva oon!
