Sivut

maanantai 27. elokuuta 2012

Kaksinkertaiset

Kaikki pennut ovat vähintäänkin tuplanneet painonsa! Suositeltavaa olisi että paino kaksinkertaistuisi 7-10 päivän kuluessa, ja näin on onneksi meilläkin tapahtunut. Painoerot pentujen kesken ovat edelleen aikamoiset, Snadi painaa nyt 225g ja suurin poika puoli kiloa, loput siltä väliltä.

Snadi tankkaa silloinkin kun muut huilaa :)
Syödä pitää että jaksaa kasvaa
Tyyppi söi itsensä tainnoksiin =D
Minua ilahduttaa suuresti se, miten hyvin tämä kotielämä ja arki meillä sujuu. Jos ei oteta lukuun nyt huolta Snadista, niin kaikki on tosi hyvin. Pennut kasvaa hyvin. Armi hoitaa niitä tosi hyvin. Armi itse voi hyvin. Kaksi vuotta sitten heti A-pentueen synnyttyä Armilla oli mahan kohdalla ja kyljissä kuopat ja nahka roikkui sen ympärillä. Nyt Armi on paljon paremmassa kunnossa, ja palautui synnytyksestä nopeammin. Tiedostan siis kyllä että se suurin kuihtuminen on vielä edessä, mutta kaikin puolin Armi voi nyt paremmin (vaikka viimeksikin voi oikein hyvin) sekä fyysisesti että henkisesti. Olen vakuuttunut että raakaruokinnalla on osuutta tuohon hyvää fyysiseen kuntoon. Tällä hetkellä Armin syö 300g-400g raakaa, ja haluamansa määrän raksuja lisäksi(pari kolme desiä). Raaka on lähinnä luuaterioita ja rasvaa, nappulana tuttu RC Starter.

Lapsilta pääsykielletty
Aidan tällä puolella on pentulaatikko ja sinne on ikäraja K3. Sekä Elias (1v) että Kerttu (2v) pysyvät kiitettävän hyvin huteran kompostiaidan oikealla puolella. Muutaman kerran jompi kumpi on pikkaisen päässyt livahtamaan aidan toiselle puolelle, mutta molempien kiinnostuksen kohteena on silloin ollut raksukuppi. Armin ja Kertun välillä ei ole mitään kränää pennuista, Kerttua ei edelleenkään juurikaan kiinnosta. No, kunhan kakaraiset tuosta vielä vähän kasvavat ja ottavat jalat alleen niin saapa nähdä millaisia tilanteita sitten tulee vastaan...

Armi alkaa pentujensa lisäksi kaivata myös muunlaista arkea. Ollaan käyty pikkuisilla lenkeillä päivittäin (15min) ja yhdellä kunnollisella ja reippaalla melkein tunnin kävelylläkin jo. Silloin kun pennut nukkuu, Armi liittyy meidän seuraan, hakeutuu viereen, sekä minun että Kertun. Myös Kerttu kaipaa Armin läheisyyttä.

Muruset
Ai niin, vielä sellaisia hyviä uutisia että pentusten Capu-isä kävi näytelmissä, ja oikein hienolla menestyksellä, nyt on pentujen molemmat vanhemmat Suomen muotovalioita! Onnea Capu ja Anna!

FI MVA Nybygårds Personliga Per "CAPU"
Kuva Anna Syrjänen

1 kommentti:

  1. Onpa hyviä uutisia & ihania kuvia taas kerran! Onko Snaidista vielä huolta? Eikös se ole hyvin tsempannut!? Mainioita varsinkin tuo aitakuva ja tuo missä Kerttu onnellisena makaa äitinsä "päällä"!

    VastaaPoista

Kiitos tassunjäljistäsi!