Sivut

torstai 11. lokakuuta 2012

Kuin viimeistä päivää!

Tänään on viimeistä päivää koko lapsilauma kasassa ja meno onkin sitten ollut sen mukaista...

Aamusella käytiin eläinlääkärin lopputarkastuksessa ja jokainen koiranpoikanen läpäisi katsastuksen puhtain paperein (jopa niin puhtain että ELL unohti allekirjoittaa ja leimata yhden pennun paperit...) Tarkastettavien asioiden lisäksi ELL kehui pentuja tosi napakoiksi, sopusuhtaisiksi, reippaiksi. Oikein hyviä pentuja. Pennut matkusti 20min matkan kuin vanhat tekijät, ehkä puoliminuuttia oli vienoa piippaamista molempiin suuntiin, sitten oltiinkin jo ihan hipihiljaa. Kun pääsin kotiin tuli vielä sieltä Nellan klinikalta soitto että englantilaiset asiantuntijat eivät löytäneet tt-kuvista mitään poikkeavaa. Todella loistavaa!

No mitä täällä on viimeisenä päivänä sitten touhuttu... Otettu vielä kertaalleen matolääkettä ja leikattu kynsiä... Noiden ikävien asioiden lisäksi vielä kaikkea hauskaakin.

Ollaan leikitty Kertun kanssa ihan villinä!

Kerttu vastaan kaikki!



Ollaan ulkoiltu ja juostu ihan villisti!

Ready or not, here we come!
(ja vielä tässä järjestyksessä)
Ronda & Murre
Edi & Armi
Edi lähtee perjantaina
Leikkien lisäksi ollaan tehty ihan oikeita töitäkin.

Asennettiin uusi tulostin jotta mamma voi tehdä pennunkäyttöohjeet valmiiksi
Ja jottei elämä olisi liian helppoa, opeteltiin kovasti myös rapsuttamista. Ihan tosi ällöt pannat!

Murre
Edi

Ronda

Nella
Pimullakin on uusi panta, mutta se hoiti rapsuttamisen jossain kameralta piilossa... :)

Lopuksi äiti vielä heittäytyi hempeäksi ja antoi pikkuisen ruokaa ja rakkautta


Nyt on hyvä käydä tuuttimaan :)


2 kommenttia:

  1. Kerttuhan on ihan elemntissään naperoiden kanssa :) Tuntuu mukavalta ajatella, että ainakin Ediä tulen näkemään pihistreffeillä.
    Mitenköhän osaat kohta olla, kun talo hiljenee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huokaisen helpotuksesta... =D

      Kerttu on tosiaan ihan uskomaton, todella sääli että se ei saa koskaan kokea ihan ikiomaa äitiyden onnea, näitä lainalapsia vaan...

      Poista

Kiitos tassunjäljistäsi!