Sivut

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Meille kuuluu hyvää!

Pennut kasvaa niin että kohina käy!

Sopu sijaa antaa
Kyllä tuo katras vielä ruokailemaan mahtuu yhtä aikaa vaikka tiukka tuntuu välillä tekevän. Pentujen naskalihampaat ovat jo puhjenneet, mutta ovat ilmeisestikin aika helläsuisia ruokailijoita, koska Armin ei ole vielä kertaakaan tarvinnut komentaa lapsiaan syömään siivommin.

Toisiaan nämä kakaraiset kyllä jo puraisevat melko kovastikin, välillä alakynteen (tai hampaaseen) jäänyt inahtaa ja vinkaisee. Pennut pitävät leikkiessään mitä kummallisempia ääniä; ne murahtelvat, purisevat, haukahtelevat, vinkuvat, tsäksättävät...



Myös kaikenlaisia hulluja liikkeitä, eleitä ja ilmeitä on jopa kameraankin asti tallettunut

Omppu kannustaa kun tyypit vetää hammaskoukkua
Pädäm! Lyön sua kuonoon!
No, tähän ei löydy edes sanoja... =D
Kaikista paras leikkikaeri on Kerttu-sisko. Armi antaa Kertun peuhata pentujen kanssa mielin määrin. Välillä ihmettelen tätä meidän koirien touhua, kun niin paljon kuulee juttuja siitä että emot suojelevat pentujaan ihan vimmatusti, jopa verissäpäin.

Kerttu ja Snadi
Kakaralauma on ahdistanut hoitotädin nurkkaan :)
Koko meidän lauma!
Pennut on jo oikeasti aika taitavia. Osa osaa jo syödä hienosti lautaselta, osaa olen vielä ruokkinut sormista. Vesikuppikin on tullut tutuksi.


Kaikista parhaiten maistuisi vieläkin mammanmaito. Täytyy vissiin pikkuhiljaa alkaa tiukentaa linjaa ja olla sen verran tyly että sormiruokinta lopetetaan, ovathan nuo jo kuitenkin sen ikäisiä (kohta 5vk) että pitäisi alkaa oppia jokaisen lautaselta syömään. Ja helpottaisihan se minun arkeani pikkuisen.

Virallisia nimiä olen täällä miettinyt kohta pääni puhki... Pentuehan on E-pentue, ja haluan antaa pennuille hieman vanhahtavat suomalaiset nimet (kuten A-tyypitkin). Tyttöjen nimet alkaa selvitä, pojilla on vielä vähän enemmän hajontaa...

Capun kasvattaja Jaana on tulossa ensi viikolla kylään, toivottavasti saan häneltä vinkkejä siitä, millaisia näistä on tulossa isona, ja hieman apua että kuka noista tyttösistä kannattaisi laittaa sijoitukseen, Armin perimää jatkaamaan. Mulla on siitä kyllä itselläni jo aavistus, mutta mielenkiinnolla odotan kokeneen kasvattajan kriittistä arviointia :)

1 kommentti:

Kiitos tassunjäljistäsi!