Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Leikkikoulussa

Jokunen aika sitten päästiin tyttöjen kanssa opettelemaan leikkimistä. Oikealla tavalla leikkimistä.

Armihan on pienestä pitäen ollut kova leikkimään, se syttyy helposti eikä osaa lopettaa. Varsinkin pallot ovat sen heikko kohta. Tennispalloa voisi heitellä tunnin, pari, kolmekin. Ärsyttävää on se, että Armi tuo pallon puolen metrin päähän, räksyttää taukoamatta, ja nappaa pallon (ja sormet) just kun oot ite ottamassa palloa maasta. On myös ihan turha yrittää ottaa Armia kiinni / saada pois pihalta silloin kun leikki on sen mielestä kesken. Tämä hankaloittaa ihan jo arki elämää aika paljon. Kerttu taas ei juurikaan leiki. Armille palloa heitellessä se kyllä juoksee mieluusti vierellä, mutta ei koskaan ota palloa tms. suuhun vaikka ehtisikin paikalle ensin. Vetoleikkejä Kerttu ei leiki ollenkaan, joskus saattaa vähän piippailla ja suolistella pehmoleluja, mutta hyvin hillitysti silloinkin.

Tavoitteena meillä on siis opettaa Armi leikkimään oikein, ja opettaa Kerttu leikkimään noin ylipäätään... =D

Homeetan leikkikouluun meillä oli varattuna kaksi patukkaa, road killeri ja tennispallonaru. Jostain syystä roadkiller ei sytyttänytkään kumpaakaan koirista, joten Armille tehtiin ensin viehe narupallosta.

Pikkukoirien viehe koostuu n. 30cm muoviputkesta jonka keskelle on solmittu 150-200cm pitkä vahva naru. Narun päähän kiinnitetään viehelelu. Armin tapauksessa narutennispallo. Pallon naru vaan tuli purtua vähän liian äkkiä poikki, joten pistimme pallon sukkaan ja sidoimme sen vieheen naruun.

Vieheleikin tarkoituksena on tarjota koiralle lajityypillisen käytöksen mahtavimpia ja hurjimpia osioita; saalistusta ja taistelua. Vieheleikillä ne voidaan tarjota koiralle turvallisesti ja hallitusti. Viehe on siis koko ajan ohjaajalla, ja samoin leikin hallinta ja sen eteneminen. Kun tätä verrataan vaikkapa pallon heittelyyn, on ohjaajan etu selvä; heti kun lelu irtoaa ohjaajasta, on valta koiralla, eikä koira ole enää leikittäjällä hallinassa. Vieheleikin tavoitteena on purkaa energiaa ja tyydyttää koira sekä henkisesti että fyysisesti. Koira oppii luopumaan saalisärsykkeistä, sen vireystilaa voidaan tarpeen mukaan joko nostaa tai laskea. Vieheleikki tarjoaa koiralle mahdollisuuden viedä koko saalistusketju alusta loppuun asti, jolloin saalistus ns. "ei jää päälle". Koira opetetaan syttymään ja luopumaan. Ja vaikka sana "laatuaikaa" onkin ehkä hieman ärsyttävä sana, niin tämä on juuri sitä. Laatuaikaa koiran ja ohjaajan kesken.

Koska vieheleikki on fyysisesti rankkaa, täytyy aina ensin lämmitellä lihakset. Kävelimme ja spurttailimme Armin kanssa hetken kouluttajan pihalla ennen aloitusta. Kun Armi oli valmis, alkoi kouluttaja leikittää Armia (koska itse en ollut koskaan edes nähnyt ko. leikkiä en tietenkään osannut, vaan sain katsella vierestä). Aluksi sanottiin "Treenataan", ja kun viehe alkoi liikkua, hihkaistiin "KII!" Koiraa kehuttiin koko ajan hienosta saalistuksesta ja sen annettiin voittaa, ja KII!tä toistettiin aina kun viehe oli irti suusta.

Viehe liikkuu samalla tavalla kuin saaliseläin. Se ei siis juokse koiran suuhun, vaan pakenee nytkähdellen ja pysähdellen. Koiralle kaikista palkitsevin hetki on juuri ennen iskua, ei siis jahtaaminen tai puru, vaan se hetki kun koira tietää ihan kohta onnistuvansa iskussa. Kun Armi iski sukkapalloon, sen kanssa taisteltiin niin kauan kuin sen vaan jaksoi retuuttaa. Armi teki kunnon työtä, se veti, riehui, tapporavisteli, murisi ja ärisi. Välillä viehe kerättiin ihan lähelle ja taisteltiin oikein kunnolla, sitten naru löysättiin ja koira siis sai voittaa. Kun ote hiemankin lipesi, viehe irtosi ja lähti uudelleen karkuun. Välillä Armi sai saalistaa ja juosta lelun perässä pitkäänkin ennen kuin sen annettin napata se suuhunsa. Sitten taas taistelua, irrotus, saalistus ja taistelu. Hyvin äkkiä tuo fiksu pikkupihis tajusi, että kun päästää itse irti, saa saalistaa uudelleen. Mukaan otettiin myös vieheen kuoleminen; kun Armi alkoi rauhoittua, viehe sen suussa ei enää rimpuillut vastaan, vaan kouluttaja huokaisi syvään ja pitkään, ja saalis "kuoli". Ja Armi tiputti sen suustaan ihan ilman käskyä. Tässä kulminoituu mun mielestä vieheleikin paras idea, oma-aloitteinen luopuminen. Ja se että leikki ei lopu luopumiseen, vaan luopuminen on palkitsevaa. Juuri tämän ongelman kanssa olemme Armin kanssa sata kertaa vuodessa menettäneet hermomme... Leikkiä jatkettiin Armin kanssa totaaliseen kyllästymiseen asti. Vaikka viehe liikkui oikein viekoittelevasti Armin edessä, oli sen saalistushalu täysin tyydytetty. Aikaa tähän koko hommaan taisi kulua maksimissaan puolisen tuntia. Välillä pidimme pieniä taukoja, Armi kävi pari kertaa juomassa ja vähän hölkällä. Jokainen sessio oli edellistä lyhyempi; Armi luopui ja tyydyttyi kerta kerralta nopeammin. Ihan huippua! Mäkin kokeilin liikuttaa viehettä pikkuisen, mutta se tuntui jotenkin kömpelölle ja vieraalle käteen, en osannut olla yhtä viekoitteleva, enkä ajastaa oikein. Täytyykin siis mennä jonnekin pellolle ensin ihan kahdestaan pelkän vieheen kanssa harkoittelemaan ilman koiraa.

Youtubesta löysin yhden videon vieheleikistä, ensin kouluttajamme palkkaa pumia agiradan päätteeksi, ja vajaan minuutin kohdalla Pirkko-bullia leikitetään oikein kunnolla.



Mä olin aika epäileväinen Kertun suhteen, ja olinkin oikeassa. Se ei syttynyt tähän hommaan ollenkaan. Kertun leikkimättömyys on iskostunut siihen niin syvälle, että tarvitaan paljon aikaa, houkuttelua, yllyttämistä, toistoja, vapautumista, riemua ja hassuttelua että Kerttu avaisi lukkonsa ja vapautuisi leikkimään ohjatusti. Kertun leikkimättömyyteen on pari "teoriaa", jos näin nyt voidaan sanoa. Ensinnäkin sillä on luonnostaan pienempi saalistusvietti kuin Armilla. Luonnetestissähän Armi sai taisteluhalusta +1, mutta kouluttajamme sai aika nopsaan kiihdytettyä sen reilusti +kakkoseen. Toisekseen, Kerttu kunnioittaa Armia niin kamalan paljon, että se ei vaan tohdi leikkiä sen nähden tai sen kanssa yhtä aikaa. Tästä johtuu esim. just se että Kerttu ei nappaa palloa vaikka sen nopeutensa puolesta saisikin ennen Armia. Ja kolmanneksi, koska Armin kanssa on tullut leikittyä niin paljon ja rajustikin, on Kerttu vaan todennut että tuo juttu on Armin ja ihmisten juttu, eikä ole kokenutkaan tarvetta osallistua leikkeihin. Nyt pitäisi jotenkin onnistua vapauttamaan Kerttu kaikista estoistaan ja saada se irroittelemaan oikein kunnolla ja nauttimaan lihasten ja leukojen käytöstä.

Kertun kanssa saatiin kuitenkin tehtyä pikkuisen jotakin. Hommaa rakennettiin sen kanssa ihan nollasta; nakkien nakkelusta :) Kouluttaja heitteli Kertulle nakkeja agiesteiden vierellä, ja varsinkin putken. Oli lähinnä tarkoitus saada Kerttu kiinnostumaan palkasta. Joka toinen herkku meni maahan ja joka toinen putkeen, ja lopulta Kerttukin meni putkeen. Ehkä viidenkymmenen toiston jälkeen Kerttu meni oma-aloitteisesti putkeen ja sai nakin tullessaan toisesta päästä ulos. Saattaa kuulostaa mitättömän pienelle, mutta se oli ensimmäinen erävoitto. Sitten nakinpaloja laitettiin sukan päälle, sitten sukan sisälle, ja sitten pikkuhiljaa nakkisukkaviehe vedettiin liikkeelle. Ihan pikkuisen Kerttu tällaiselle vieheelle syttyi, mutta tässäkin tilanteessa mieluummin juoksi kouluttajan vierellä kuin vieheen perässä. Ihan hassu Kerttu :) Mulla on kuitenkin kova tahto saada Kerttukin kiinnostumaan tällaisista leikeistä!

Periaatteessa meidän leikkikoulun piti loppua tähän, koska kouluttajalle oli tulossa toinen asiakas. Saimme kuitenkin tilaisuuden osallistua koulutukseen, Armista tuli häiriökoira russelille ja pääsimme tekemään häätöä. Häädön jälkeen saimme vielä vähän lisää leikkikoulutusta; kahden patukan saalistusta ja purua.

Kahden patukan leikki (tai ylipäätään kahden samanlaisen lelun leikki) perustuu samaan saalisviettiin kuin vieheleikkikin. Tässäkin koira saa saalistaa ja voittaa, se oppii luopumaan ja energiaa saadaan purettua mielekkäällä tavalla. Salme Mujunen on kirjoittanut leikistä erittäin tarkan selonteon: Saalisviettiä hyödyntävä leikki on koiralle mieluinen palkinto.
Lyhyesti sanottuna ensin heitetään yksi patukka, kun koira nappaa sen ja on tuomassa takaisin, kiinnitetään koiran huomio ohjaajalla olevaan toiseen patukkaan ja se heitetään koiran menosuuntaan päin. Uudestaan ja uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Edestakaisin. Leikin voi lopettaa yhteen kunnon puruun ja tapporavisteluun, ja siitä luopumiseen, tai sitten viedä vielä vähän pidemmälle kuten me tehtiin, raivokkaaseen edestakas puruttamiseen ja kyllästymisen ja tyydytyksen kautta luopumiseen.

Tässä kuitenkin meidän leikkihetki: Aloitettiin taas sanalla "treenataan", sen tarkoituksena siis herätellä koira. Patukat esiteltiin Armille ja vähän kiusoiteltiin, sitten heitto, ja "KII!". Mä olin ihan varma että Armi alkaa juosta patukan kanssa ihan omaa rallia, mutta hämmästys olikin suuri kun kouluttajan näyttäessä uutta patukkaa Armi juoksi patukka suussa meidän luo, pudotti patukan ja lähti uuden perään. Mielessä kävi myös se että Armi yrittäisi napata molemmat patukat suuhunsa yhtä aikaa ja lähteä lällätellen tiehensä. Tai että vähintäänkin se alkaisi tavanomaisen räksytyksen ja komentamisen. Ei mitään näistä. Armi leikki just silleen niinkuin kouluttaja halusi sen leikkivän. Hieno tyttö! Useamman toiston jälkeen Armille annettiin kunnon puru patukasta eikä uutta patukkaa enää heitetty, vaan kouluttaja kävi polvilleen maahan ja taisteli Armin kanssa kaksin käsin patukasta. Armin annettiin voittaa niin että patukka irtosi kouluttajan käsistä kokonaan ja sillä aikaa napattiin käsiin uusi patukka. Armi pudotti välittömästi suussaan olevan patukan ja nappasi kiinni toisesta. Taas ihan lyhyt taistelu, voitto ja patukan vaihto. Tätä jatkettiin jonkin aikaa, ja sitten patukka "kuoli" pitkän henkäyksen myötä. Armi päästi patukasta irti vaikka se oli vielä kouluttajalla kädessä. Luopumisesta seurasi mahtava palkinto; pari eestaas lentävävää patukkaa ja sitten taas sarja puruja. Tämän leikin minäkin opin melko nopeasti, ihan alkuun en meinannut muistaa että Armin pitää ensin voittaa ja sitten vasta vaihtaa patukkaa, mutta aika äkkiä opin oikean tekniikan ja ajoituksen. Kokeilin myön patukan kuolettamista, ja Armi luopui hienosti minullekin. Tätä Armi jaksoi maksimissaan vartin, ja leikin jälkeen oli kyllä niin täydellisen tyydytetty että enpä muista sitä juuri koskaan nähneeni niin onnellisena, kaikkensa antaneena ja rentoutuneena. Leikki lopetettiin rauhoittamalla, ottamalla pannasta kiinni, pitkillä silityksillä ja sanomalla "loppu".  Ihan viimeiseksi kävelytettiin vielä vähäsen, mulla roikkui ja heilui patukat käsistä ja Armi käveli vierellä eikä sillä ollut minkäänlaista kiinnostusta niihin. "Ennenvanhaan" lelut olisi pitänyt huijata pois ja koira olisi räksyttänyt ja hyppinyt mun ympärillä äärimmäisen kiihtyneenä vielä vartin päästäkin...

Mulle on avautunut ihan uusi maailma, varsinkin Armin kanssa. Nyt kun olen nähnyt ja saanut kokea miten palkitsevaa leikki voi olla meille molemmille, miten energia (ja mahdollinen stressi) saadaan purettua, miten koira nauttii, ja itsekin tulee heittäydyttä ihan täysillä mukaan, niin en kyllä enää haluakaan palata entiseen stressaavaan ja kiihdyttävään leikkityyliin. Koira on ihan äärettömän tyytyväinen ja onnellinen, ja terveellä tavalla sekä henkisesti että fyysisesti väsytetty. Kouluttaja sanoikin tällaisten leikkimistapojen tuottavan valtavan määrän endorfiineja ja palvelevan rottakoiran mielihaluja. Ihan kun kävis itse vetämässä mahtavat sali- tms. treenit.

Kun nyt vielä saisi Kertun sen verran vapautumaan että saisin nauttia myös sen kanssa samalla tavalla. Tekisi Kertulle e r i t t ä i n hyvää! Ja meidän suhteelle. Kerran olen itsekseni käynyt Kertun kanssa patukoimassa, eestaas-leikistä se syttyi ihan kivasti, mutta puruista ei vielä ollenkaan. Muutaman kerran sain Kertun tuomaan patukkaa mullepäin ja säntäämään uuden patukan perään, ja pari hienoa itsenäistä tapporavisteluakin se teki. Mutta heti kun otan patukan käteeni ja yritän puruttaa, se luopuu. Eli lisää itsevarmuutta ja vapautumista tarvitaan. Mutta tämä on kuitenkin jo hieno alku, oikeastaan ollaan päästy jo tosi pitkälle. (tuntuu vaan niin pienelle, kun Armin kanssa ollaan vähän toisissa sfääreissä...)

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lahtelaiset

Pihakoirien erikoisnäyttelyyn Heinolassa osallistui meikäläisistä Lahden poijjaat Aatos ja Murre. Pihakoiria oli ilmoitettu erkkariin Rune Fagerströmin arvosteltavaksi 18 kpl ja jännäsin puoli aamua että miten meidän poikien oikein käykään. No hienostihan niille kävi!

Aatos
VAL ERI 2
3v. Erinomainen koko. Antaa melko neliömäisen vaikutelman, mutta erinomainen vahvuus kauttaaltaan. Hyvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Turhan pyöreä kallo. Voimakas otsapenger. Hyvin asettuneet korvat. Vahva kuono-osa. Hyvät silmät. Sopiva kaula. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Hyvä rinnan syvyys. Lyhyt lantio. Hyvä luusto. Hyvät käpälät. Erinomainen karva. Tulisi liikkua paremmalla askelpituudella. Hyvä häntä.

Aatos ei tällä kertaa saanut SA:ta, mutta oikein hienon arvostelun kyllä.  Ja Murrepa sitten taas yllätti kaikki ja pärjäsi ihan yli odotusten!

Murre
JUN ERI 1 SA PU1 SERT VSP
13kk. Erinomainen koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Oikea kallon leveys. Sopiva otsapenger. Hyvät silmät. Hyvät korvat. Kaunis ilme. Hyvä kaula. Riittävä eturinta. Rungon syvyys on hyvä, mutta kylkien tulee vielä pyöristyä. Hyvä ylälinja. Sopivat takakulmaukset. Hyvä lantio. Hyvä väri ja karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. Hyvin esitetty.
 
Murrelainen junnukakara oli toistamiseen VSP ihan peräjälkeen. Tuomari tykkäsi Murresta kuulemma ihan kauheasti, oli sanonut että vaikka koira on vielä keskeneräinen ja kehittymätön rääpäleinen pitkine koipineen ja juniorin muotoineen, on nyt jo nähtävissä äärimmäisen hyvä tyyppi, juuri sellainen kuin pihakoira hänen mielestään pitää ollakin. 

Sekä Aatos että Murre on ilmoitettu vielä tälle vuodelle Lahteen Carsten Birkin arvosteltavaksi. Sinne reissuun on lähdössä myös Ronda ja Edi, eli jos hyvin käy, niin saan esittää ensimmäistä kertaa elämässäni kasvattajaryhmän. Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyyn lähtee tietysti Armi puolustamaan PMV -09 titteliään, sekä kakruista ainakin Ronda ja Murre, luultavasti Edikin. Aatoksen näyttelyt alkaa olla aika lailla käytynä, se kun ei selkeestikään kauheesti tykkää tuosta esiintymisestä, niin kaikella kunnioituksella keskittyköön jatkossa ihan muihin töihin, kuten vaikka sussutteluun ja nenähommiin. Hannan sanoja sähköpostiviestistä suoraan lainatakseni:

"Aatoksen kanssa voidaan ruveta enenevässä määrin suuntaamaan tehoja MEJÄ:ään tai muihin hajulajeihin. Aatos nimittäin lähes nenällään aurasi näyttelykehää, kun hajut oli sen mielestä kaikkein kiinnostavimpia. Mä oonkin sanonu et Aatos on kuin traktori, Massey Fergusson, vahva, massallaan jyräävä pelto- ja metsätyökalu, jolla on kuono kuin aura."
 
Kuvaa kyllä Aatosta enemmän kuin hyvin! Meijän Massikka-ukko! =D
Lisää suoria lainauksia, seuraavaksi lääkärikuulumisia:

Kävimme juuri poikien kanssa tohtorilla ja tohtori sanoi näin:

Aatos on lihaksikas 10,2 kg painava, terve, jalostuskelpoinen 0/0 polvineen ja palleineen. Sydän- ja hengitysäänet siistit. Kennelyskärokotus pistetty.

Murre on hyvän lihaskunnon omaava 8,4 kg painava uros palleineen. Sydän- ja hengitysäänet siistit. 1-vuotiaan rokotustehostukset annettu. 
 
Voi mahoton että on hienot pojat, ja pojilla mahtava emäntä!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Porvoo KR

Porvoon näyttelyssä kävimme sunnuntaina pyörähtämässä, Pihapolkulaisia mukana 3 junnua; Ronda, Edi ja Murre. Tuomarina oli ruotsalainenAnita Whitmars. Pihakoiria oli ilmoitettu 18kpl, aika ihanan iso määrä :)

Pihapolun Eemil "Edi"
JUN EH JUK2 

Good overall expression. Still developing. Excellent shaped head. Topline okay. Well set tail. Little open angulation in front there for not much forechest. Need to develop stronger ribcage. Lovely temperament.

Kauttaaltaan hyvä yleisilme. Kesken kehityksen. Erinomaisen muotoinen pää. Ylälinja ok. Hyvin asettunut häntä. Hieman avoimesti kulmautunut edessä, ja siksi ei kovinkaan paljon eturintaa. Rintakehän täytyy vielä kehittyä. Ihana luonne.


Pihapolun Eerik "Murre"
JUN ERI1 SA PU1 SERT VSP
Gives a slight long appiriance, but he is not ready yet. Well shaped head. Good topline. Needs to mature. Good tailset, moves well. Nice temperament.
Antaa hieman korkean vaikutelman, mutta ei olekaan vielä "valmis". Hyvänmuotoinen pää. Hyvä ylälinja. Tarvitsee aikuistua/kehittyä. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.

Edi ja Murre on kyllä niin veljekset! Voi hyvänen aika miten osaa poijjaat olla samasta muotista valetut :) Ihania miekkosia kaikenkaikkiaan!

Murre SERT ja VSP

Pihapolun Estelle "Ronda"
JUN EH JUK2
Feminin. Lacks body volume. Natural immature. Dips a little in back. Good loin and group. Nice shape of head. Nice expression. Lovely attitude.

Feminiininen. Vartalon massa puuttuu. Luonnollisesti vielä kehittymätön. Niiaa hieman takaa. Hyvä lanne ja runko. Mukavan mallinen pää. Hyvä yleisilme. Ihana asenne.

Rondan asenne oli tosiaankin mainitsemisen arvoinen. Pikkutyyppi seisoi kehässä niin iloisena että häntä heilutti koiraa, ja koko paketti kiemurteli riemusta. Pöydällä seisominen sujui hienosti, ja tuomari kuiskutteli Rondalle jotakin ja suukotteli sitä kuononpäähän. Maassa kulkeminen meni aika ala-arvoisesti; lähinnä loikkien, pomppien ja elämän ilossa revitellen. Hassu ilopilleri :)

Meillä on niin hienot koirat. Mulle tämä oli siinä mielessä jännä näyttely että Edillä ja Rondalla oli ekaa kertaa tuomari rodun alkuperämaasta, ja kuten aiemminkin todettua, arvostan eniten ruotsalaisten ja tanskalaisten tuomareiden arvioita pihakoirista. Tälle vuodelle on vielä muutama näyttely suunnitteilla, sitten kakarat saavat kasvaa ensi kevääseen asti.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Ilmainen ateria



Silmiini sattui mainos MUSHin uudesta raakaruokasarjasta; MUSH B.A.R.F. Vaisto® sta.

Makuvariaatiota näyttäisi olevan monenlaisia, samoin erilaisiin tarpeisiin ja ikäkausiin. Mielenkiintoisin kaikista on ehdottomasti tuo Starter, joka on suunniteltu nimenomaan raakaruokintaa aloitteleville koirille. Sen kautta on varmasti helppo lähteä kokeilemaan uusia ruokailutottumuksia.


Vaikka meillä onkin barfattu jo pari-kolme vuotta, kokeilen mielelläni aina kaikkia uutuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä odottaako nurkan takana se kaikkein paras superherkku  naminami -ruoka. Nyt tästä kokeilusta tekee entistä houkuttevamman se, että testata saa ihan ilmaiseksi! Klikkailkaa kaikki  MUSHin sivuille, toimikaa ohjeiden mukaan, ja käykää hakemassa ilmainen 800g näyte!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Painetta ja paineen purkua

Lauantai-aamuna sain puhelun kouluttajalta: "Tulisitteko häiriökoiriksi?". Olin vähän että "Hä? Mekö? Ollaanko jo niin valmiita? Osaankohan MÄ toimia oikein..." Sain kuitenkin yksityiskohtaiset ohjeet variaatioineen ja niinpä uskaltauduin tyttöjen kanssa tarttua tarjottuun urakehitykseen oppilaasta opettajaksi. Tai no saamapuolellahan mekin tässä oltiin, erittäin hyvää harjoitusta meillekin.

Suuntasimme Pioneeripuistoon ja omassa päätöksessäni oli se, millaisella kokoonpanolla saavumme paikalle. Armin jätein ensin autoon ja Kertun kanssa lähdimme auttamaan vierasta koiraa. Valitsin itsekkäistä syistä mukaani Kertun, koska ajattelin pärjääväni sen kanssa paremmin (helpommalla). Vastassa oli nuori vesikoiranarttu jolla teini-iän kapinaa ja mm. ei-toivottavaa hihnakäytöstä. Olimme passissa tiereunassa ja vesikoira tuli meitä vastaan irti hihnasta, aika äkkiä se irtosi omistajistaan ja tuli suhteellisen rauhallisesti meitä kohti, pysähtyi välillä tuumaamaan ja jatkoi sitten lähestymistä. Minun tehtäväni oli ajaa koira pois kun se tuli "liian" lähelle. Sitten lähdettiin Kertun kanssa kulkemaan koko joukon perässä, ja vähitellen rinnalla. Kävin sitten vielä hakemassa Arminkin, yhdessä teimme ohituksia eri suunnista ja eri nopeuksilla.

Mun osalta harjoituksen tarkoituksena oli näyttää omille koirille että niiden ei tosiaankaan tarvitse välittää vastaantulijoista, vaan MINÄ häädän tunkeilijat pois. Jostain syystä Kerttu meni kovasti ymmälleen tästä treenistä, ja paineistui vähän liikaakin. Ilmeisesti se ei tajunnut mitä tapahtui, kuka oli "vihainen" kenellekin, ja ketä "rankaistiin" väärästä käytöksestä. Kerttuhan siis otti vieraan koiran ihan lunkisti, mutta mun räjähdyksestä se meni lukkoon. Harmittaa ihan mahdottomasti että valitsin omista koiristani näin väärin, ja aiheutin Kertulle tarpeetonta hämmennytä ja ehkä epäluottamustakin. Mutta, kai tämäkin oli tarpeellinen virhearvio, ainakin omassa kehityksessäni. Virallisen treenin jälkeen jäin vielä omien koirien kanssa käveleskelemään pitkin polkuja, että päästäisiin rennompaan ja mukavampaan mielentilaan.

Samantien kun pääsin kotiin sain taas puhelun kouluttajalta: Huomenna samaan paikkaan ihan tavalliselle rennolle lenkille, ilman mitään sen kummempaa koulutusta, ohjausta tai hallintaa, vapautumaan ja ajamaan pahat mielet pois päistä. Olin itse ajatellut ihan samaa!

Sunnuntain kaksituntinen jatkuvassa vesisateessa sujui mahdottoman hienosti ja saatiin Kertun ja Armin kanssa purettua paineita mahtavassa seurassa! Aloitimme lenkin kouluttajan kotipihalta jossa hän yksitellen esitteli meille mukaan tulevat koirat; kaksi belgiä, parsoni, borderterrieri, ja bullterrieri. Pari ensimmäistä koiraa oli Kertulle ihan jees, mutta jossain vaiheessa kun koiria tuli lisää ja lisää, piti Kertun vähän hakea rohkeutta halkovajan kautta. Matkaan kuitenkin päästiin ja liikkuessa Kertunkin murheet karisivat. Mun (oikeastaan ainoana) tehtävänä tämän lenkin aikana oli pitää perskärpäset (parsoni- ja bor-ter -pojat) hillitysti poissa omien tyttöjen liepeiltä. Oli hirmuisen mielenkiinoista seurata 7 koiran toimintaa, sitä miten tuttavuutta tehdään ihan vaivihkaa, kuka hyväksyy kenet missäkin vaiheessa ja miten kaksi laumaa lopulta löyhästi yhdistyy. Omissa ryhmissään kulkeneet koirat olivat lopuksi yksi iso lauma, ja kulkivat sikin sokin kukin missäkin toistensa lomassa. Armilla meni ehkä varttti rentoutua sen verran että irtosi mun jaloista tutkimaan metsää tarkemmin ja vielä vartti lisää niin se viiletti jo keppi suussa, ihan niinkuin omassakin porukassa. Armi näytti Kertulle hienosti esimerkkiä ja rauhoitteli sitä omilla toimillaan. Armin keppileikkien alettua Kerttukin vapautui kokonaan, uskalsi irtautua, heilutti rauhallisesti häntää ja juoksenteli ihan rentona edes takas metsässä. Mulla oli mukana kamera ja kouluttajalla videokamera, mutta koska koko ajan satoi vettä emme päässeet ikuistamaan tätä lenkkiä.

Ehkä erikoisin tapaus sattui ihan lenkin lopulla. Pioneeripuistossa on ihan pikkuinen lampi, ja lopuksi suuntasimme sitä kohti. Kouluttajan koirat tiesivät mitä seuraavaksi on ohjelmassa, ja Armi the Vesipetokin taisi haistaa mutaisen veden ja aistia muun ryhmän innostuksen. Armi & muu lenkkiseura lähti täysillä lammikkoa kohti ja sanoinkin että kohta Armi hyppää ja ui ja nauttii. Kouluttaja sanoi että Ei muuten ui! Olin vähän että TÄH? Koko ryhmä kaarsi kovaa vauhtia takaisin meidän luo ja taas takaisin lammelle (oli muuten hyvä kokemus Kertulle että sen luokse juostaan ryhmässä, hyvässä mielentilassa). Mekin päästiin lätäkölle asti ja katselin ihmeissäni kun kouluttajan koirat kahlaili vedessä ja Armi katseli rauhallisesti rannalla. "Tää on meidän lammikko" viestivät koirat Armille, ja Armi kunnioitti tyynesti. No huh huh! Enpä olisi tällaista uskonut ikinä näkeväni! Kouluttaja sanoi että kun ollaan kolme/neljä kertaa heitetty tällaistä lammelle päättyvää yhteislenkkiä, niin sitten Armikin pääsee veteen. No jopas.

Tässä välillä taas koitamme pärjätä omillamme, mutta onneksi voin heti tarpeen vaatiessa ottaa haloon kouluttajalle ja saada puhelinkonsultaatiota tai sopia uusista ryhmätreffeistä. Nyt vaan kartoittamaan koirille lisää tällaisia hyviä ja helppoja kokemuksia tuttujen ja miksei vieraidenkin koirien kanssa. Kaikki sujuu hyvin kun jatketaan samalla mallilla, oikeassa mielentilassa ja rennosti! Sunnuntainen lenkki sai mut uskomaan ja luottamaan itseeni ja koiriini ihan uudella tavalla. Ja vaikka mä inhoan Virve Rostia niin haluan nyt huutaa että Oon voimissain, mä vahva oon!

perjantai 30. elokuuta 2013

Häätö!

Keskiviikkona oli meidän viimeinen virallinen treenikerta. Teema oli seuraavanlainen: Koirat vapaana, vastaan tulee vieras koira kouluttajan kanssa, miten meidän koirat reagoi, oma sekä vastaantulijan toiminta sen mukaista. Toivottavaa oli että koirat olisivat kurittomia, koska tavoitteena oli HÄÄTÖ.

Olimme treenipaikalla Korian Pioneeripuistossa vähän etuajassa, joten kävimme heittämässä ennen treenin alkua ihan "peruslenkin" metsässä. Meitä tuli vastaan aika holtittomasti käyttäytyvä iso sekarotuinen, ja tämä kohtaaminen lämmitti koirat sopivasti kiihdyksiin.

Ekana oli Armin vuoro. Sovimme kouluttajan kanssa että hän tulee belgin kanssa kodalta päin ja me kävelemme vastaan pitkää suoraa. Armi on irti, ei käskyn alla, ja meidän tehtävänä on sanallisesti pitää Armi poissa heidän luota ohitustilanteessa. Tämä harjoitus meni siinä mielessä mönkään että olin ymmärtänyt ohjeistuksen väärin. Kielsin Armia ihan liian napakasti ja ihan liian monta kertaa. Olin jotenkin ymmärtänyt niin että meidän piti yrittää parhaamme jotta Armi ei irtoaisi treeniparin luo. No, Armi ei lähtenyt rähisemään, mutta oli kuitenkin aika kiihtyneessä tilassa. Siinä mielessä siis hyvä harjoitus että sain pidettyä sen poissa vieraan koiran luota, mutta ei nyt tässä tapauksessa vastannut tarkoitusta eikä me päästy päämäärään. Armin kiihtymys joka tapauksessa laukesi välittömästi kun itse kyykistyin, kutsuin sen luokse ja silitin irokeesin alas. Koira "putosi" heti, ja rentoutui silminnähden. Eli palkinto onnistumisesta osui kohdalleen. Heti perään tuli oikea tositilanne kun toista polkua pitkin tuli mopsiherra perheineen. Tästä Armi oli enää lievästi kiinnostunut, ja joukon ohitettua meidät meinasi Armi vaivihkaa hipsiä perään, mutta palasi luokseni ihan pienellä Eillä.

Kerttu odotteli autossa Armin treenin ajan, ja sillä aikaa kun kävimme hakemassa Kertunkin treenaamaan, kävi kouluttaja vaihtamassa häiriökoiraa, ja "sattumalta tapahtuva" kohtaaminen sovittiin vähän eri reitille. Kertulle oli jäänyt päälle se aiempi kohtaaminen sekarotuisen kanssa, joten päästyään autosta se oli kuumana kuin kekäle. Lähdettiin taas "normilenkille" molemmat koirat irti ja tällä kertaa onnistuin ymmärtämään ohjeistuksenkin oikein; Heti  kun koirien olemus muuttuu sen verran että kohta saattaisi jotain tapahtua (tyypit jähmettyy, korvat nousee) niin annetaan yksi rauhallinen kielto, ja sen pitäisi pysyä koirien mielessä koko ohituksen ajan. Mä niiiiin tiesin että se ei tuu onnistumaan :)

En osaa sanoa että millaisen matkan päässä olimme treeniparista (10-20m) kun tytöt ensin jähmettyi, sitten nousi korvat. Sanoin niille EI, tuli ehkä pienen pieni vastakaiku, mutta sitten räjähti. Molemmat pinkaisi juoksuun täys rähinä päällä  bullia kohti. En oo koskaan joutunut tällaiseen tositilanteeseen, joten en tiennyt että kuika pitkälle/lähelle koirat menisi. Parin kolmen metrin päähän ne jäi haukkumaan ja uhittelemaan, mutta eivät uskaltaneet sen lähemmäs mennä. Pienen hetken kouluttaja antoi niiden aukoa päätään, ja sitten tuli kunnon häätö. Kyllä siinä purkit kolisi ja kirasanat sinkoili niin että metsä raikui kun meidän tytöt toivotettiin tervemenneeksi helvettiin  =D

Seuraavaksi mun mielestä koitti koko jutun mielenkiintoisin osuus, eli miten koirat reagoivat häätöön. Vaihtoehtoja on kolme; 1. Tullaan nöyrästi häntä ja korvat alhaalla oman väen luo ja pysähdytään jalkojen juureen. 2. Tullaan suht nöyrästi, mutta juostaan ohi. 3. Tullaan ihan rällätellen häntä pystyssä ego edelleen taivaissa. Arvatkaapas miten meidän tytöt tuli?

Armi tuli ykkösellä ja Kerttu kakkosella :) Koirien paluutavasta riippuen valitaan myös niille sopiva vastaanotto. Armi otettiin vastaan nätisti, kyykistyttiin ja silitettiin, ja taaskin se "tipahti" heti. Kertulle heitettiin perään hihna, ja huudettiin rivouksia perään. Jos jompi kumpi olisi tullut kolmosella, olisi meilläkin lentänyt purkki, ääntä olisi käytetty vielä vihaisemmin ja omaan laumaan takaisinhyväksyminen olisi kestänyt kauemmin. Nyt tytöt pääsi kuitenkin nopeasti takaisin porukkaan ja treenit jatkuivat.

Kävimme heittämässä pienen rauhoituskiekan, ja sillä aikaa kouluttaja ja bulli siirtyivät uusiin asemiin risteyksen taakse siten että meidän koirat havaitsivat heidät vasta melkein kohdalla. Armilla ei ollut mitään ongelmaa kun tyypit tulivat näkyviin ja pysähdyimme juttelemaan parin metrin päähän toisistamme. Kertun reaktio ohi hupaisa; äkättyään bullin se kävi matalana, kuikkasi risteykseen uudestaan ja kipitti luokseni. Muutaman kerran Kerttu meinasi pikkuisen murahdella jalkojeni juuresta, mutta se kiellettiin välittömästi. Pian koirat olivat taas ihan rentoina ja kuljeskelimme vielä jonkin aikaa yhdessä, ihan sulassa sovussa. Bulli on ihan mahtavan taitava provosoimaan, se kävi välillä hajoittamassa meidän lauman (tuli siis meidän ihmisten ja koirien väliin), jolloin mulle ja Petterille tuli tilaisuus "ojentaa" sitä ja kehoittaa sitä poistumaan meidän jengistä. Tämäkin nostaa meidän arvoa koiriemme silmissä, vaikka "ojennus" oli vain rauhallinen hipaisu kylkeen samalla kun sanoimme Menehän siitä. Mulla oli kyllä niin voittajafiilis! Meidän tytöt ja vieras koira, samalla polulla, kaikessa rauhassa rentona, täysi luotto päällä. Sattui vielä hyvä ilma, ja ilta oli kaunis ja raikas. Melkeinhän tässä voisi alkaa herkistelemään...

Treenin loputtua koirilla alkoi olla aika kiire autolle päin... Ei ole tarkoitus että näistä stressaavista tilanteista mennään suoraan autolle/kotiin "turvaan", joten kävelytimme koiria vielä hihnassa autosta ohi edes takaisin niin kauan että ne eivät enää pyrkineet suoraan autoon. Hypytettiin myös molempia koiria vielä sisään ja ulos muutama kerta, koska tässä on nyt muutaman kerran viimeaikoina taas käynyt niin että varsinkin Kerttu heittäytyy ihan veteläksi jos pitäisi tehdä parikin toistoa joko ulko-ovella, kotona häkin ovella tai autoon mennessä, ja varsinkin häkistä/autosta pois tullessa. Entinen ärhäkkä Kerttu kapinoi siis nykyään olemalla välinpitämätön ja haluton kaikkeen...

Kotona käytiin vielä rauhallinen rentoutuslenkki parin korttelin ympäri, irti hihnasta tietenkin. Nelijalkaisia vastaantulijoita ei tavattu, mutta kiinnostus vieraisiin ihmisiin oli hyvin vähäistä. Taisi olla henkisesti aika väsyttävä treeni. Seuraavat koiraohitukset pitäisi sujua rauhallisesti ja luontevasti ilman rähinää.
Niitä odotellessa =D
Taidankin pyytää joku päivä lenkkiseuraksi yhden "kohtalotoverin"...

torstai 22. elokuuta 2013

Kouvola KR

Oma kotinäyttely meni ihan loistavasti. Meidän tyypit esiintyivät hienosti ja saivat hyviä tuloksia ja arvosteluja. Tuomarina kroatialainen Igor Selimovic.

Pihapolun Eemil "EDI"

JUN EH JUK2
"Good size. Good type of head. Excellent expression. Enough straight back. Good steap croup. Good front angulations. Missing angulations behind. Good coat and color. In action too high behind. Not enough power in move. Good temperament."

Vapaasti suomennettuna:
"Hyvän kokoinen. Hyväntyyppinen pää. Erinomainen ilme. Tarpeeksi suora selkälinja. Hyvä luisu lantio. Hyvät etukulmaukset. Puutteelliset takakulmaukset. Hyvä turkki ja väri. Liikkeessä takakorkea. Ei tarpeeksi voimaa liikkeessä. Hyvä luonne.

(vähän hämää tuo hyvä luisu lanto, onkohan siinä jäänyt jotain välistä tai tullut liikaa, tai kehäsihteeri kirjoittanut väärin, enpä tiedä...)

Pihapolun Estelle "RONDA"

JUN ERI JUK3
"Still developing. Goog head proportions. Topline is not perfect straight. Good angulations. Good colour. Good temperament. Enough balance on sidemovements."

"Kehitys vielä kesken. Hyvät pään mittasuhteet. Ylälinja ei aivan suora. Hyvät kulmaukset. Hyvä väri. Hyvä luonne. Riittävän tasapainoiset sivuliikkeet"

Tää on hauska, Ronda tsekkaa kilpakumppanin :)

Villiniityn Adalmiina "ARMI" 

VAL ERI VAK1 PN2

"Good size. Nice looking head. Good topline. Tail is bit lowset. Good anqulations. Well balanced in sidemovement. Good temperament."
 
"Hyvän kokoinen. Mukavannäköinen pää. Hyvä ylälinja. Hieman alhainen hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut. Hyvin tasapainoiset sivuliikkeet. Hyvä luonne."
 
Pihapolun Aurora "KERTTU"

AVO EH
"Good size. Short. Good lines on head. Bite is not optimal. Good topline. Bit steep croup. Good anqulations. Enough balanced sidemovements. Good temperament."
 
"Hyvän kokoinen. Lyhyt. Hyvät pään linjat. Purenta ei ole optimaalinen. Hyvä ylälinja. Hieman luisu lantio. Hyvät kulmaukset. Riittävän tasapainoiset sivuliikkeet. Hyvä luonne."
 
Kerttu Kepponen pääsi yllättämään meidät kaikki! EH = Erittäin Hyvä! Kehäsihteeri kysyi heti arvostelun jälkeen että miksi näytät noin hämmästyneelle?! No miksiköhän, olin varma että saadaan joko HYL tai korkeintaan T. No huhhuh! No nyt minulla on se haluamani rakennearvostelu "aikuisesta" Kertusta, ja todella hieno laatuarvosana.

Kerttu käyttäytyi muutenkin näyttelypaikalla kohtuullisen mallikkaasti. Yhden kerran kuulin sen rähähtävän toiselle koiralle, ja sekin tilanne oli sellainen mitä en etukäteen itse osannut huomioida; olin molempien koirien kanssa juttelemassa kaverin kanssa, Kerttu seisoi takanani ja meidän taakse tuli minun huomaamattani toinen koira. Tilanne ei kuitenkaan ollut millän muotoa paha, ja loppui välittömästi. Silti harmittaa ihan vietävästi että näin pääsi käymään, ja varsinkin se kun jälkikäteen kuulin puhuttavan meistä aika ikävään sävyyn.

Muuten päivä meni kyllä niin yli odotusten, sekä arvosanojen että meidän neitien käyttäytymisen osalta. Olen hirmun ylpeä molemmista likoista, samoin Edistä ja Rondasta. Tuossa kuvassa Linda on oikein hyvin saanut vangittua Kertun uuden olemuksen. Ei ehkä parasta esiintymistä näyttelykehässä, mutta ilme, asento ja muu Kertun viestintä menee ihan nappiin! (kuvat Linda S. ja Nina S. KIITOS!)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mätsäreitä

Tässä ennen Kouvolan näyttelyä on tällä seudulla ollut useampiakin mätsäreitä. Ihan hyvä juttu. Edi on käynyt treenaamassa kahdessa ja Ronda ja Kerttu yhdessä.

Ekan mätsärin tuloksia kuunnellessa olin kyllä pudota perssiilleni, Edillä meni ihan loistavasti, sininen nauha, sinisten 1 ja...

Best In Show 6

Tää kuva on vähän suttuinen, mutta Edi poseeraa ihan sairaan hinosti!

Toisessa mätsärissä Edillä oli kuulemma vähän keskittyminen herpaantunut, siellä tuloksena sininen nauha, ei sijoitusta. Mutta hirvittävän hyvää harjoitusta sekin.

Tänään käytiin kylmettymässä Rondan ja Kertun kanssa myrskytuulessa ja vaakasuorassa sateessa... Vapisevat ja märät pikku rääpäleet saivat molemmat siniset nauhat. Kerttu blokattiin kehästä ulos just ennen Rondaa, ja Ronda oli sitten lopulta sinisten 5.

Rinsessan eka ruusuke
K a u n i s
Olen niin ylpeenä Rondasta, ja varsinkin Sannasta joka uskaltautui sittenkin kehään :)

Mutta kuten arvata saattaa, kaikista ylpein olen taas Kertusta! Toki oli ihan kiva pyörähtää siellä kehässä (ja todeta että palellessaan Kerttu seisoo köyryssä kuin kameli ja kulkee kuin pikku apina), mutta tärkein testi meillä oli tämä suuremmassa koirajoukossa pärjääminen. Muutama pikku haukku kuului ja pari kertaa hihna kiristyi vähän liiaksi, mutta muuten Kerttu hillitsi itsensä oikein hyvin. Irvisteyä; ei yhtään. Rähjäämistä; ei yhtään. Jos Kertulla meinasi keskittyminen herpaantua, käytiin pikku kävelyllä ja pahat ajatukset unohtui taas. (pikkukävely = 5metriä tuonne ja takaisin)

Kerttu joka ennen kiihtyi muista koirista ja lapsista ja oli välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, oli tänään välinpitämätön muista koirista ja juoksevista ja kiljuvista lapsista, ja kohteliaan kiinnostunut muista ihmisistä. Koira joka ei ole koskaan mennyt vieraan ihmisen luo oma-aloitteisesti, kävi luvan saatuaan hillitysti nuuhkaisemassa muutamiakin saappaita. Tällaisessa tapahtumassa tuppaa välillä olemaan ahdastakin ja vieraita koiria kulkee aika läheltäkin ohi, tai seisoskelee melko vieressä. Muutaman kerran mulla lipesi keskittyminen sen verran että Kerttu pääsi vähän vahingossa vaihtamaan neniä jonkun toisen koiran kanssa. Sekin sujui ilman moitteen sanaa, vaikka edelleenkin olisi parempi jos kohtaisimme vieraita koiria vapaana.

Luottavaisin mielin kohti viikonloppua Edin, Rondan ja Kertun kanssa! Niin ja se Armi taitaa vetää lauantain ihan vanhasta muistista, sen suhteen en osaa enää edes jännittää :)

lauantai 3. elokuuta 2013

Terkkuja Rondalta!

Pyysin Sannaa ottamaan mulle pari kuvaa Rondasta, ja näin ihania otoksia sain!

Pihapolun Estelle

Poséé-harjoituksia

Voi noita korvia... :)

"No niin, saiskos jo sitä nakkia?!"
On se vaan niin nimensä veroinen prinsessa!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013


En ymmärrä miten olen voinut olla niin harvapää että olen ihan kokonaan unohtanut kirjoittaa Aatoksen ja Murren vauhtiviikonlopusta... Anteeksi Hanna ja pojat!

Heinäkuun alussa oli pihakoirayhdistyksen järjestämä luonnetesti johon 3 vuotias Aatos osallistui. Tuloset olivat oikein hyvät: pisteitä tuli yhteensä 144, ja ne pisteet tulivat "oikeista" paikoista.

Pihapolun Aatos "Aatos"
tuomarit: Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää, Salo 6. 7.2013
Toimintakyky            +1 Kohtuullinen
Terävyys                    +3 Kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu            +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu               -1 Pieni
Hermorakenne           +1 Hieman rauhaton
Temperamentti          +3 Vilkas
Kovuus                      +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys     +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Loppupisteet 144

Kuulostaa ihan Aatokselle :)

Sueraavat kuvat on kaapattu pihakoirayhteisön facebook sivuilta.

Aatos ennen testiä

Kelkka tulee!
Tutustumista kelkkaan

Puhdasta aggressiota seinäkokeessa
Aatoksen testissä tärkeitä mainitsemisen arvoisia reaktiota ovat mielestäni seuraavat asiat. Tyyppi ei testin aikana kuormittunut mitenkään mainittavasti, ja palautui lähes välittömästi kaikista uhkaavista tilanteista; sekä materiaalisista että ihmisistä. Hyökkäykset otettiin kunnolla vastaan ja vietiin loppuun asti sekä kelkalla, seinässä että suorassa hyökkäyksessä. Tuomarin muuttuessa ystävälliseksi Aatos luopui aggresta ja oli heti tuomarin kaveri. Tärkeää on myös tuo laukausvarmuus. Hieno koira kaikenkaikkiaan! Kiitos Hanna että veit Aatoksen testiin, sain taas lisää tärkeätä tietoa kasvatista.


Samana viikonloppuna oli Karjaalla koiranäyttely ja siellä tuomarina ihana pihakorakasvattaja Bengt-Åke Bogren. Borgen oli tiukka mutta oikeudenmukainen tuomari ja käsitteli koiria ja ohjaajia todella kauniisti ja huomaavaisesti. Meidän poikia tuomari arvosti EH:n ja H:n arvoisiksi.

Pihapolun Eerik "Murre" JUN H
Elegant, något högställd hane. Bra skalle. Kunde vara bättre utfylld ander ögonen. Tillräkligt nosparti.Elegant hals. Alltför tunn och fattig i kroppen. Brant i korset, står och går underställt. Saknar drive i steget. Lös i fronten. Något slarviga öron. Bra temperament.
Rodunomainen lähestyttäessä.

Vapaasti suomennettuna:
Tyylikäs, hieman pitkäsäärinen uros. Hyvä kallo. Voisi olla paremmin täyttynyt silmien alta. Riittävä kuono-osa. Elegantti kaula. Liian kevyt ja köyhä ruonko. Jyrkkä lantio, seisoo ja liikkuu nöyrästi. Askeleesta puuttuu potkua. Löysä edestä. Hieman huolimattomat korvat. Hyvä luonne.

Murre poseeraa
Arvostelun jälkeen tuomari kommentoi vielä, että hänen on valitettavasti arvosteltava koira aina juuri siinä kehitysvaiheessa ja kunnossa, sinä nimenomaisena päivänä, verrattuna luokkakumppaneihinsa. Murre on selkeästi hyvin hitaasti kehittyvä ja arvostelukin sen mukainen. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä että Murre on erittäin lupaava, ja voi jo piankin olla ihan eri näköinen ja mallinen. 







Aatos sai näyttelyuransa ensimmäisen EH:n seuraavanlaisella arvostelulla:






Hane av bra model, aningen höggställd. Ganska bra huvud. Passade ögonfärg. Korrekt bett, hals och rygg. Något small i bröstkorgens nedre del. Något knapp i knävikeln, önskar mera drive i steget. Svans ok. Alltför lång päls. Pratar.


Rodunomainen lähestyttäessä.




Ja vapaasti suomennettuna:
Hyväntyyppinen eros, hieman pitkäsäärinen. Melko hyvä pää. Sopiva silmienväri. Oikea purenta, hyvä kaula ja selkä. Hieman pieni eturinta.  Hieman niukka polvikulma, toivoisin enemmän potkua askeleeseen. Häntä ok. Liian pitkä turkki.  Puhuu/kommentoi.







Tuo viimeinen lause tuli siitä että Aatos piti koko pöydällä seisomisen ajan jotain kummaa purinaa (ei siis missään nimessä ollut uhkaava tai aggressiivinen). Liekö jäänyt luonnetesti fiilikset päälle, vai mikä oli... :)

Molemmat arvostelut kuulostaa ihan realistisilta, sellaisilta että koirien hyveet ja puutteet ovat tunnistettavissa. Kiitos Hanna ja Harri kun jaksatte noita poikia käyttää näytillä, ja hoitaa ja kasvattaa muutenkin niin mahtavan hienosti!

Seuraavat näyttelysuunnitelmat ovat parin viikon päästä, Kouvolan "kotinäyttelyyn" on meikäläisiä tulossa Armi, Kerttu, Edi ja Ronda, sekä kylläpä kai tuon Eetunkin (Armin siskonpoika) voi omaan porukkaan laskea mukaan kuuluvaksi :) Näytille on tulossa 16 pihakoiraa, taitaa olla Kouvolan näyttelyn ennätys!