Lauantai-aamuna sain puhelun kouluttajalta: "Tulisitteko häiriökoiriksi?". Olin vähän että "Hä? Mekö? Ollaanko jo niin valmiita? Osaankohan MÄ toimia oikein..." Sain kuitenkin yksityiskohtaiset ohjeet variaatioineen ja niinpä uskaltauduin tyttöjen kanssa tarttua tarjottuun urakehitykseen oppilaasta opettajaksi. Tai no saamapuolellahan mekin tässä oltiin, erittäin hyvää harjoitusta meillekin.
Suuntasimme Pioneeripuistoon ja omassa päätöksessäni oli se, millaisella kokoonpanolla saavumme paikalle. Armin jätein ensin autoon ja Kertun kanssa lähdimme auttamaan vierasta koiraa. Valitsin itsekkäistä syistä mukaani Kertun, koska ajattelin pärjääväni sen kanssa paremmin (helpommalla). Vastassa oli nuori vesikoiranarttu jolla teini-iän kapinaa ja mm. ei-toivottavaa hihnakäytöstä. Olimme passissa tiereunassa ja vesikoira tuli meitä vastaan irti hihnasta, aika äkkiä se irtosi omistajistaan ja tuli suhteellisen rauhallisesti meitä kohti, pysähtyi välillä tuumaamaan ja jatkoi sitten lähestymistä. Minun tehtäväni oli ajaa koira pois kun se tuli "liian" lähelle. Sitten lähdettiin Kertun kanssa kulkemaan koko joukon perässä, ja vähitellen rinnalla. Kävin sitten vielä hakemassa Arminkin, yhdessä teimme ohituksia eri suunnista ja eri nopeuksilla.
Mun osalta harjoituksen tarkoituksena oli näyttää omille koirille että niiden ei tosiaankaan tarvitse välittää vastaantulijoista, vaan MINÄ häädän tunkeilijat pois. Jostain syystä Kerttu meni kovasti ymmälleen tästä treenistä, ja paineistui vähän liikaakin. Ilmeisesti se ei tajunnut mitä tapahtui, kuka oli "vihainen" kenellekin, ja ketä "rankaistiin" väärästä käytöksestä. Kerttuhan siis otti vieraan koiran ihan lunkisti, mutta mun räjähdyksestä se meni lukkoon. Harmittaa ihan mahdottomasti että valitsin omista koiristani näin väärin, ja aiheutin Kertulle tarpeetonta hämmennytä ja ehkä epäluottamustakin. Mutta, kai tämäkin oli tarpeellinen virhearvio, ainakin omassa kehityksessäni. Virallisen treenin jälkeen jäin vielä omien koirien kanssa käveleskelemään pitkin polkuja, että päästäisiin rennompaan ja mukavampaan mielentilaan.
Samantien kun pääsin kotiin sain taas puhelun kouluttajalta: Huomenna samaan paikkaan ihan tavalliselle rennolle lenkille, ilman mitään sen kummempaa koulutusta, ohjausta tai hallintaa, vapautumaan ja ajamaan pahat mielet pois päistä. Olin itse ajatellut ihan samaa!
Sunnuntain kaksituntinen jatkuvassa vesisateessa sujui mahdottoman hienosti ja saatiin Kertun ja Armin kanssa purettua paineita mahtavassa seurassa! Aloitimme lenkin kouluttajan kotipihalta jossa hän yksitellen esitteli meille mukaan tulevat koirat; kaksi belgiä, parsoni, borderterrieri, ja bullterrieri. Pari ensimmäistä koiraa oli Kertulle ihan jees, mutta jossain vaiheessa kun koiria tuli lisää ja lisää, piti Kertun vähän hakea rohkeutta halkovajan kautta. Matkaan kuitenkin päästiin ja liikkuessa Kertunkin murheet karisivat. Mun (oikeastaan ainoana) tehtävänä tämän lenkin aikana oli pitää perskärpäset (parsoni- ja bor-ter -pojat) hillitysti poissa omien tyttöjen liepeiltä. Oli hirmuisen mielenkiinoista seurata 7 koiran toimintaa, sitä miten tuttavuutta tehdään ihan vaivihkaa, kuka hyväksyy kenet missäkin vaiheessa ja miten kaksi laumaa lopulta löyhästi yhdistyy. Omissa ryhmissään kulkeneet koirat olivat lopuksi yksi iso lauma, ja kulkivat sikin sokin kukin missäkin toistensa lomassa. Armilla meni ehkä varttti rentoutua sen verran että irtosi mun jaloista tutkimaan metsää tarkemmin ja vielä vartti lisää niin se viiletti jo keppi suussa, ihan niinkuin omassakin porukassa. Armi näytti Kertulle hienosti esimerkkiä ja rauhoitteli sitä omilla toimillaan. Armin keppileikkien alettua Kerttukin vapautui kokonaan, uskalsi irtautua, heilutti rauhallisesti häntää ja juoksenteli ihan rentona edes takas metsässä. Mulla oli mukana kamera ja kouluttajalla videokamera, mutta koska koko ajan satoi vettä emme päässeet ikuistamaan tätä lenkkiä.
Ehkä erikoisin tapaus sattui ihan lenkin lopulla. Pioneeripuistossa on ihan pikkuinen lampi, ja lopuksi suuntasimme sitä kohti. Kouluttajan koirat tiesivät mitä seuraavaksi on ohjelmassa, ja Armi the Vesipetokin taisi haistaa mutaisen veden ja aistia muun ryhmän innostuksen. Armi & muu lenkkiseura lähti täysillä lammikkoa kohti ja sanoinkin että kohta Armi hyppää ja ui ja nauttii. Kouluttaja sanoi että Ei muuten ui! Olin vähän että TÄH? Koko ryhmä kaarsi kovaa vauhtia takaisin meidän luo ja taas takaisin lammelle (oli muuten hyvä kokemus Kertulle että sen luokse juostaan ryhmässä, hyvässä mielentilassa). Mekin päästiin lätäkölle asti ja katselin ihmeissäni kun kouluttajan koirat kahlaili vedessä ja Armi katseli rauhallisesti rannalla. "Tää on meidän lammikko" viestivät koirat Armille, ja Armi kunnioitti tyynesti. No huh huh! Enpä olisi tällaista uskonut ikinä näkeväni! Kouluttaja sanoi että kun ollaan kolme/neljä kertaa heitetty tällaistä lammelle päättyvää yhteislenkkiä, niin sitten Armikin pääsee veteen. No jopas.
Tässä välillä taas koitamme pärjätä omillamme, mutta onneksi voin heti tarpeen vaatiessa ottaa haloon kouluttajalle ja saada puhelinkonsultaatiota tai sopia uusista ryhmätreffeistä. Nyt vaan kartoittamaan koirille lisää tällaisia hyviä ja helppoja kokemuksia tuttujen ja miksei vieraidenkin koirien kanssa. Kaikki sujuu hyvin kun jatketaan samalla mallilla, oikeassa mielentilassa ja rennosti! Sunnuntainen lenkki sai mut uskomaan ja luottamaan itseeni ja koiriini ihan uudella tavalla. Ja vaikka mä inhoan Virve Rostia niin haluan nyt huutaa että Oon voimissain, mä vahva oon!
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
perjantai 30. elokuuta 2013
Häätö!
Keskiviikkona oli meidän viimeinen virallinen treenikerta. Teema oli seuraavanlainen: Koirat vapaana, vastaan tulee vieras koira kouluttajan kanssa, miten meidän koirat reagoi, oma sekä vastaantulijan toiminta sen mukaista. Toivottavaa oli että koirat olisivat kurittomia, koska tavoitteena oli HÄÄTÖ.
Olimme treenipaikalla Korian Pioneeripuistossa vähän etuajassa, joten kävimme heittämässä ennen treenin alkua ihan "peruslenkin" metsässä. Meitä tuli vastaan aika holtittomasti käyttäytyvä iso sekarotuinen, ja tämä kohtaaminen lämmitti koirat sopivasti kiihdyksiin.
Ekana oli Armin vuoro. Sovimme kouluttajan kanssa että hän tulee belgin kanssa kodalta päin ja me kävelemme vastaan pitkää suoraa. Armi on irti, ei käskyn alla, ja meidän tehtävänä on sanallisesti pitää Armi poissa heidän luota ohitustilanteessa. Tämä harjoitus meni siinä mielessä mönkään että olin ymmärtänyt ohjeistuksen väärin. Kielsin Armia ihan liian napakasti ja ihan liian monta kertaa. Olin jotenkin ymmärtänyt niin että meidän piti yrittää parhaamme jotta Armi ei irtoaisi treeniparin luo. No, Armi ei lähtenyt rähisemään, mutta oli kuitenkin aika kiihtyneessä tilassa. Siinä mielessä siis hyvä harjoitus että sain pidettyä sen poissa vieraan koiran luota, mutta ei nyt tässä tapauksessa vastannut tarkoitusta eikä me päästy päämäärään. Armin kiihtymys joka tapauksessa laukesi välittömästi kun itse kyykistyin, kutsuin sen luokse ja silitin irokeesin alas. Koira "putosi" heti, ja rentoutui silminnähden. Eli palkinto onnistumisesta osui kohdalleen. Heti perään tuli oikea tositilanne kun toista polkua pitkin tuli mopsiherra perheineen. Tästä Armi oli enää lievästi kiinnostunut, ja joukon ohitettua meidät meinasi Armi vaivihkaa hipsiä perään, mutta palasi luokseni ihan pienellä Eillä.
Kerttu odotteli autossa Armin treenin ajan, ja sillä aikaa kun kävimme hakemassa Kertunkin treenaamaan, kävi kouluttaja vaihtamassa häiriökoiraa, ja "sattumalta tapahtuva" kohtaaminen sovittiin vähän eri reitille. Kertulle oli jäänyt päälle se aiempi kohtaaminen sekarotuisen kanssa, joten päästyään autosta se oli kuumana kuin kekäle. Lähdettiin taas "normilenkille" molemmat koirat irti ja tällä kertaa onnistuin ymmärtämään ohjeistuksenkin oikein; Heti kun koirien olemus muuttuu sen verran että kohta saattaisi jotain tapahtua (tyypit jähmettyy, korvat nousee) niin annetaan yksi rauhallinen kielto, ja sen pitäisi pysyä koirien mielessä koko ohituksen ajan. Mä niiiiin tiesin että se ei tuu onnistumaan :)
En osaa sanoa että millaisen matkan päässä olimme treeniparista (10-20m) kun tytöt ensin jähmettyi, sitten nousi korvat. Sanoin niille EI, tuli ehkä pienen pieni vastakaiku, mutta sitten räjähti. Molemmat pinkaisi juoksuun täys rähinä päällä bullia kohti. En oo koskaan joutunut tällaiseen tositilanteeseen, joten en tiennyt että kuika pitkälle/lähelle koirat menisi. Parin kolmen metrin päähän ne jäi haukkumaan ja uhittelemaan, mutta eivät uskaltaneet sen lähemmäs mennä. Pienen hetken kouluttaja antoi niiden aukoa päätään, ja sitten tuli kunnon häätö. Kyllä siinä purkit kolisi ja kirasanat sinkoili niin että metsä raikui kun meidän tytöt toivotettiin tervemenneeksi helvettiin =D
Seuraavaksi mun mielestä koitti koko jutun mielenkiintoisin osuus, eli miten koirat reagoivat häätöön. Vaihtoehtoja on kolme; 1. Tullaan nöyrästi häntä ja korvat alhaalla oman väen luo ja pysähdytään jalkojen juureen. 2. Tullaan suht nöyrästi, mutta juostaan ohi. 3. Tullaan ihan rällätellen häntä pystyssä ego edelleen taivaissa. Arvatkaapas miten meidän tytöt tuli?
Armi tuli ykkösellä ja Kerttu kakkosella :) Koirien paluutavasta riippuen valitaan myös niille sopiva vastaanotto. Armi otettiin vastaan nätisti, kyykistyttiin ja silitettiin, ja taaskin se "tipahti" heti. Kertulle heitettiin perään hihna, ja huudettiin rivouksia perään. Jos jompi kumpi olisi tullut kolmosella, olisi meilläkin lentänyt purkki, ääntä olisi käytetty vielä vihaisemmin ja omaan laumaan takaisinhyväksyminen olisi kestänyt kauemmin. Nyt tytöt pääsi kuitenkin nopeasti takaisin porukkaan ja treenit jatkuivat.
Kävimme heittämässä pienen rauhoituskiekan, ja sillä aikaa kouluttaja ja bulli siirtyivät uusiin asemiin risteyksen taakse siten että meidän koirat havaitsivat heidät vasta melkein kohdalla. Armilla ei ollut mitään ongelmaa kun tyypit tulivat näkyviin ja pysähdyimme juttelemaan parin metrin päähän toisistamme. Kertun reaktio ohi hupaisa; äkättyään bullin se kävi matalana, kuikkasi risteykseen uudestaan ja kipitti luokseni. Muutaman kerran Kerttu meinasi pikkuisen murahdella jalkojeni juuresta, mutta se kiellettiin välittömästi. Pian koirat olivat taas ihan rentoina ja kuljeskelimme vielä jonkin aikaa yhdessä, ihan sulassa sovussa. Bulli on ihan mahtavan taitava provosoimaan, se kävi välillä hajoittamassa meidän lauman (tuli siis meidän ihmisten ja koirien väliin), jolloin mulle ja Petterille tuli tilaisuus "ojentaa" sitä ja kehoittaa sitä poistumaan meidän jengistä. Tämäkin nostaa meidän arvoa koiriemme silmissä, vaikka "ojennus" oli vain rauhallinen hipaisu kylkeen samalla kun sanoimme Menehän siitä. Mulla oli kyllä niin voittajafiilis! Meidän tytöt ja vieras koira, samalla polulla, kaikessa rauhassa rentona, täysi luotto päällä. Sattui vielä hyvä ilma, ja ilta oli kaunis ja raikas. Melkeinhän tässä voisi alkaa herkistelemään...
Treenin loputtua koirilla alkoi olla aika kiire autolle päin... Ei ole tarkoitus että näistä stressaavista tilanteista mennään suoraan autolle/kotiin "turvaan", joten kävelytimme koiria vielä hihnassa autosta ohi edes takaisin niin kauan että ne eivät enää pyrkineet suoraan autoon. Hypytettiin myös molempia koiria vielä sisään ja ulos muutama kerta, koska tässä on nyt muutaman kerran viimeaikoina taas käynyt niin että varsinkin Kerttu heittäytyy ihan veteläksi jos pitäisi tehdä parikin toistoa joko ulko-ovella, kotona häkin ovella tai autoon mennessä, ja varsinkin häkistä/autosta pois tullessa. Entinen ärhäkkä Kerttu kapinoi siis nykyään olemalla välinpitämätön ja haluton kaikkeen...
Kotona käytiin vielä rauhallinen rentoutuslenkki parin korttelin ympäri, irti hihnasta tietenkin. Nelijalkaisia vastaantulijoita ei tavattu, mutta kiinnostus vieraisiin ihmisiin oli hyvin vähäistä. Taisi olla henkisesti aika väsyttävä treeni. Seuraavat koiraohitukset pitäisi sujua rauhallisesti ja luontevasti ilman rähinää.
Niitä odotellessa =D
Taidankin pyytää joku päivä lenkkiseuraksi yhden "kohtalotoverin"...
Olimme treenipaikalla Korian Pioneeripuistossa vähän etuajassa, joten kävimme heittämässä ennen treenin alkua ihan "peruslenkin" metsässä. Meitä tuli vastaan aika holtittomasti käyttäytyvä iso sekarotuinen, ja tämä kohtaaminen lämmitti koirat sopivasti kiihdyksiin.
Ekana oli Armin vuoro. Sovimme kouluttajan kanssa että hän tulee belgin kanssa kodalta päin ja me kävelemme vastaan pitkää suoraa. Armi on irti, ei käskyn alla, ja meidän tehtävänä on sanallisesti pitää Armi poissa heidän luota ohitustilanteessa. Tämä harjoitus meni siinä mielessä mönkään että olin ymmärtänyt ohjeistuksen väärin. Kielsin Armia ihan liian napakasti ja ihan liian monta kertaa. Olin jotenkin ymmärtänyt niin että meidän piti yrittää parhaamme jotta Armi ei irtoaisi treeniparin luo. No, Armi ei lähtenyt rähisemään, mutta oli kuitenkin aika kiihtyneessä tilassa. Siinä mielessä siis hyvä harjoitus että sain pidettyä sen poissa vieraan koiran luota, mutta ei nyt tässä tapauksessa vastannut tarkoitusta eikä me päästy päämäärään. Armin kiihtymys joka tapauksessa laukesi välittömästi kun itse kyykistyin, kutsuin sen luokse ja silitin irokeesin alas. Koira "putosi" heti, ja rentoutui silminnähden. Eli palkinto onnistumisesta osui kohdalleen. Heti perään tuli oikea tositilanne kun toista polkua pitkin tuli mopsiherra perheineen. Tästä Armi oli enää lievästi kiinnostunut, ja joukon ohitettua meidät meinasi Armi vaivihkaa hipsiä perään, mutta palasi luokseni ihan pienellä Eillä.
Kerttu odotteli autossa Armin treenin ajan, ja sillä aikaa kun kävimme hakemassa Kertunkin treenaamaan, kävi kouluttaja vaihtamassa häiriökoiraa, ja "sattumalta tapahtuva" kohtaaminen sovittiin vähän eri reitille. Kertulle oli jäänyt päälle se aiempi kohtaaminen sekarotuisen kanssa, joten päästyään autosta se oli kuumana kuin kekäle. Lähdettiin taas "normilenkille" molemmat koirat irti ja tällä kertaa onnistuin ymmärtämään ohjeistuksenkin oikein; Heti kun koirien olemus muuttuu sen verran että kohta saattaisi jotain tapahtua (tyypit jähmettyy, korvat nousee) niin annetaan yksi rauhallinen kielto, ja sen pitäisi pysyä koirien mielessä koko ohituksen ajan. Mä niiiiin tiesin että se ei tuu onnistumaan :)
En osaa sanoa että millaisen matkan päässä olimme treeniparista (10-20m) kun tytöt ensin jähmettyi, sitten nousi korvat. Sanoin niille EI, tuli ehkä pienen pieni vastakaiku, mutta sitten räjähti. Molemmat pinkaisi juoksuun täys rähinä päällä bullia kohti. En oo koskaan joutunut tällaiseen tositilanteeseen, joten en tiennyt että kuika pitkälle/lähelle koirat menisi. Parin kolmen metrin päähän ne jäi haukkumaan ja uhittelemaan, mutta eivät uskaltaneet sen lähemmäs mennä. Pienen hetken kouluttaja antoi niiden aukoa päätään, ja sitten tuli kunnon häätö. Kyllä siinä purkit kolisi ja kirasanat sinkoili niin että metsä raikui kun meidän tytöt toivotettiin tervemenneeksi helvettiin =D
Seuraavaksi mun mielestä koitti koko jutun mielenkiintoisin osuus, eli miten koirat reagoivat häätöön. Vaihtoehtoja on kolme; 1. Tullaan nöyrästi häntä ja korvat alhaalla oman väen luo ja pysähdytään jalkojen juureen. 2. Tullaan suht nöyrästi, mutta juostaan ohi. 3. Tullaan ihan rällätellen häntä pystyssä ego edelleen taivaissa. Arvatkaapas miten meidän tytöt tuli?
Armi tuli ykkösellä ja Kerttu kakkosella :) Koirien paluutavasta riippuen valitaan myös niille sopiva vastaanotto. Armi otettiin vastaan nätisti, kyykistyttiin ja silitettiin, ja taaskin se "tipahti" heti. Kertulle heitettiin perään hihna, ja huudettiin rivouksia perään. Jos jompi kumpi olisi tullut kolmosella, olisi meilläkin lentänyt purkki, ääntä olisi käytetty vielä vihaisemmin ja omaan laumaan takaisinhyväksyminen olisi kestänyt kauemmin. Nyt tytöt pääsi kuitenkin nopeasti takaisin porukkaan ja treenit jatkuivat.
Kävimme heittämässä pienen rauhoituskiekan, ja sillä aikaa kouluttaja ja bulli siirtyivät uusiin asemiin risteyksen taakse siten että meidän koirat havaitsivat heidät vasta melkein kohdalla. Armilla ei ollut mitään ongelmaa kun tyypit tulivat näkyviin ja pysähdyimme juttelemaan parin metrin päähän toisistamme. Kertun reaktio ohi hupaisa; äkättyään bullin se kävi matalana, kuikkasi risteykseen uudestaan ja kipitti luokseni. Muutaman kerran Kerttu meinasi pikkuisen murahdella jalkojeni juuresta, mutta se kiellettiin välittömästi. Pian koirat olivat taas ihan rentoina ja kuljeskelimme vielä jonkin aikaa yhdessä, ihan sulassa sovussa. Bulli on ihan mahtavan taitava provosoimaan, se kävi välillä hajoittamassa meidän lauman (tuli siis meidän ihmisten ja koirien väliin), jolloin mulle ja Petterille tuli tilaisuus "ojentaa" sitä ja kehoittaa sitä poistumaan meidän jengistä. Tämäkin nostaa meidän arvoa koiriemme silmissä, vaikka "ojennus" oli vain rauhallinen hipaisu kylkeen samalla kun sanoimme Menehän siitä. Mulla oli kyllä niin voittajafiilis! Meidän tytöt ja vieras koira, samalla polulla, kaikessa rauhassa rentona, täysi luotto päällä. Sattui vielä hyvä ilma, ja ilta oli kaunis ja raikas. Melkeinhän tässä voisi alkaa herkistelemään...
Treenin loputtua koirilla alkoi olla aika kiire autolle päin... Ei ole tarkoitus että näistä stressaavista tilanteista mennään suoraan autolle/kotiin "turvaan", joten kävelytimme koiria vielä hihnassa autosta ohi edes takaisin niin kauan että ne eivät enää pyrkineet suoraan autoon. Hypytettiin myös molempia koiria vielä sisään ja ulos muutama kerta, koska tässä on nyt muutaman kerran viimeaikoina taas käynyt niin että varsinkin Kerttu heittäytyy ihan veteläksi jos pitäisi tehdä parikin toistoa joko ulko-ovella, kotona häkin ovella tai autoon mennessä, ja varsinkin häkistä/autosta pois tullessa. Entinen ärhäkkä Kerttu kapinoi siis nykyään olemalla välinpitämätön ja haluton kaikkeen...
Kotona käytiin vielä rauhallinen rentoutuslenkki parin korttelin ympäri, irti hihnasta tietenkin. Nelijalkaisia vastaantulijoita ei tavattu, mutta kiinnostus vieraisiin ihmisiin oli hyvin vähäistä. Taisi olla henkisesti aika väsyttävä treeni. Seuraavat koiraohitukset pitäisi sujua rauhallisesti ja luontevasti ilman rähinää.
Niitä odotellessa =D
Taidankin pyytää joku päivä lenkkiseuraksi yhden "kohtalotoverin"...
torstai 22. elokuuta 2013
Kouvola KR
Oma kotinäyttely meni ihan loistavasti. Meidän tyypit esiintyivät hienosti ja saivat hyviä tuloksia ja arvosteluja. Tuomarina kroatialainen Igor Selimovic.
Pihapolun Eemil "EDI"
JUN EH JUK2
"Good
size. Good type of head. Excellent expression. Enough straight back.
Good steap croup. Good front angulations. Missing angulations behind.
Good coat and color. In action too high behind. Not enough power in
move. Good temperament."
Vapaasti suomennettuna:
"Hyvän kokoinen. Hyväntyyppinen pää. Erinomainen ilme. Tarpeeksi suora selkälinja. Hyvä luisu lantio. Hyvät etukulmaukset. Puutteelliset takakulmaukset. Hyvä turkki ja väri. Liikkeessä takakorkea. Ei tarpeeksi voimaa liikkeessä. Hyvä luonne.
(vähän hämää tuo hyvä luisu lanto, onkohan siinä jäänyt jotain välistä tai tullut liikaa, tai kehäsihteeri kirjoittanut väärin, enpä tiedä...)
Pihapolun Estelle "RONDA"
JUN ERI JUK3
"Still developing. Goog head
proportions. Topline is not perfect straight. Good angulations. Good
colour. Good temperament. Enough balance on sidemovements."
"Kehitys vielä kesken. Hyvät pään mittasuhteet. Ylälinja ei aivan suora. Hyvät kulmaukset. Hyvä väri. Hyvä luonne. Riittävän tasapainoiset sivuliikkeet"
 |
| Tää on hauska, Ronda tsekkaa kilpakumppanin :) |
Villiniityn Adalmiina "ARMI"
VAL ERI VAK1 PN2
"Good size. Nice looking head. Good topline. Tail is bit lowset.
Good anqulations. Well balanced in sidemovement. Good temperament."
"Hyvän kokoinen. Mukavannäköinen pää. Hyvä ylälinja. Hieman alhainen
hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut. Hyvin tasapainoiset sivuliikkeet.
Hyvä luonne."
Pihapolun Aurora "KERTTU"
AVO EH
"Good size. Short. Good lines on head. Bite is not optimal.
Good topline. Bit steep croup. Good anqulations. Enough balanced
sidemovements. Good temperament."
"Hyvän kokoinen. Lyhyt. Hyvät pään linjat. Purenta ei ole
optimaalinen. Hyvä ylälinja. Hieman luisu lantio. Hyvät kulmaukset.
Riittävän tasapainoiset sivuliikkeet. Hyvä luonne."
Kerttu Kepponen pääsi yllättämään meidät kaikki! EH = Erittäin Hyvä! Kehäsihteeri kysyi heti arvostelun jälkeen että miksi näytät noin hämmästyneelle?! No miksiköhän, olin varma että saadaan joko HYL tai korkeintaan T. No huhhuh! No nyt minulla on se haluamani rakennearvostelu "aikuisesta" Kertusta, ja todella hieno laatuarvosana.
Kerttu käyttäytyi muutenkin näyttelypaikalla kohtuullisen mallikkaasti. Yhden kerran kuulin sen rähähtävän toiselle koiralle, ja sekin tilanne oli sellainen mitä en etukäteen itse osannut huomioida; olin molempien koirien kanssa juttelemassa kaverin kanssa, Kerttu seisoi takanani ja meidän taakse tuli minun huomaamattani toinen koira. Tilanne ei kuitenkaan ollut millän muotoa paha, ja loppui välittömästi. Silti harmittaa ihan vietävästi että näin pääsi käymään, ja varsinkin se kun jälkikäteen kuulin puhuttavan meistä aika ikävään sävyyn.
Muuten päivä meni kyllä niin yli odotusten, sekä arvosanojen että meidän neitien käyttäytymisen osalta. Olen hirmun ylpeä molemmista likoista, samoin Edistä ja Rondasta. Tuossa kuvassa Linda on oikein hyvin saanut vangittua Kertun uuden olemuksen. Ei ehkä parasta esiintymistä näyttelykehässä, mutta ilme, asento ja muu Kertun viestintä menee ihan nappiin! (kuvat Linda S. ja Nina S. KIITOS!)
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Mätsäreitä
Tässä ennen Kouvolan näyttelyä on tällä seudulla ollut useampiakin mätsäreitä. Ihan hyvä juttu. Edi on käynyt treenaamassa kahdessa ja Ronda ja Kerttu yhdessä.
Ekan mätsärin tuloksia kuunnellessa olin kyllä pudota perssiilleni, Edillä meni ihan loistavasti, sininen nauha, sinisten 1 ja...
Toisessa mätsärissä Edillä oli kuulemma vähän keskittyminen herpaantunut, siellä tuloksena sininen nauha, ei sijoitusta. Mutta hirvittävän hyvää harjoitusta sekin.
Tänään käytiin kylmettymässä Rondan ja Kertun kanssa myrskytuulessa ja vaakasuorassa sateessa... Vapisevat ja märät pikku rääpäleet saivat molemmat siniset nauhat. Kerttu blokattiin kehästä ulos just ennen Rondaa, ja Ronda oli sitten lopulta sinisten 5.
Olen niin ylpeenä Rondasta, ja varsinkin Sannasta joka uskaltautui sittenkin kehään :)
Mutta kuten arvata saattaa, kaikista ylpein olen taas Kertusta! Toki oli ihan kiva pyörähtää siellä kehässä (ja todeta että palellessaan Kerttu seisoo köyryssä kuin kameli ja kulkee kuin pikku apina), mutta tärkein testi meillä oli tämä suuremmassa koirajoukossa pärjääminen. Muutama pikku haukku kuului ja pari kertaa hihna kiristyi vähän liiaksi, mutta muuten Kerttu hillitsi itsensä oikein hyvin. Irvisteyä; ei yhtään. Rähjäämistä; ei yhtään. Jos Kertulla meinasi keskittyminen herpaantua, käytiin pikku kävelyllä ja pahat ajatukset unohtui taas. (pikkukävely = 5metriä tuonne ja takaisin)
Kerttu joka ennen kiihtyi muista koirista ja lapsista ja oli välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, oli tänään välinpitämätön muista koirista ja juoksevista ja kiljuvista lapsista, ja kohteliaan kiinnostunut muista ihmisistä. Koira joka ei ole koskaan mennyt vieraan ihmisen luo oma-aloitteisesti, kävi luvan saatuaan hillitysti nuuhkaisemassa muutamiakin saappaita. Tällaisessa tapahtumassa tuppaa välillä olemaan ahdastakin ja vieraita koiria kulkee aika läheltäkin ohi, tai seisoskelee melko vieressä. Muutaman kerran mulla lipesi keskittyminen sen verran että Kerttu pääsi vähän vahingossa vaihtamaan neniä jonkun toisen koiran kanssa. Sekin sujui ilman moitteen sanaa, vaikka edelleenkin olisi parempi jos kohtaisimme vieraita koiria vapaana.
Luottavaisin mielin kohti viikonloppua Edin, Rondan ja Kertun kanssa! Niin ja se Armi taitaa vetää lauantain ihan vanhasta muistista, sen suhteen en osaa enää edes jännittää :)
Ekan mätsärin tuloksia kuunnellessa olin kyllä pudota perssiilleni, Edillä meni ihan loistavasti, sininen nauha, sinisten 1 ja...
Best In Show 6
 |
| Tää kuva on vähän suttuinen, mutta Edi poseeraa ihan sairaan hinosti! |
Toisessa mätsärissä Edillä oli kuulemma vähän keskittyminen herpaantunut, siellä tuloksena sininen nauha, ei sijoitusta. Mutta hirvittävän hyvää harjoitusta sekin.
Tänään käytiin kylmettymässä Rondan ja Kertun kanssa myrskytuulessa ja vaakasuorassa sateessa... Vapisevat ja märät pikku rääpäleet saivat molemmat siniset nauhat. Kerttu blokattiin kehästä ulos just ennen Rondaa, ja Ronda oli sitten lopulta sinisten 5.
 |
| Rinsessan eka ruusuke |
 |
| K a u n i s |
Mutta kuten arvata saattaa, kaikista ylpein olen taas Kertusta! Toki oli ihan kiva pyörähtää siellä kehässä (ja todeta että palellessaan Kerttu seisoo köyryssä kuin kameli ja kulkee kuin pikku apina), mutta tärkein testi meillä oli tämä suuremmassa koirajoukossa pärjääminen. Muutama pikku haukku kuului ja pari kertaa hihna kiristyi vähän liiaksi, mutta muuten Kerttu hillitsi itsensä oikein hyvin. Irvisteyä; ei yhtään. Rähjäämistä; ei yhtään. Jos Kertulla meinasi keskittyminen herpaantua, käytiin pikku kävelyllä ja pahat ajatukset unohtui taas. (pikkukävely = 5metriä tuonne ja takaisin)
Kerttu joka ennen kiihtyi muista koirista ja lapsista ja oli välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, oli tänään välinpitämätön muista koirista ja juoksevista ja kiljuvista lapsista, ja kohteliaan kiinnostunut muista ihmisistä. Koira joka ei ole koskaan mennyt vieraan ihmisen luo oma-aloitteisesti, kävi luvan saatuaan hillitysti nuuhkaisemassa muutamiakin saappaita. Tällaisessa tapahtumassa tuppaa välillä olemaan ahdastakin ja vieraita koiria kulkee aika läheltäkin ohi, tai seisoskelee melko vieressä. Muutaman kerran mulla lipesi keskittyminen sen verran että Kerttu pääsi vähän vahingossa vaihtamaan neniä jonkun toisen koiran kanssa. Sekin sujui ilman moitteen sanaa, vaikka edelleenkin olisi parempi jos kohtaisimme vieraita koiria vapaana.
Luottavaisin mielin kohti viikonloppua Edin, Rondan ja Kertun kanssa! Niin ja se Armi taitaa vetää lauantain ihan vanhasta muistista, sen suhteen en osaa enää edes jännittää :)
lauantai 3. elokuuta 2013
Terkkuja Rondalta!
Pyysin Sannaa ottamaan mulle pari kuvaa Rondasta, ja näin ihania otoksia sain!
On se vaan niin nimensä veroinen prinsessa!
Pihapolun Estelle
 |
| Poséé-harjoituksia |
 |
| Voi noita korvia... :) |
 |
| "No niin, saiskos jo sitä nakkia?!" |
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Heinäkuun alussa oli pihakoirayhdistyksen järjestämä luonnetesti johon 3 vuotias Aatos osallistui. Tuloset olivat oikein hyvät: pisteitä tuli yhteensä 144, ja ne pisteet tulivat "oikeista" paikoista.
Pihapolun Aatos "Aatos"
tuomarit: Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää, Salo 6. 7.2013
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu -1 Pieni
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Loppupisteet 144
Kuulostaa ihan Aatokselle :)
Sueraavat kuvat on kaapattu pihakoirayhteisön facebook sivuilta.
 |
| Aatos ennen testiä |
 |
| Kelkka tulee! |
 |
| Tutustumista kelkkaan |
 |
| Puhdasta aggressiota seinäkokeessa |
Samana viikonloppuna oli Karjaalla koiranäyttely ja siellä tuomarina ihana pihakorakasvattaja Bengt-Åke Bogren. Borgen oli tiukka mutta oikeudenmukainen tuomari ja käsitteli koiria ja ohjaajia todella kauniisti ja huomaavaisesti. Meidän poikia tuomari arvosti EH:n ja H:n arvoisiksi.
Pihapolun Eerik "Murre" JUN H
Elegant, något högställd hane. Bra skalle. Kunde vara bättre utfylld ander ögonen. Tillräkligt nosparti.Elegant hals. Alltför tunn och fattig i kroppen. Brant i korset, står och går underställt. Saknar drive i steget. Lös i fronten. Något slarviga öron. Bra temperament.
Rodunomainen lähestyttäessä.
Vapaasti suomennettuna:
Tyylikäs, hieman pitkäsäärinen uros. Hyvä kallo. Voisi olla paremmin täyttynyt silmien alta. Riittävä kuono-osa. Elegantti kaula. Liian kevyt ja köyhä ruonko. Jyrkkä lantio, seisoo ja liikkuu nöyrästi. Askeleesta puuttuu potkua. Löysä edestä. Hieman huolimattomat korvat. Hyvä luonne.
 |
| Murre poseeraa |
| Arvostelun jälkeen tuomari kommentoi vielä, että hänen on valitettavasti arvosteltava koira aina juuri siinä kehitysvaiheessa ja kunnossa, sinä nimenomaisena päivänä, verrattuna luokkakumppaneihinsa. Murre on selkeästi hyvin hitaasti kehittyvä ja arvostelukin sen mukainen. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä että Murre on erittäin lupaava, ja voi jo piankin olla ihan eri näköinen ja mallinen. | ||||||||
| Aatos sai näyttelyuransa ensimmäisen EH:n seuraavanlaisella arvostelulla: | ||||||||
| Hane av bra model, aningen höggställd. Ganska bra huvud. Passade ögonfärg. Korrekt bett, hals och rygg. Något small i bröstkorgens nedre del. Något knapp i knävikeln, önskar mera drive i steget. Svans ok. Alltför lång päls. Pratar. | ||||||||
| Rodunomainen lähestyttäessä. | ||||||||
| Ja vapaasti suomennettuna: Hyväntyyppinen eros, hieman pitkäsäärinen. Melko hyvä pää. Sopiva silmienväri. Oikea purenta, hyvä kaula ja selkä. Hieman pieni eturinta. Hieman niukka polvikulma, toivoisin enemmän potkua askeleeseen. Häntä ok. Liian pitkä turkki. Puhuu/kommentoi. | ||||||||
| Tuo viimeinen lause tuli siitä että Aatos piti koko pöydällä seisomisen ajan jotain kummaa purinaa (ei siis missään nimessä ollut uhkaava tai aggressiivinen). Liekö jäänyt luonnetesti fiilikset päälle, vai mikä oli... :) Molemmat arvostelut kuulostaa ihan realistisilta, sellaisilta että koirien hyveet ja puutteet ovat tunnistettavissa. Kiitos Hanna ja Harri kun jaksatte noita poikia käyttää näytillä, ja hoitaa ja kasvattaa muutenkin niin mahtavan hienosti! Seuraavat näyttelysuunnitelmat ovat parin viikon päästä, Kouvolan "kotinäyttelyyn" on meikäläisiä tulossa Armi, Kerttu, Edi ja Ronda, sekä kylläpä kai tuon Eetunkin (Armin siskonpoika) voi omaan porukkaan laskea mukaan kuuluvaksi :) Näytille on tulossa 16 pihakoiraa, taitaa olla Kouvolan näyttelyn ennätys! | ||||||||
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Jokin aika sitten sain kutsun Inkooseen Nybygårds kenneliin katsomaan Finan pentuja ja vaihtamaan kuulumisia. Sunnuntaina vastasin kutsuun ja lähdin koko päiväksi reissuun koirien kanssa. Mietin vielä aamulla että otanko koiria mukaan ollenkaan, vai ottaisinko vain toisen, kumman... oli kuitenkin tulossa lämmin päivä. Olen kuitenkin ikionnellinen että otin molemmat tytöt mukaan; halusin kovasti esitellä Jaanalle meidän korjatut koirat, ja varsinkin Kertun. Täytyy kyllä myöntää että minua vähän jännitti alkuun se että miten koirat mahtaa käyttäytyä. Sitä samaa jännitän kaikkien tuttujen kanssa aina ensitapaamisella tämän meidän tapakasvatuksen jälkeen.
No, jännitin ihan turhaan. Molemmat tytöt käyttäytyivät oikein mallikkaasti, olen ihan hirmun ylpeänä varsinkin Kertusta. Miten voi olla koira niin muuttunut!? Tyyppi oli hienosti kuulolla lähes koko ajan, käytiin parikin kertaa pienellä metsälenkillä ensin Gemin ja Töllin kanssa, ja toisen kerran Wernan kanssa. Töllille Kertulla ei ollut mitään sanottavaa, Gemiä piti pari kertaa hätistellä perspuolesta pois, ja kun Werna uskoi ekasta kerrasta, niin sillekään ei tarvinnut enää kimahdella. Voi juku pätkä mun hienoa koiraa! Oikeasti nyt kun pystyy itse rentoutumaan tällaisissa koirasosiaalisissa tilanteissa, niin elämä on kyllä sata kertaa helpompaa. Ja kun ei itse jännitä niin koiratkaan ei jännitä.
Pentujen tsekkaus jäi kokonaisuudessaan aika vähälle, se oli sellainen sivuseikka tässä meidän päivässä. =D Vaikka kyllähän ne oli aika ihqupyllyjä :) Just sellaisia ihanalta tuoksuvia pikkumyttyjä. Ja siinäkin mielessä mielenkiintoisia että, että ovat vähän niinkuin sukulaisia, emä Finahan on myös Capun emä, ja Capu siis E-pentueen isä. Minusta oli oikein mukava tutustua uusiin pihakoiriin (näistä Jaanan koirista olen aiemmin tavannut vain Töllin).Varsinkin rotuunotettu Ingeborg (ja Lotta ja Werna) olivat erityisen mieleenpainuva kolmen sukupolven kopla.
Oikeasti koko päivä kului istuessa vuorotellen terassilla auringossa, ja rappusilla varjossa. Puhuessa. Jutellessa. Kuunnellessa. Pohtiessa. OPPIESSA! Minusta on hirmuisen hienoa että on olemassa ihmisiä jotka tietävät pihakoirista näin paljon, sukupolvien taakse esi-isiin asti, ja vielä kaikenlisäksi jakavat tietonsa ja taitonsa tällaiselle aloittelijalle. On myös ihan erilaista seurata laumadynamiikkaa yhdeksän koira kokoonpanossa (kuin vaikkapa omien kahden). Sen lisäksi että puhuimme (piha)koirien kasvatuksesta, vähintäänkin yhtä suuren huomion sai koirien TAPAkasvatus (ja kasvattamattomuus). Mielenkiintoista, antoisaa, opettavaista. Paljon asioita ihan varmasti vain hujahti ohi, mutta luulen että ne palaavat vielä mieleen uudestaan. Tästä vierailusta jäi tosi paljon pohdittavaa ja makusteltavaa pitkäksi aikaa. Kiitos ihanasta päivästä Jaana!
Mulle merkitsee tosi paljon se, että olen onnistunut omien koirieni kanssa, ja se että saan siitä tunnustusta ihmisiltä joka on nähnyt meidän koirat "tosi pahana" ja nyt sitten näkee ne korjattuina. Tähän joukkoon luen siis KAIKKI ne ihmiset jotka jollain lailla liittyvät meidän arkeen (ja myös ne viikoittain vastaan tulevat oman kylän lenkkeilijät, vaikka niiden kanssa ei ikinä mitään jutellakaan). On kuitenkin ihmisiä joille nimenomaan haluaisin esitellä "uudet" koirani, ja Jaana oli yksi niistä. Seuraavaksi odotan kovasti Hannan ja Nannan tapaamista Lahdessa, toivottavasti vielä tämän kesän aikana. Kaikista tärkein ja merkityksellisin tapaaminen oli kuitenkin se ensimmäinen luvallinen vierailu; Helille Villiniittyyn.
No, jännitin ihan turhaan. Molemmat tytöt käyttäytyivät oikein mallikkaasti, olen ihan hirmun ylpeänä varsinkin Kertusta. Miten voi olla koira niin muuttunut!? Tyyppi oli hienosti kuulolla lähes koko ajan, käytiin parikin kertaa pienellä metsälenkillä ensin Gemin ja Töllin kanssa, ja toisen kerran Wernan kanssa. Töllille Kertulla ei ollut mitään sanottavaa, Gemiä piti pari kertaa hätistellä perspuolesta pois, ja kun Werna uskoi ekasta kerrasta, niin sillekään ei tarvinnut enää kimahdella. Voi juku pätkä mun hienoa koiraa! Oikeasti nyt kun pystyy itse rentoutumaan tällaisissa koirasosiaalisissa tilanteissa, niin elämä on kyllä sata kertaa helpompaa. Ja kun ei itse jännitä niin koiratkaan ei jännitä.
 |
| Nybygårds Å-pennut (kuvakaappaus kasvattajan blogista) |
Pentujen tsekkaus jäi kokonaisuudessaan aika vähälle, se oli sellainen sivuseikka tässä meidän päivässä. =D Vaikka kyllähän ne oli aika ihqupyllyjä :) Just sellaisia ihanalta tuoksuvia pikkumyttyjä. Ja siinäkin mielessä mielenkiintoisia että, että ovat vähän niinkuin sukulaisia, emä Finahan on myös Capun emä, ja Capu siis E-pentueen isä. Minusta oli oikein mukava tutustua uusiin pihakoiriin (näistä Jaanan koirista olen aiemmin tavannut vain Töllin).Varsinkin rotuunotettu Ingeborg (ja Lotta ja Werna) olivat erityisen mieleenpainuva kolmen sukupolven kopla.
Oikeasti koko päivä kului istuessa vuorotellen terassilla auringossa, ja rappusilla varjossa. Puhuessa. Jutellessa. Kuunnellessa. Pohtiessa. OPPIESSA! Minusta on hirmuisen hienoa että on olemassa ihmisiä jotka tietävät pihakoirista näin paljon, sukupolvien taakse esi-isiin asti, ja vielä kaikenlisäksi jakavat tietonsa ja taitonsa tällaiselle aloittelijalle. On myös ihan erilaista seurata laumadynamiikkaa yhdeksän koira kokoonpanossa (kuin vaikkapa omien kahden). Sen lisäksi että puhuimme (piha)koirien kasvatuksesta, vähintäänkin yhtä suuren huomion sai koirien TAPAkasvatus (ja kasvattamattomuus). Mielenkiintoista, antoisaa, opettavaista. Paljon asioita ihan varmasti vain hujahti ohi, mutta luulen että ne palaavat vielä mieleen uudestaan. Tästä vierailusta jäi tosi paljon pohdittavaa ja makusteltavaa pitkäksi aikaa. Kiitos ihanasta päivästä Jaana!
Mulle merkitsee tosi paljon se, että olen onnistunut omien koirieni kanssa, ja se että saan siitä tunnustusta ihmisiltä joka on nähnyt meidän koirat "tosi pahana" ja nyt sitten näkee ne korjattuina. Tähän joukkoon luen siis KAIKKI ne ihmiset jotka jollain lailla liittyvät meidän arkeen (ja myös ne viikoittain vastaan tulevat oman kylän lenkkeilijät, vaikka niiden kanssa ei ikinä mitään jutellakaan). On kuitenkin ihmisiä joille nimenomaan haluaisin esitellä "uudet" koirani, ja Jaana oli yksi niistä. Seuraavaksi odotan kovasti Hannan ja Nannan tapaamista Lahdessa, toivottavasti vielä tämän kesän aikana. Kaikista tärkein ja merkityksellisin tapaaminen oli kuitenkin se ensimmäinen luvallinen vierailu; Helille Villiniittyyn.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Synttäreitä!
Tällä viikolla ollaan juhlittu koirien synttäreitä. Tai siis oltaisiin juhlittu jos olisin muistanut... Onneksi Armin kasvattaja Heli laittoi facebookiin Armille onnittelut, niin muistinpa sitten itsekin.
Villiniityn Adalmiina ARMI 6 vuotta
Ja eilen oli A-pentujen 3v-synttärit. Voi miten noloa etten muistanut ollenkaan onnitella kasvattejani.
Eli kovasti paljon onnea Armi, Bertta, Alma, Arttu ja Morris
sekä
Kerttu, Touko, Aatos, Eka, Nassu ja Pätkis!
Villiniityn Adalmiina ARMI 6 vuotta
 |
| Armi aivan pikkuinen |
 |
| Armi kaunis aikuinen |
Ja eilen oli A-pentujen 3v-synttärit. Voi miten noloa etten muistanut ollenkaan onnitella kasvattejani.
 |
| Armi ja pikku-Aat |
 |
| Kerttu oli pienenä maailman söpöin... |
 |
| ...ja viattomin |
 |
| Ja nykyään ihan kaunis neito! |
Eli kovasti paljon onnea Armi, Bertta, Alma, Arttu ja Morris
sekä
Kerttu, Touko, Aatos, Eka, Nassu ja Pätkis!
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Yleisiä mietintöjä, huomioita ja MuTuja
En olisi ihan äkkiä uskonut että olemme koirien kanssa tässä tilanteessa.
N a u t i n l e n k k e i l y s t ä .
Hämmentävää. Päivän paras tunti on se kun lähden illalla koirien kanssa ulos. Saattaa kulua tunti, kaksikin. Lenkki ei ole enää se ikävä velvollisuus, vaan minulla on etuoikeus. Etuoikeus lähteä rentoutumaan kaikessa rauhassa ja nauttia kauniista viilenevästä kesäillasta. Koirien velvollisuus on tulla mukaani ja pitää mielihyvääni yllä. Välillä oikein toivon ja odotan että muita koiria tulisi vastaan.
Melkein joka päivä ainakin jompikumpi koirista kulkee osan matkasta irti hihnasta. Tänään ensimmäistä kertaa päästin molemmat metsässä irti. Mahtoiko johtua alkuhuumasta ja yhdessä kilpaa juoksemisesta, mutta ihan hetken tuntuivat korvat olevan vähän aikaa kadoksissa, mutta hyvin pian yhteys löytyi taas :) Uskoni ja luottoni Kerttuun kasvaa päiväpäivältä; tässä yhtenä iltana annoin sen kävellä irti Napan ABC:ltä kotiin, eräänä toisena päivänä tuosta lammelta. Tosin, yhden kerran olen päästänyt Kertun irti "väärässä mielentilassa", ja silloin tulos ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Ojanpenkalla kekkalehti se vanha rämäpää, ei korvia, ei yhteyttä. Oikeastaan ihan hyvä että tuokin tuli taas koettua, mulle tuli harvinaisen selväksi että mikään ei ole itsestään selvää. Armi on eritavalla tottelevainen kuin Kerttu. Se on jollain lailla itsenäisempi, mutta osaa paremmin koulutukselliset peruskäskyt ja noudattaa niitä, Kerttu käyttäytyy ennemminkin kokonaisvaltaisesti kuuliaisesti. En osaa tuota paremmin selittää, mutta ehkä on pääasia että itse tiedän miten täällä tällä hetkellä käyttäydytään.
Ihan kaikesta remmikiihtymyksestä ei vielä olla päästy eroon. Kertun ollessa yksin sujuu oikein hyvin, Armin kanssa yksin vaihtelevasti. Kun kuljen molempien kanssa yhdessä Kertulla menee useimmiten hyvin, mutta se kiihtyy vielä hiukan, ja Armi välillä vielä rähjäys-asteelle asti. Enää en kuitenkaan puhuisi remmirähjäämisestä, vaan ainoastaan kiihtymisestä. Kohdatessamme vieraita koiria en ole vielä uskaltanut pitää omia koiria vapaana, mutta mulla on suuri haave että sinne asti vielä päästäisiin. Tuttuja koiria olemme tavanneet nimen omaan siten että olemme rauhallisesti lähestyneet kavereita, hetki juteltu vähän kauempaa ja sitten olen päästänyt omat koirat irti. Meillä on tässä kylällä 3 sellaista koirakkoa jotka ovat tulleet vuosien aikana tosi tutuiksi, ja näiden kanssa uskallan sen tehdä. Ja jokaiselta olemme saaneet ihan valtavan hyvää palautetta!
Olen tehnyt monia yksittäisiä huomioita tässä tapakasvatuksen edetessä. Voi olla että osasta olen jo kertonutkin, mutta sittenpähän tulee kertauksena... Suurin ero entiseen on varmasti se että meillä on kotona rauhallisen leppoisaa. Koiria ei juurikaan tarvi komentaa, kumpikaan ei ole koko aikaa kärttämässä jotakin (mitä tahansa). Koirat ovat rentoja sekä sisällä että varsinkin ulkona. Erittäin vastaanottavaisia ja ehdotuksille avoimia. Yksi ihan konkreettinen muutos on se, että Kerttu ei enää läähätä. Entisessä elämässä Kerttu alkoi läähättää jo eteisessä, pahimmassa tapauksessa jo silloin kun kävin vaihtamassa lenkkivaatteet päälle. Ja läähätti ihan koko lenkin ajan. Myös talvella. Ja silmät meinasi päästä pudota ja hengitys salpaantua. Hirveesti stressiä ja kiihtymystä. Nyt koirat läähättää vain jos on tosi kuuma ilma. Myös askellus on rennompaa, maatavoittavaa, taloudellisempaa. Myös irti ollessa.
Koirien itsehillintä on kehittynyt ihan valtavasti. Monessa asiassa. Oikeastaan ihan kaikessa muussa, paitsi Armilla on edelleenkin erittäin kiire saada ruokaa. Välillä oikein näkee ja kuulee kun koirien päässä raksuttaa, ja ne ihan tietoisesti yrittävät pitää mielensä ja kroppansa kurissa. Hyvä esimerkki on vaikkapa se, kun lenkillä tuli tuttu koira vastaan ja jäimme parin metrin etäisyydelle juttelemaan. Koirat tietää että hihnat ei saa kiristyä, joten ne tepsuttivat paikoillaan, into tervehtiä oli kova, mutta säännöt selvät. Ihaltavaa mielestäni. Sama pätee kissoihin, oraviin ja lintuihin.
Koirien itsehillintä on kehittynyt ihan valtavasti. Monessa asiassa. Oikeastaan ihan kaikessa muussa, paitsi Armilla on edelleenkin erittäin kiire saada ruokaa. Välillä oikein näkee ja kuulee kun koirien päässä raksuttaa, ja ne ihan tietoisesti yrittävät pitää mielensä ja kroppansa kurissa. Hyvä esimerkki on vaikkapa se, kun lenkillä tuli tuttu koira vastaan ja jäimme parin metrin etäisyydelle juttelemaan. Koirat tietää että hihnat ei saa kiristyä, joten ne tepsuttivat paikoillaan, into tervehtiä oli kova, mutta säännöt selvät. Ihaltavaa mielestäni. Sama pätee kissoihin, oraviin ja lintuihin.
Armillehan ei pidetty varsinaista irti olo -tuntia juoksujen vuoksi, mutta olen sen kanssa itsekseni tehnyt pikkaisen niitä samoja harjoituksia. Eli suunnanvaihtoja ja kohteliaita ohituksia ja maastonmuutosharjoituksia. Niissä Armi ole ihan yhtä varma kuin Kerttu, ja Armi myös hilppasee herkästi kauemmas kuin Kerttu, eikä ihan niin hyvin kuule murahdusta tai luoksekutsua, mutta maastonmuutokset ja ohitukset se hoitaa todella mallikkaasti.
Me ei olla millään tavalla tietoisesti puututtu siihen, että koirat haukkuu sisällä silloin kun me juttelemme naapureiden kanssa pihalla. Tämä epämiellyttävä käytön on kadonnut oikeastaan kokonaan ihan itsestään, samoin muiden etupihan äänien haukkuminen. Jos takapihan aidan takana tapahtuu jotakin haukkumisen arvoista, riittää siihenkin pieni huomautus ja haukku on loppu (tämä siis silloin kun koirat ovat sisällä). Takapihalle tyypit ovat päässet kesän aikana ihan muutaman hassun kerran, ja silloinkin myöhään iltayöstä, jolloin mitään haukuttavaa ei ole ollut. En tiedä millaista käytös olisi vilkkaampaan aikaan.
Koska takapihakäynnit ovat nyt minimissä, ovat "oikeat" lenkit lisääntyneet. Tämä yhdistettynä ainakin aluksi jopa hieman stressaavaan elämäntapamuutokseen on johtanut siihen että koirat ovat laihtuneet, aika reilustikin. En varmaan olisi edes huomannut asian koko totuutta, mutta kävimme Inkun ja Bertan vieraina viikko sitten, ja koiria vertaillessa tämä muotoseikka tuli hyvinkin selväksi. Annoskoot ovat nyt kasvaneet ja tavoitteena olisi saada koirat nättiin kuntoon kuukaudessa, Kouvolan näyttelyä ajatellen.
Tapaaminen Inkun ja Bertan kanssa sujui hyvin. Autosta poistuminen vaati hieman aikaa, ja rutosti itsehillintää (itse kultakin). Ja yhden kerran autoon palautuksen, kun Armi poistui autosta väärällä tavalla ja ennen aikojaan. Mutta koska en antanut periksi, sujui se lopulta riittävän mallikkaasti. Siihen perään heti kunnon lenkki ja sitten vasta hengailua ja vähän kahvittelua. Erityisesti Kertusta olin kovin ylpeänä; se ei haukkunut kenellekään, vaikka porukkaa ramppasi sekä sisällä että pihalla. Yleensä on haukuttu vähintäänkin talon isäntä ja osa lapsista, sekä kaikki vieraat. Paras kiitos oli kuitenkin se, kun Heli sanoi että kun meidän koirat käyttäytyy, niin samalla käyttäytyvät myös heidän koirat (ja Inkun ja Bertan kuuliaisuus kuulemma lakkasi samalla kun me poistuimme pihatieltä...) =D
Meillähän on nyt hieman purettu tuota jääkautta. Jokaisen onnistuneen lenkin jälkeen saan kutsua Armin luokse ja silittää sitä hitaasti ja rauhallisesti päästä puoleen selkään haluamani ajan. Kerttua saa palkata kerran päivässä, jos kaikki lenkit ovat onnistunnet. Tiedättekö, olen niin tottunut tähän huomioimattomuuteen, että minun pitää ihan tietoisesti muistuttaa itseäni, että muista silittää koiria! Kuulostaa kyllä aika uskomattomalle, mutta näin se vaan on. Tosin, nykyään nuo tyypithän eivät enää ole kyljessä/sylissä kyhnäämässä (ja kun ne oli siinä niin tietysti niitä oli koko ajan rapsuttelemassa, ja kaiken lisäksi "väärällä" tavalla).
Olen hyvin tietoinen siitä että vaikka meillä menee nyt näin hyvin, ei tämä tila ole pysyvä jos sen eteen ei koko ajan tehdä töitä. Ihan varmasti tulee hetkiä kun koko pakka tuntuu repeävän käsistä, tulee takapakkeja, omaa laiskuutta ja mukavuudenhalua, koirat tulevat ihan varmasti jossain vaiheessa "kokeilemaan" rajojaan, testaamaan ja yrittämään jos minkälaisia kikkoja ja vedätyksiä. Nyt meillä onneksi on kyky huomata ne keskarit, ja taito puuttua asiaan ajoissa ja paluttaa rauha ja rentous takaisin.
Treenikertoja on jäljellä vielä yksi virallinen; toisen koiran ohittaminen vapaana. Tähän samaan saadaan toivottavasti liitetyksi myös laumasta erottaminen, joka hienosti sinetöisi koko koulutuksen. Näiden jälkeen tulemme ihan varmasti osallistumaan yhteislenkeille. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että haluan jatkossakin tavata säännöllisen epäsäännöllisesti kouluttajaamme, jotta pysyisimme kartalla siitä missä mennään ja ollaanko pysytty edes suunnilleen aisoissa. Ja onpa minulla Armin varalle jo suunnitteilla vähän muutakin juttua, nimittäin leikkikoulua... =D
Ja jottei elämä vahingossakaan helpotu liiaksi, on tämä samainen oppimäärä (onneksi vähän tiivistettynä) käytävä vielä jossain vaiheessa läpi sijoitusnarttu Rondankin kanssa. Onhan koko porukalla sitten oltava samat säännöt kun se aika koittaa.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Viikko eteenpäin
Toinen treenitunti oli viime viikon lopulla ja olimme siellä vain Kertun kanssa, kun Armilla on vielä juoksut päällä. Aiheena oli vieraan koiran kohtaaminen hihnassa ja vähän irtioloa metsässä. Ja koiran eleiden lukemista.
Saimme oppitunnin neljästä "olotilasta" ohitustilanteessa (tai muussa tunteita kuohuttavassa tilanteessa).
1. Rauhallinen = Koira vaan ON. Rento, pyyteetön, ei suurempia tunteita. Mikä on ensimmäinen merkki että koira on siirtymässä seuraavaan tilaan?
2. Korvat = Ihan ekana koiran korvat nousevat eteenpäin. Silloin on pari sekuntia aikaa huomauttaa koiraa ennen kuin se siirtyy seuraavaan tilaan. Toivottavaa on että koira saataisiin pidettyä tässä tilassa eikä jouduttaisi seuraavaan. Koiraa kutsuttaessa/kiellettäessä koiran tulisi kääntää korvat takaisin taakse ja olla kuulolla omistajaan päin. Eteenpäin saa siis höristellä mutta pitää olla herkillä eikä kiihtyä lisää.
3. Muu kehonkieli = Hihnan kiristäminen, ryhdin parantaminen, karvat pystyyn, tuijotus, murina. Jos koira pääsee tähän tilaan on siitä enää sadasosa sekunnin matka seuraavaan, joka on
4. Täys rähinä päällä = Peli menetetty sen ohituksen osalta.
Minusta on tässä viikon mittaan kehittynyt ihan pätevä korvien tarkkailija =) Olenkin nyt sitä mieltä että vaikka aina sanotaan että silmät on sielun peili, tässä kohtaa kyllä korvat ovat koiran sielun peili. Korvista näkee heti että onko yhteys taluttajaan katkennut, ja huiteleeko koira jo omiaan. Korvista on myös tosi iso apu esim. siinä että pystyy jo vähän näkemään "risteyksen ohi" ja "pusikkojen läpi", että onko sieltä tulossa vastaantulijoita jotka saattavat aiheuttaa koirissa toimenpiteitä.
Korvaoppitunnin jälkeen päästettiin Kerttu metsässä irti ja katseltiin miten se käyttäytyy. Jotain oppia oli jo mennyt perille, vaikkei oltukaan vielä kertaakaan irtioloa treenattu (edes takapaihalla). Kun hihna oli irti, Kerttu ei singonnut salamana pois paikalta vaan jäi siihen lähistölle rauhallisesti hengailemaan. Metsässä tehtiin enimmäkseen suunnanvaihtoja ja tarkkailtiin kuinka Kerttu niihin reagoi; kuinka nopeasti muuttaa suuntaa meidän mukana, millä tyylillä meidät ohittaa ja mistä, kuinka kauas erkanee joukosta. Vaikka koira painelisi metsässä ihan tuhatta ja sataa, olisi sen ohitettava ihmiset hillitysti, vähän hidastaen eikä ihan jalkaa hipoen. Myös ihmisten välistä sujahtaminen on epäkunnioittavaa. Muutaman kerran Kerttu teki näitä pahuuksia ja sitä kiellettiin EIllä ja kerran nakattiin hihnalla perään. Kaikki maastonmuutokset ovat tärkeitä kohtia metsässä; miten koira tulee risteyksiin, ylittää ojia tai puunrunkoja, saapuu aukealle paikalle. Kovaa saa painella menemään, kunhan nämä maastomuutokset suoritetaan hillitysti. Vielä yksi juttu mitä tarkkailtiin oli Kertun suhtautuminen metsän muihin asukkeihin. Meille tuli tällä kerralla vastaan vain lintuja. Hillitty tarkkaileminen sallittiin, mutta kiinteästä tuijotuksesta korjattiin. Perään ei saanut singahtaa.
Mä en oikeastaan voinut uskoa miten hienosti Kerttu siellä metsässä pärjäili, otti kyllä ilon irti vapaudesta, mutta silleen hienostuneesti :) Ei puhettakaan että olisi tehnyt katoamistemppuja, kymmenen metrin pistoja polulta umpimetsään, tai edes mennyt liian kauas. Risteyksiinkin meni kyllä edeltä, mutta ihan eri asenteella kuin ennen. Meillä molempien koirien maastonmuutokset on olleet aika räväköitä. Varsinkin risteyksiin ja varsinkin Armi on mennyt sillä asenteella että "Hei mä meen eeltä tarkastaa paikat. Joo reitti selvä, tulkaa vaan ihmiset!". Nyt Kerttu oli risteyksissä silleen että "Mä vaan oon täällä..."
Metsälenkin jälkeen soitettiin häiriökoira hollille ja lähdettiin takaisin julkisille väylille. Mä en tiedä että miksi meillä aina sattuma puuttuu peliin, mutta just kun oltiin saatu häiriötervu näköyhteyteen kaukaisuudessa, ajoi viereisen kerrostalon parkkipaikalle auto josta singahti ihan holtittomasti juosten ja haukkuen kääpiöpinseri. Pinseri sai purkkikarkotuksen. Kouluttaja seisoi niin lähellä minua että Kerttu ei varmaankaan tiennyt kumpi kolinan heitti (kouluttaja), mutta ihan varmasti myös minä sain kunnioitusta osakseni kun ajoin muukalaisen matkoihinsa ja olin mukana hoitamassa tilannetta. Sen jälkeen tervun ohittelu sujui ihan helposti ja rennosti. Pari kertaa ohitettiin kävellen ja hölkäten, sitten lähdettiin kulkemaan yhtä matkaa samaan suuntaan. Sekin meni alkuun ihan hyvin mutta sitten Kerttu vähän vingahti. Kouluttaja kysyi että astuitko sen tassun päälle? En tietääkseni. Pari metriä ja Kerttu kiljaisi uudestaan. Nyt en ainakaan astunut tassun päälle, koira oli puolen metrin päässä minusta. Taas vähän matkaa ja Kertulta pääsi tukahtunut räyh! Sitä alkoi ottaa päähän tervun kanssa kävely. Kysyin että ketuttaako Kerttua se että minä pakotin sen tähän tilanteeseen. Ei, vaan se, että se ihan vapaaehtoisesti itse tuli mukaan tähän tilanteeseen. Minua kyllä olisi huvittanut koko tilanne =D Kovennettiin vielä vähän ja kouluttaja otti sekä Kertun että tervun samaan käteen rinnakkain kävelemään. Takaisin palattiin rennommin, joko peräkkäin tai eri puolilla pyörätietä. Ihan mahdottoman hienoa.
Lopuksi tehtiin taas pari autoon / autosta pois harjoitukset. Ja seuraava koulutuskerta on sitten kun Armilla on juoksut kunnolla ohi. Tämä asennekoulutus olisi kyllä tehnyt Armillekin e-rit-tä-in hyvää, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen että seuraavalla kerralla mennään taas eteenpäin; molemmat koirat yhtäaikaa irti, ja mahdollisesti häätö yhteisöstä. Kotiläksyksi saatiin parannella Armin asennetta ja tarkkailla sitä hihnan kireyttä, Kertulle taas toivotaan onnistuneita ohituksia. Nyt on myös lupa käydä lenkillä yhdessä molempien koirien kanssa, jos tuntuu sille että pystyn siihen. Jääkautta aletaan pikkuisen purkamaan; Armi saa silittelytuokion jokaisen onnistuneen (=löysä hihna) lenkin jälkeen ja Kerttu kerran päivässä jos ohitukset onnistuu. Elias ja koirat saavat olla keskenään kontaktissa ja vieraita saa taas käydä kylässä, jos minusta tuntuu että hillitsen koirat.
Melkein viikko ollaan nyt menty näillä ja hyvälle tuntuu. Yhteislenkit aloitin ihan nopeista 10min iltamyöhäpisseistä. Alkuun oli kyllä tosi haastavaa miettiä mikä hihna? missä kädessä? kumpi koira? tekemässä mitä?... Pari pidempää lenkkiäkin olen jo koirien kanssa tehnyt, ja tilannetta helpottaa huomattavasti se että Kertun voi aina silloin tällöin laskea irti hihnasta. Armia joutuu edelleen komentaa useamman kerran lenkin aikana, se ruovittelee vieläkin silloin tällöin, ja on alkanut tosi ärsyttävästi kulkea mun takana, ihan kannoilla, seilaten vasemmalta oikealle edestakas. Tuolta selän takaa on myös tosi nastaa pullistella ja näytellä keskaria. Kerttu on tosi hyvin kuulolla ja aika herkillä koko ajan, ja sitä ihan selkeesti rassaa kun Armia ojennetaan. Armi on nyt se joka räjähtelee vastaantulijoille.
Eilen oli oikein onnistumisten päivä. Aamulla pääsin/jouduin purkittaa naapurin koiraa kun se karkasi ovesta ulos just kun me oltiin tulossa lenkiltä kotiin. Siinä kohtaa Armi antoi mun hoitaa hommat, ja loppupäivän lenkit sujui ihan toisenlaisessa kunnioituksessa. Illalla tehtiin tosi hieno lenkki koko perheen voimin pioneeripuistoon, ja Kerttu kulki melkein koko matkan irti. Myös pyörätietä pitkin kotiin. Pioneeripuistolla pysähdyttiin kodalle vähän fiilistelemään ja Kerttu pysyi ihan loistavasti huudeilla. Pieni murahdus jos se meinasi lähteä liian kauas, ja tyyppi oli taas kuulolla. Oli muuten hyvä tämä "huilaustesti" siinäkin mielessä että Kerttu osasi olla metsässä irti tekemättä mitään, vaatimatta mitään, ihan OLLA VAAN.
Kuva on huonolaatuinen kun se on puhelimella otettu, mutta katsokaa tota Kertun ilmettä. Tollanen murumussukka se nykyään on!
Saimme oppitunnin neljästä "olotilasta" ohitustilanteessa (tai muussa tunteita kuohuttavassa tilanteessa).
1. Rauhallinen = Koira vaan ON. Rento, pyyteetön, ei suurempia tunteita. Mikä on ensimmäinen merkki että koira on siirtymässä seuraavaan tilaan?
2. Korvat = Ihan ekana koiran korvat nousevat eteenpäin. Silloin on pari sekuntia aikaa huomauttaa koiraa ennen kuin se siirtyy seuraavaan tilaan. Toivottavaa on että koira saataisiin pidettyä tässä tilassa eikä jouduttaisi seuraavaan. Koiraa kutsuttaessa/kiellettäessä koiran tulisi kääntää korvat takaisin taakse ja olla kuulolla omistajaan päin. Eteenpäin saa siis höristellä mutta pitää olla herkillä eikä kiihtyä lisää.
3. Muu kehonkieli = Hihnan kiristäminen, ryhdin parantaminen, karvat pystyyn, tuijotus, murina. Jos koira pääsee tähän tilaan on siitä enää sadasosa sekunnin matka seuraavaan, joka on
4. Täys rähinä päällä = Peli menetetty sen ohituksen osalta.
Minusta on tässä viikon mittaan kehittynyt ihan pätevä korvien tarkkailija =) Olenkin nyt sitä mieltä että vaikka aina sanotaan että silmät on sielun peili, tässä kohtaa kyllä korvat ovat koiran sielun peili. Korvista näkee heti että onko yhteys taluttajaan katkennut, ja huiteleeko koira jo omiaan. Korvista on myös tosi iso apu esim. siinä että pystyy jo vähän näkemään "risteyksen ohi" ja "pusikkojen läpi", että onko sieltä tulossa vastaantulijoita jotka saattavat aiheuttaa koirissa toimenpiteitä.
Korvaoppitunnin jälkeen päästettiin Kerttu metsässä irti ja katseltiin miten se käyttäytyy. Jotain oppia oli jo mennyt perille, vaikkei oltukaan vielä kertaakaan irtioloa treenattu (edes takapaihalla). Kun hihna oli irti, Kerttu ei singonnut salamana pois paikalta vaan jäi siihen lähistölle rauhallisesti hengailemaan. Metsässä tehtiin enimmäkseen suunnanvaihtoja ja tarkkailtiin kuinka Kerttu niihin reagoi; kuinka nopeasti muuttaa suuntaa meidän mukana, millä tyylillä meidät ohittaa ja mistä, kuinka kauas erkanee joukosta. Vaikka koira painelisi metsässä ihan tuhatta ja sataa, olisi sen ohitettava ihmiset hillitysti, vähän hidastaen eikä ihan jalkaa hipoen. Myös ihmisten välistä sujahtaminen on epäkunnioittavaa. Muutaman kerran Kerttu teki näitä pahuuksia ja sitä kiellettiin EIllä ja kerran nakattiin hihnalla perään. Kaikki maastonmuutokset ovat tärkeitä kohtia metsässä; miten koira tulee risteyksiin, ylittää ojia tai puunrunkoja, saapuu aukealle paikalle. Kovaa saa painella menemään, kunhan nämä maastomuutokset suoritetaan hillitysti. Vielä yksi juttu mitä tarkkailtiin oli Kertun suhtautuminen metsän muihin asukkeihin. Meille tuli tällä kerralla vastaan vain lintuja. Hillitty tarkkaileminen sallittiin, mutta kiinteästä tuijotuksesta korjattiin. Perään ei saanut singahtaa.
Mä en oikeastaan voinut uskoa miten hienosti Kerttu siellä metsässä pärjäili, otti kyllä ilon irti vapaudesta, mutta silleen hienostuneesti :) Ei puhettakaan että olisi tehnyt katoamistemppuja, kymmenen metrin pistoja polulta umpimetsään, tai edes mennyt liian kauas. Risteyksiinkin meni kyllä edeltä, mutta ihan eri asenteella kuin ennen. Meillä molempien koirien maastonmuutokset on olleet aika räväköitä. Varsinkin risteyksiin ja varsinkin Armi on mennyt sillä asenteella että "Hei mä meen eeltä tarkastaa paikat. Joo reitti selvä, tulkaa vaan ihmiset!". Nyt Kerttu oli risteyksissä silleen että "Mä vaan oon täällä..."
Metsälenkin jälkeen soitettiin häiriökoira hollille ja lähdettiin takaisin julkisille väylille. Mä en tiedä että miksi meillä aina sattuma puuttuu peliin, mutta just kun oltiin saatu häiriötervu näköyhteyteen kaukaisuudessa, ajoi viereisen kerrostalon parkkipaikalle auto josta singahti ihan holtittomasti juosten ja haukkuen kääpiöpinseri. Pinseri sai purkkikarkotuksen. Kouluttaja seisoi niin lähellä minua että Kerttu ei varmaankaan tiennyt kumpi kolinan heitti (kouluttaja), mutta ihan varmasti myös minä sain kunnioitusta osakseni kun ajoin muukalaisen matkoihinsa ja olin mukana hoitamassa tilannetta. Sen jälkeen tervun ohittelu sujui ihan helposti ja rennosti. Pari kertaa ohitettiin kävellen ja hölkäten, sitten lähdettiin kulkemaan yhtä matkaa samaan suuntaan. Sekin meni alkuun ihan hyvin mutta sitten Kerttu vähän vingahti. Kouluttaja kysyi että astuitko sen tassun päälle? En tietääkseni. Pari metriä ja Kerttu kiljaisi uudestaan. Nyt en ainakaan astunut tassun päälle, koira oli puolen metrin päässä minusta. Taas vähän matkaa ja Kertulta pääsi tukahtunut räyh! Sitä alkoi ottaa päähän tervun kanssa kävely. Kysyin että ketuttaako Kerttua se että minä pakotin sen tähän tilanteeseen. Ei, vaan se, että se ihan vapaaehtoisesti itse tuli mukaan tähän tilanteeseen. Minua kyllä olisi huvittanut koko tilanne =D Kovennettiin vielä vähän ja kouluttaja otti sekä Kertun että tervun samaan käteen rinnakkain kävelemään. Takaisin palattiin rennommin, joko peräkkäin tai eri puolilla pyörätietä. Ihan mahdottoman hienoa.
Lopuksi tehtiin taas pari autoon / autosta pois harjoitukset. Ja seuraava koulutuskerta on sitten kun Armilla on juoksut kunnolla ohi. Tämä asennekoulutus olisi kyllä tehnyt Armillekin e-rit-tä-in hyvää, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen että seuraavalla kerralla mennään taas eteenpäin; molemmat koirat yhtäaikaa irti, ja mahdollisesti häätö yhteisöstä. Kotiläksyksi saatiin parannella Armin asennetta ja tarkkailla sitä hihnan kireyttä, Kertulle taas toivotaan onnistuneita ohituksia. Nyt on myös lupa käydä lenkillä yhdessä molempien koirien kanssa, jos tuntuu sille että pystyn siihen. Jääkautta aletaan pikkuisen purkamaan; Armi saa silittelytuokion jokaisen onnistuneen (=löysä hihna) lenkin jälkeen ja Kerttu kerran päivässä jos ohitukset onnistuu. Elias ja koirat saavat olla keskenään kontaktissa ja vieraita saa taas käydä kylässä, jos minusta tuntuu että hillitsen koirat.
Melkein viikko ollaan nyt menty näillä ja hyvälle tuntuu. Yhteislenkit aloitin ihan nopeista 10min iltamyöhäpisseistä. Alkuun oli kyllä tosi haastavaa miettiä mikä hihna? missä kädessä? kumpi koira? tekemässä mitä?... Pari pidempää lenkkiäkin olen jo koirien kanssa tehnyt, ja tilannetta helpottaa huomattavasti se että Kertun voi aina silloin tällöin laskea irti hihnasta. Armia joutuu edelleen komentaa useamman kerran lenkin aikana, se ruovittelee vieläkin silloin tällöin, ja on alkanut tosi ärsyttävästi kulkea mun takana, ihan kannoilla, seilaten vasemmalta oikealle edestakas. Tuolta selän takaa on myös tosi nastaa pullistella ja näytellä keskaria. Kerttu on tosi hyvin kuulolla ja aika herkillä koko ajan, ja sitä ihan selkeesti rassaa kun Armia ojennetaan. Armi on nyt se joka räjähtelee vastaantulijoille.
Eilen oli oikein onnistumisten päivä. Aamulla pääsin/jouduin purkittaa naapurin koiraa kun se karkasi ovesta ulos just kun me oltiin tulossa lenkiltä kotiin. Siinä kohtaa Armi antoi mun hoitaa hommat, ja loppupäivän lenkit sujui ihan toisenlaisessa kunnioituksessa. Illalla tehtiin tosi hieno lenkki koko perheen voimin pioneeripuistoon, ja Kerttu kulki melkein koko matkan irti. Myös pyörätietä pitkin kotiin. Pioneeripuistolla pysähdyttiin kodalle vähän fiilistelemään ja Kerttu pysyi ihan loistavasti huudeilla. Pieni murahdus jos se meinasi lähteä liian kauas, ja tyyppi oli taas kuulolla. Oli muuten hyvä tämä "huilaustesti" siinäkin mielessä että Kerttu osasi olla metsässä irti tekemättä mitään, vaatimatta mitään, ihan OLLA VAAN.
Kuva on huonolaatuinen kun se on puhelimella otettu, mutta katsokaa tota Kertun ilmettä. Tollanen murumussukka se nykyään on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)